Lex Nokia

Tiistai 3.2.2009 klo 14:54 - Pasi

Viime aikoina on taas Lex Nokian valmistelu putkahdellut julkisuuteen. Nokia on kuulemma uhannut lähteä Suomesta, mikäli lakia ei hyväksytä. Noh, sana sanaa vastaan, en silti keksi, miksi joku valmisteleva virkamies tällaista omasta päästään keksisi. Toisaalta pääministeri sanoi, ettei tällaista ole tapahtunut. Ja taisi olla vieläpä televisiossa.

Uhkailtu tai ei, ajattelin muutaman ajatuksen aiheesta laittaa. Varoituksen sana: en ymmärrä näistä asioista juuri enempää kuin sika tuulimyllyistä. Pohdinta menee kuitenkin jotakuinkin näin:

Tässä laissa on siis ymmärtääkseni kyse siitä, että työnantaja saisi tarkastella työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja jotenkin automatisoidusti, roskapostisuodatuksen tapaan. Tunnistetietoja ovat lähettäjä, vastaanottaja, lähetyksen aika sekä viestin otsikko (?).

Ja toki on hyvä tehdä selväksi, että nimestään huolimatta tämä laki koskisi muitakin puulaakeja kuin Nokiaa, esimerkiksi minun sdp-sähköpostiani (työsähköposti) ja utu-sähköpostia (yliopiston sähköposti).

No niin, leikitään ajatusleikkiä, että minä olen töissä Nokian tuotesuunnittelussa. Olen pahis, ja luovutan tietoja kilpaileville firmoille.

Koska työnantaja saa seurata vain viestieni tunnistetietoja (eikä niitäkään manuaalisesti), jään tuskin kiinni siitä, että välitän salaista informaatiota työsähköpostistani äidilleni, joka välittää sen eteenpäin.

Toisaalta, jos haluaisin välttämättä käyttää tähän evil-businekseen sähköpostia, voisin tietty käyttää myös gmail-osoitettani, jonka seuraamiseen ei käsittääkseni työnantajalla edelleenkään olisi oikeutta.

Tai sitten, voisin lähettää matskut ihan kirjekuoressakin. Kirjekuorta ei saa kukaan ulkopuolinen avata, Suomessa on kirjesalaisuus. Tai jos olisin oikein juonikas, voisin sopia kilpailijan kanssa treffit vaikkapa Salon torille ja luovuttaa materiaalin siellä. Kuten elokuvissa tehdään.

Tästä pohdinnasta seuraa, että ainoa tapa, miten jään kiikkiin on se, että työnantajan teollisuusvakoilurobotti huomaa minun lähettävän työsähköpostistani usein postia osoitteeseen teollisuusvakoiluäthotmailpistecom.

Eihän se näin voi olla.

Oikeasti tästä seuraa kaksi loogista johtopäätöstä:

1) Minä en ole ymmärtänyt, mistä tässä asiassa on kyse.

2) On toki niin, että jos lakia voi rikkoa monella tavalla, on aiheellista estää yksi tapa, vaikka muut tavat jäisivätkin käytettäviksi.

3) Yksityisyyden suojaan puuttumiset ovat sellaisia projekteja, joista lähtökohtaisesti ei sääntöjä noudattaville, kunnon ihmisille ole äkkiseltään ajateltuna mitään haittaa. Mutta kun elämä jatkuu vielä ensi vuonnakin ja todennäköisesti vielä ainakin yhden sukupolven verran.

Jos me yhteisesti annamme omasta yksityisyyden suojastamme jotain pois, miksi emme antaisi uuteen status quoon totuttuamme jotain lisää?

Ei minun lähettämieni sähköpostien tunnistetiedot tai mitkään muutkaan tiedot kuulu kenellekään muulle kuin minulle. Olkoon palvelimen omistajana kuka tahansa.

Kun työnantajani, poliisi ja oikeuslaitos ovat riittävästi keränneet todisteita minua vastaan, jotta käräjäoikeuden päätöksellä postini tutkitaan, on asia eri, mutta siihen asti rakkauskirjeeni ovat vain minun, minulle tai minulta.