Maanantai 18.8.2008
klo 19:53 - Pasi
Kokoomuksen
eduskuntaryhmä kokoontui Jyväskylään kritisoimaan kriitikoitaan. Ryhmän puheenjohtaja
Pekka Ravi on pahoillaan, ministeri Jyrki Kataisen mielestä
Vihreät ei edes oikeasti kannata kannattamiaan verolinjauksia.
Ravi toteaa,
että "on kummallista, että hallituksessa oleva puolue ryhtyy
kritisoimaan toisen hallituspuolueen toiminnan loogisuutta ja
rehellisyyttä".
Niinhän se
kieltämättä on. Toisaalta, kertooko se enemmän Vihreistä yleensä vai
Kokoomuksen toiminnan loogisuudesta ja rehellisyydestä?
SDP:tä on
erityisesti Kokoomuksen taholta moitittu ylimieliseksi ja vallantäyteiseksi
puolueeksi. Moitteet eivät ole olleet aivan tuulesta temmattuja, mutta demareilla
ylimieliseksi kasvamiseen meni 12 vuotta. Kokoomukselta sama kesti reilun
vuoden. Jyrki Katainen:
"Jos
heidän ajatuksensa aidosti toteutettaisiin, niin ei kukaan voisi sitä
kannattaa, eivät myöskään he (Vihreät)."
Valtiovarainministeri
pitää siis edelleen linjansa ja tyrmää kritisoijat ykskantaan typeriksi.
Mitäköhän Vihreitä äänestäneet nyt ajattelevat, kun heidän valitsemansa
edustajat esittävät sellaisia asioita, joita nämä samat edustajat eivät edes
itse kannata.
Verokiistojen
(tai eihän ole mitään verokiistaa; on Kokoomuksen verolinja ja väärä verolinja)
lisäksi Jyväskylässä puhuttiin myös Georgian ja Venäjän sodasta. Ben
Zyskowicz on vakuuttunut, että jos Georgia olisi Naton jäsen, se ei olisi
milloinkaan lähtenyt Etelä-Ossetian seikkailuun.
Aika
mielenkiintoinen kanta, ihan heti en ole ymmärtänyt, miten Ben on tämän
päätellyt.
Benkku myös
vaatii suomalaisia päättäjiä ottamaan huomioon Venäjän koventuneet otteet:
"Jotka
nyt sanovat, että mikään ei ole muuttunut ja selonteko tehdään tismalleen kuin
ennenkin, ovat väärässä. Me suljemme silmämme tosiasioilta, jos sanomme, että
mikään ei ole muuttunut."
Ylen mukaan puolustusministeri Jyri
Häkämies on hieman eri linjoilla:
"...
Häkämies ei näe, että valmisteilla olevaa turvallisuuspoliittista selontekoa
tarvitsisi Georgian takia erityisesti kirjoittaa uusiksi. "
Nyt on
tiukka paikka. Kun Kokoomusta kritisoivat ovat typeriä, kateellisia ja
ymmärtämättömiä, niin mitä tehdään, kun puolueen sisällä vallitsevat täysin
päinvastaiset kannat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti