Torstai 20.8.2009
klo 14:37 - Pasi
SDP:n 110-vuotisjuhla seminaareineen ja
keskusteluineen antoi taas lisää vauhtia pohdinnalle puolueen tarkoituksesta,
tilasta, tulevaisuudesta ja muutenkin maailman menosta tänä päivänä. Paljon
esitetty kysymys on se, pitäisikö SDP:n "palata juurilleen" ja
keskittyä huolehtimaan vähävaraisista ja heikoimmista, vai pitäisikö yrittää
vastata yhteiskunnan keskiluokkaistumiseen ja yksilöllistymiseen muuttamalla
omaa käyttäytymistä.
Keskustelussa usein lentävät argumentit liittyvät
yhtäältä historialliseen aateperintöön, toisaalta pragmaattisempaan,
valtapoliittisiin ja vaaliteknisiin seikkoihin. Oikeaa vastausta en tiedä,
mutta ajattelin hahmotella omaa käsitystäni nykyisestä tilanteesta
stereotypioiden ja yleistysten kautta. Ei pidä pahastua.
Kuvitellaan muutama esimerkkihenkilö:
1) Sammy Syrjäytynyt. Sammy kituuttaa
asumistuen ja toimeentulotuen mikstuuralla. Yritystä elämän syrjään kiinni
pääsemiseen kyllä on, mutta taipuvaisuus hieman liialliseen alkoholin käyttöön
on yritykset teilannut.
2) Paavo Putkimies. Paavo painaa ahkerasti
putkihommia, ansaitsee 40 000 euroa vuodessa, ajaa Mersulla ja asuu kivassa
lähiössä itse rakennetussa omakotitalossa.
3) Sari Sairaanhoitaja. Sari työskentelee
alipalkattuna epäinhimillisten työolosuhteiden puristuksessa pätkästä toiseen.
Lomautetaan syksyllä. Sivumennen sanoen valitsee ammattiliittonsa johtoon
kaudesta toiseen ihmisen, joka allekirjoitti sellaisen työehtosopimuksen, jolla
vähennetään Sarin työkavereita entisestään ja näin lisätään työtaakkaa.
4) Pirkko Pienyrittäjä. Pirkko pyörittää omaa
tilitoimistoa ja työllistää itsensä lisäksi yhden työntekijän. Päivät pakkaavat
venymään ja lomatkin pidetään asiakkaiden ehdoilla. Olla oma pomonsa merkitsee
kuitenkin paljon.
5) Olli Opiskelija. Olli opiskelee yliopistossa
viestintää sekä sosiologiaa. Iltaisin, viikonloppuisin ja kesäisin töitä
ruokakaupan kassalla tai eräässä saksalaisessa herrainvaatehtimossa.
Seuraavaksi ravistetaan hihasta äänestyskäyttäytyminen
lyhyine perusteluineen:
1) Sammy on viimeksi äänestänyt Tony Halmetta
eduskuntaan ja seuraavaksi Sauli Niinistöä presidentiksi. Molemmat (tai
oikeastaan kaikki kolme) ovat aika kovia jätkiä, ainakaan ne eivät ole koskaan
hymyilleet Iltalehden lööpissä. Yleisesti ei niin paljoa nappaa. Rötösherroja
kaikki muut, perkele.
2) Paavo äänestää kokoomusta. Kokoomuksessa
arvostetaan työntekoa, eivätkä nämä elintason ulkoiset tunnusmerkit ole ihan
tyhjästä syntyneet, hei.
3) Sari äänestää samoin kokoomusta, koska kokoomus
haluaa puuttua Sarin palkkakuoppaan tekemällä tasa-arvotupon. Siitä nyt ei ole
paljoa puhuttu, että kokoomus ei laittanut vaalien jälkeen tikkua ristiin
palkkatasa-arvon eteen. Eikä oikein siitäkään, että sama puolue on nyt sitä
mieltä, että Sarin pitää tehdä seuraava työehtosopimus nollakorotuksin.
4) Myös Pirkko äänestää kokoomusta, koska - no,
kokoomushan on yrittäjäpuolue.
5) Olli äänestää vihreitä, koska ympäristöasiat ovat
tärkeitä ja perustulo säästäisi nöyryyttävältä lomakkeiden täyttämiseltä (joka
Ollin kohdalla tarkoittaisi sitä, ettei olisi tarvinnut yhtä kertaa täyttää
opintotukihakemusta).
No niin. Ei ensimmäistäkään ääntä demareille. Miksei?
Taas lentää mielikuvitus:
1) Sammya korpeaa se, että sossut hyysäävät Miquel
Maahanmuuttajaa ja haluavat lähettää riihikuivaa rahaa johonkin hevon
kuuseen ählämeille. Ihan niinkuin omalla porukalla ei olisi tarpeeksi ongelmia.
2) Paavoa riepoo, että sossut haluavat verottajan
vievän aimo siivun Paavon rehellisestä ansiotulosta ja vieläpä osan omasta
selkänahasta raavitusta omakotitalosta, kun sen aikanaan haluaa jättää
jälkipolville.
3) Sari ei äänestä demareita, koska kokoomus haluaa
tasa-arvotupon ja se olisi reilua. Lisäksi Jyrki ja Alex ovat paljon enemmän
symppiksiä kuin joku lipponen.
4) Pirkkoa ottaa päähän, että sossujen mielestä on
oikein, kun joku saa saman verran rahaa tekemättä mitään, kuin hän saa huonona
kuukautena, vaikka työmäärässä voi olla eroa 100 tuntia viikossa.
5) Olli ei voisi kuvitella äänestävänsä demareita,
koska SDP on vanhoillinen, jäykkä, byrokraattinen, keskusjohtoinen ja
muutoinkin virttynyt puolue. Demokratiasta ei ole tietoakaan, kun vanhat äijät
jossain ay-bunkkereissa päättävät asioista.
Näin se voisi mennä. Äänestyspäätöksen perustelut ovat
aina yhtä oikeita, eikä niihin ole nokan koputtamista. Uskaltaisin kuitenkin
väittää, että kaikille edellä esitellyille fiktiivisille hahmoille ovat
seuraavat asiat tärkeitä:
- Taloudelliset ja sosiaaliset erot yhteiskunnassa pidetään edes jollain tavalla hanskassa. Tämä jo pelkästään eheyden säilyttämisen ja sitä kautta turvallisen yhteiskuntarauhan nimissä,
- Jos sattuu sairastumaan, on sairauden vakavuudesta riippumatta laadukas hoito taattu,
- Mikäli joutuu työttömäksi tai työkyvyttömyys kohtaa, ei joudu heitteille, vaan on oikeutettu kohtuulliseen toimeentuloon ja tarvittaessa kuntoutukseen,
- Lapset voi viedä tarvittaessa turvalliseen hoitopaikkaan,
- Koulutus on laadukasta ja maksutonta,
- Työelämässä noudatetaan reiluja pelisääntöjä ja reilua kilpailua,
Nämä syyt ovat ainakin allekirjoittaneelle painavia
syitä tunnustautua demariksi. Syissä on se ongelma, että joko ne ovat
luonteeltaan muuttuneet itsestäänselvyyksiksi, tai ne tulevat ajankohtaisiksi
vasta, kun joku menee pieleen. Kukapa nyt haluaisi suunnitella elämäänsä sen
varalta, että joku menee mönkään? Ongelma on myös siinä, että hahmoteltu
yhteiskunta maksaa aika tavalla. Mutta se onkin jo korkeampaa matematiikkaa.
En tiedä, miten hyvin tämä taivaanrannan maalailu
vastaa ensimmäisessä kappaleessa esitettyyn kysymykseen. Ehkäpä on ainakin
niin, että "paluu juurille" on em. kuuden palluran valossa hieman
liioiteltu vaatimus. Ovathan nuo asiat varsin samankaltaisia seikkoja, kuin
mitä pohdittiin 110 vuotta sitten. Päivitettyinä nyky-yhteiskuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti