Perjantai 31.7.2009
klo 11:06 - Pasi
TS:n pääkirjoitus (25.7.) kommentoi Kokoomuksen
Talouspoliittisen seuran vaatimusta ruoan arvonlisäveron alennuksen
peruuttamiseksi. Kirjoitus on oikeassa todetessaan, että näkemys on
”perusteltu, mutta kovin myöhäsyntyinen”.
Kokoomuksen piirissä näkemys alv-alennuksen tarpeesta
tai tarpeettomuudesta ei silti ole syntynyt vasta nyt. Vielä lokakuussa 2006 –
puolisen vuotta ennen eduskuntavaaleja – puolueen puheenjohtaja Jyrki
Katainen suhtautui keskustan vaatimukseen erittäin kriittisesti. Tätä nykyä
Kataisen tekstiä ei enää puolueen nettisivuilta löydy.
Talouspoliittinen seura perustelee vaatimustaan aivan
oikein sillä, että alennuksen elvyttävä vaikutus on minimaalinen. Muitakin
perusteita on. On totta, että pienituloiset perheet hyötyvät veroalesta
suhteellisesti eniten. Mikäli kuitenkin ensisijainen tarkoitus on tukea
pienituloisia, voi kysyä, onko 500 miljoonan euron kaikkiin kuluttajiin
kohdistuva veronalennus tähän tehokkain keino?
Jälkikäteen voi myös kyseenalaistaa
pienituloisillekaan kohdistuvan hyödyn. Ruoan hinta on jo pitkään noussut
huomattavasti muuta Eurooppaa nopeammin, samalla kun tuottajat valittavat oman
osuutensa pienentyneen. Hallitusohjelman julkistamisen (huhtikuu 2007) jälkeen
kauppiailla on ollut 2,5 vuotta aikaa varautua alv-alennukseen ja näyttää
varsin pahasti siltä, että pienituloisen kuluttajan asemesta suurimpia hyötyjiä
ovat suuret päivittäistavaraketjut.
Kuluttajan näkökulmasta veroalen peruutus ei
kuitenkaan enää ole mahdollista. Edellä mainittu kaupan varautuminen johtanee
siihen, että alennus siirtyy hintoihin. Alennuksen peruuttaminen tarkoittaisi
vain sitä, että hinnat pysyisivät kohtuuttoman korkealla tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti