31.5.12

Päätös on tehty


Torstai 29.5.2008 klo 14:57 - Pasi

En ole ensi viikon puoluekokouksessa äänivaltainen, enkä siten ole joutunut käymään läpi päätökseen valmistautumisen tuskaa. Olen jopa ajatellut, että en missään vaiheessa ota kantaa puheenjohtajan valintaan, vaan jätän aiheen kokousedustajille.

Olen muuttanut mieleni. Aluksi niin vaikealta, jopa mahdottomalta vaikuttanut tilanne on kirkastunut, ja olen omalta osaltani tehnyt päätöksen siitä, kenet tulee valita SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi. 

Olen käynyt katsomassa kaksi paneelikeskustelua, yhden Turussa ja yhden Salossa, ja molempien paneelien osalta olen tullut samaan johtopäätökseen ehdokkaiden kyvyistä. Tämän lisäksi olen luonnollisesti seurannut mediassa ja blogisfäärissä käytyjä keskusteluja ja kannanottoja aiheesta.

Jos minä siis saisin päättää, valittaisiin SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi -tärärärärättärää- Miapetra Kumpula-Natri.

Valinta oli lopulta aika helppo. Mippe on ollut näkemissäni tilaisuuksissa yhdessä Kimmo Kiljusen kanssa selvästi paras, ja kaikki asianhaarat huomioiden näistä kahdesta tulee valita ensin mainittu.

Mippe on ollut aktiivinen, rohkea ja värikäs. Hän ei ole väistellyt hankaliakaan aiheita, eikä tasoitellut mielipiteitään jonkun ihmisen suututtamisen pelossa. Tämä on hieno asia, olen nimittäin sitä mieltä, että miten voi johtaa puoluetta, jos jo ehdokasvaiheessa siloittelee itsestään särmät miellyttääkseen jokaista?

On syytä myös ottaa kantaa siihen yhteen asiaan, johon - krhm - ei pitäisi joutua ottamaan kantaa ja jolla ei pitäisi olla mitään merkitystä. 

Asia on yksinkertaisesti niin, että jos raskaana oleva nainen haluaa puolueen puheenjohtajaksi, niin ei minun, eikä kenenkään muunkaan, asia ole pohtia hänen perhejärjestelyjään. Miten minä olisin millään tavalla pätevä tietämään paremmin, onko hän kykenevä hoitamaan tehtäviään vai ei? Asia on loppuunkäsitelty.

Loppuun eräs huomio. Jutta Urpilaisesta alettiin tekemään puheenjohtajaa Ylen kyselyn jälkeen, jossa kokousedustajilta kysyttiin heidän käyttäytymisestään eräissä toisen kierroksen asetelmissa.

Parit ovat rakennetut siten, että mitataan ehdokkaiden kannatusta pääasiassa Erkki Tuomiojaa vastaan, sekä "kahden naisen kamppailu", eli Filatov - Urpilainen.

Missä on pari Kumpula-Natri - Urpilainen?!? Entä Kumpula-Natri - Filatov?!? Millä perustein nämä parit on jätetty pois? Yhtä lailla Mippe voitti Ekin kuin Juttakin.

Ei kommentteja: