31.5.12

Ala-arvoista journalismia


Tiistai 13.5.2008 klo 13:33 - Pasi

Eilen maanantaina järjestettiin SDP:n puheenjohtajakiertueen Varsinais-Suomen paneeli Salossa, ja tätä ennen ehdokkaat olivat Turun kävelykadulla kansalaisia tapaamassa.

Sekä katutapahtuma että paneeli olivat varsin raikkaita ja onnistuneita tapahtumia, joissa kiinnostunutta kansaa riitti. Turun Sanomat oli eri mieltä, joskin hieman epäilen, olivatko toimittajat paikalla lainkaan.
Toimittaja maalaili katutapahtumasta kuvan, jossa puheenjohtajaksi haluavat patsastelevat karamellikori kädessä "paikallisten demareiden, toimittajien sekä kaupungin virkamiesten ja ei ihan Nuorten Kotkien -ikäisten kuulijoiden ympäröiminä".

Toimittaja pettyi, koska kävelykadulla "ei päästy aatteen syövereihin tai käytännön uudistuksiin". Luonnollisesti muistettiin esittää moitteet siitä, että Erkki Tuomioja ja Pia Viitanen eivät päässeet paikalle. Likasangon kaatamisen jälkeen toimittaja tyytyy referoimaan virkkeen mittaisia lausahduksia paikalla olleilta.

En osaa arvata, mitä toimittaja tapahtumalta odotti. Aiemmin SDP on haukuttu jopa liiasta poliittisuudesta, jargonista johon tavallinen kansa ei pääse kiinni. Nyt olisikin pitänyt uppoutua "aatteen syövereihin".

Yhtä kaikki, eilen sosialidemokraatit todella jalkautuivat kansan pariin, tarjottiin kahvia ja karamellia. Valtuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola esitti ehdokkaille muutaman lämmittelykysymyksen, jonka jälkeen kansalaiset saivat esittää omia kysymyksiään. Yhden kandidaatin ollessa mikrofonin ääressä olivat kaikki muut keskustelemassa yleisön joukossa.

Aiemminkin esillä olleista, toimittajia häiritsevistä harmaista hapsista sen verran, että tapahtuma alkoi kello 14. Tuolloin suurin osa keski-ikäisistä ja nuoremmista on - toimittajalle tiedoksi - estynyt osallistumaan, vaikka tapahtuma kiinnostaisikin. Voisi myös olla hieman arveluttavaa, jos demarit ilmoittaisivat, että eläkeläisiä ei meidän tapahtumissamme kaivata.

No, varsinaisen pohjanoteerauksen tekee artikkeli Salon paneelista. Toimittajan mukaan paneelia "leimasi ideologinen keskustelu ja yksimielisyys". Mahdoimmeko olla samassa paneelissa?

Ideologista keskustelua, varsinkin keskustelua ideologiasta, oli minusta varsin vähän. Puheenjohtaja Jouni Backman johdatti paneelia laittamalla panelistit käyttämään paljon kyllä/ei -lappusia, ja keskustelua käytiin lähinnä niistä asioista, joista oltiin jo lähtökohtaisesti erimielisiä. Esimerkiksi energiakeskustelu kirvoitti oikeinkin pirteää debattia.

Paneelin sisällön toimittaja kuittaa kokoamalla kultakin ehdokkaalta kolme virkkeen pituista kohtaa, ja kirjoittaa nämä allekkain. Anteeksi nyt vain, mutta jos minä olisi ammatiltani toimittaja, minun ammattiylpeyteni ei antaisi periksi tällaiselle artikkelille.

Kontrastia antaa samassa lehdessä oleva juttu, jossa kerrotaan RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallinin ja puoluesihteeri Ulla Achrénin asettuvan ehdolle Turun kunnallisvaaleissa. Teksti on kirjoitettu varsin positiiviseen sävyyn, ja Wallin pääsee esittelemään puolueensa tavoitteita ja ajatuksia. Hyvä teksti.

Kiinnostaisi vain tietää, miksi juttu Wallinin ehdokkuudesta on niin positiivisesti kirjoitettu. Nimittäin, ministerin ja puoluesihteerin ehdokkuutta kunnallisvaaleissa olisi varsin helppoa moittia melko ala-arvoiseenkin sävyyn. Voisiko toimittajilla olla ammattiylpeyttä ja "ammattiylpeyttä"?

Jotta ei menisi ihan pelkäksi nillittämiseksi, annetaan Turun Sanomille pisteet siitä, että koko lehti on aina luettavissa verkossa. Hienoa työtä.

Ei kommentteja: