Lauantai 3.5.2008 klo 13:15 - Pasi
Kaiken kansan suosikkivirkamies, valtiovarainministeriön ykkönen Raimo Sailas puuttui perjantaina Kauppalehden haastattelussa alv-alennukseen. Sailas sanoo "epäilevänsä veron keventämisen järkevyyttä", vaikka ei "kritisoikaan hallitusohjelmaa".
VATTin, PTT:n ja Turun yliopiston laskelmissa ruoan arvonlisäveron alentamisen hinnaksi laskettiin 450 miljoonaa euroa. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä olisi tämän päivän luku. Varmaa on, että ei ainakaan pienempi.
Turun Sanomien pääkirjoitusta mukaillen totean, että olen edelleen sitä mieltä, että yli 450 miljoonaa euroa voisi käyttää myös oikeudenmukaisemmin kuin laskemalla Japanista tuodun kobe-lihan kilohintaa 15 eurolla ja paistijauhelihan 30 sentillä.
Raimo Sailas ottaa samaisessa haastattelussa kantaa myös viime syksyn palkankorotuksiin toteamalla, että "on ilmeinen riski, että suuret nimellispalkkaratkaisut jatkavat inflaatiota".
"Kukaan ei viime vuonna puhunut pienten nimelliskorotusten puolesta. Ei kukaan, eivät edes taloustoimittajat. Ketään ei enää kiinnostanut, että reaalisen ostovoiman kasvu on viime vuosina ollut erittäin hyvä pienistä nimelliskorotuksista huolimatta."
Niinpä niin. Tämä liittokierros-hype on varsin mielenkiintoinen, noin retoriikan kannalta. Ensin todettiin, että on viisainta tehdä palkkaratkaisut mahdollisimman pienissä ympyröissä, ja tämän jälkeen haukuttiin palkansaajat hintakilpailukyvyn heikentämisestä.
Näin teki myös EK:n johtaja Seppo Riski Suomen Kuvalehden haastattelussa (SK 14/2008). Riski toteaa, että "uhka työn siirtymisestä on pelottelematta tosi". Samalla hän moittii liittoja sortumisesta "pahemman kerran palkkakilpailuun".
"Keskusjärjestöjen haasteellisena tehtävänä on nyt miettiä tykönään, miten ne voivat jatkossa torjua vaarallisen palkkakilpailun ja toimia kansantalouden realiteettien esittäjänä."
Tätä minä en nyt ymmärrä. Millainen logiikka se on, että valta neuvotteluista halutaan pois keskusjärjestöiltä, mutta samalla keskusjärjestöjen tulee torjua vaarallista palkkakilpailua?
Minun käsittääkseni Riskin kaipaama sopimuspolitiikka on nimenomaan sitä, että yhdessä päätetään mitä tehdään. Eivät viimeisimmät palkankorotukset ole pelkästään palkansaajapuolen allekirjoittamia, kyllä niihin ovat myös työnantajat suostuneet. Jos työntekijöiden palkkavaatimus kerran ajaa työt ja tehtaat pois Suomesta, niin työnantaja ei silloin suostu sopimaan. Keep It Simple.
Luonnollisesti Riski ottaa kantaa myös valtiovallan vastuuseen huolehtia siitä, "että Suomi ei menetä osaajiaan ja kilpailukykyään ylikireän verotuksen takia".
Tämä on myös mielenkiintoista. Nyt on porvaripuolikin herännyt siihen, että palkkatulon ja pääomatulon erilainen verotus on valtava epäkohta yhteiskunnassa. Ratkaisu masentaa. Pitää tuoda tasavero.
Verotuksesta puheen ollen, toveri Vanhempi Rönnholm toi esiin huomioitavan pointin, jonka Kauppalehti uutisoi. Pörssiyhtiöiden osingon saajilla keskimääräinen pääomaveroprosentti vuonna 2006 oli 19,6, perheyritysten omistajien vastaava oli 4,9.
Siinäpä porukka, jonka epäoikeudenmukaiseen verotukseen tulisi puuttua. Vai onko sittenkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti