Torstai 15.5.2008 klo 17:12 - Pasi
Tämän asian tiimoilta en mene syvemmälle, Esa on kirjoittanut aiheesta mainion tekstin enkä ala sitä referoimaan. Vaalirahoitus ei kuitenkaan ole ainoa sektori, jolla kepulaiset luovat omia sääntöjään.
Neljä
keskustalaista kansanedustajaa puuhamiehenään Pertti Salovaara ovat päättäneet maksaa poliisimiehen 540 euron sakot,
jotka hän sai ammuttuaan holtittomasti ajelleen huumekuskin auton renkaan
puhki. Aseen käyttö oli laitonta, koska auton kyydissä oli kuskin lisäksi
muitakin. Näin konstaapeli tuomittiin vaaran aiheuttamisesta.
Salovaara
näki tapauksessa populistin mentävän aukon. Kepumiehet keräsivät kolehdin, ja
kuittasivat saadun rangaistuksen. Toiminta on melko kyseenalaista.
Kansanedustajat
työskentelevät lainsäätäjinä. Jos Salovaaran mielestä laki on huono, hän tekee
työtä lain muuttamiseksi. Ovatko kepulaiset ajatelleet, miten he toimivat
jatkossa vastaavissa tai vastaavan kaltaisissa tilanteissa? Saako jatkossa
poliisi ampua, ja Salovaara kantaa vastuun?
Salovaara
perustelee sakkojen kuittaamista sillä, että "jossain toisessa maassa
hänet (poliisi) olisi palkittu vuoden poliisina". Jepjep. Joissain maissa
syödään ihmisiä.
Mitä jos
poliisi olisi ampunut ohi? Mitä jos kuula olisi kajahtanut kuskia tai kyydissä
ollutta päähän? Mitä jos vilkkaana ulkoilupäivänä poliisi olisi ampunut
päiväkotilapsen? Nyt oli onni myötä, mutta mitä Keskusta olisi tehnyt, jos
ampujan käsi olisikin tärissyt? Luulenpa, että paheksuisi ja vaatisi tiukempaa
sääntelyä poliisin aseen käyttöön.
Salovaara
& co. tekevät ymmärtämättömyyttään tai tietoisesti kaksi varsin merkittävää
linjausta suorittaessaan rangaistuksen poliisin puolesta:
- Lait ovat tehty noudatettaviksi, mutta niitä rikkonut voidaan armahtaa kansanedustajan suhteellisen mielivaltaisella harkinnalla. Kansalaisten yhdenvertaisuudella lain edessä ei ole niin merkitystä.
- Poliisin oikeutta käyttää asetta säädellään nykyisin liian tiukasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti