18.12.07

Kamelin selkä katkeaa

Silloin tällöin uutisia seuratessa syntyy suunnaton ahdistus. Kun laskee yhteen 1+1, näkee, mihin tässä oikein ollaan menossa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon maksujärjestelmää uudistetaan. Maksuja korotetaan ja ne sidotaan indekseihin jotta varmistetaan, "että laadukkaat palvelut ovat kaikkien saatavilla". Maksu-uudistus lisää kuntien tuloja vuositasolla noin 65 miljoonalla eurolla. Vastaava rahamäärä vähennetään kuntien valtionavuista. Eli kunta ei saa mitään, kansalainen maksaa enemmän ja valtion kassassa kilisee.

Valtio on varannut seuraavaksi nelivuotiskaudeksi 200 miljoonaa euroa kuntien yhdistymisavustuksiin. Liitoksia on tehty odotettua enemmän, ja valtio joutuu osoittamaan avustuksiin lisärahaa noin 70 miljoonaa euroa. Mistä rahat? Leikataan kuntien yleisiä valtionapuja.

Ministeri Katainen kävi eduskunnassa lukemassa ministeriön virkamiesten terveiset. "Julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla". Eipä tietenkään. Kansalaiset! Nyt tarvitaan talouskasvun turvaavia veronalennuksia, tai Suomi menee konkurssiin.

Eikä tässä vielä kaikki. Vuoden alusta Suomen Pankin johtokunnassa aloittava Seppo Honkapohja valistaa kansalaisia talouskasvun kaksista kasvoista. Talouskasvu ei pelasta hyvinvointivaltiota, sillä se "nostaa julkisen alan palkkoja" ja talouskasvun myötä "ihmiset oppivat vaatimaan enemmän". Honkapohjan kohdalla pitää muuten myös huomioida, että hänellä ei ole takanaan puoluepoliittista uraa. Hän on siis talousasioissa luotettava, koska talouteen ei pidä sotkea politiikkaa. Talous on kylmää faktaa.

Hirveää, aivan hirveää!

Ulkopoliittinen instituutti teki Nato-raportin. Natoa ei pidä enää ajatella vanhakantaisesti, ideologisesti ja silmät ummistavasti puolustusliittona, vaan "turvallisuusmanagerina", security manager.

Kun nämä "keskustelut" vetää yhteen ja hieman karrikoi (eikä tarvitse edes kovin paljoa yrittää), tulee mieleen opetus yövartijavaltiosta. Julkisen vallan ei tule puuttua yksilöiden (kansalaisten) toimintaan, ainoastaan huolehtia valtion turvallisuudesta.

Pitää nostaa hattua porvarihallitukselle. Maailman hienoin yhteiskunnallinen saavutus, pohjoismainen hyvinvointivaltio, ajetaan pikavauhtia alas ja samalla muistetaan huolehtia, että käsillä on riittävästi patruunoita ja rypälepommeja niskuroitsijoiden taltuttamiseen.

Rauhaisaa joulua kaikille!

PS. Ai niin, se piti vielä sanoa, että kun jossain vaiheessa puhuttiin, myös minä puhuin, että ideologinen sota on päättynyt vasemmiston voittoon. Väärin meni. Nyt on kyse siitä, että jatkaako vasemmisto tosissaan tuota taistelua ja jos jatkaa, niin millä keinoin. Jotain aika radikaalia pitää yhteiskunnassa tapahtua, muuallakin kuin SDP:ssä.

Mikäli tanssimista valtiovarainministeriön pillin mukaan edelleen jatketaan, niin ei hyvä heilu. Paitsi Herlinille ja kumppaneille. Poliittista vastuunottoa, anyone?

14.11.07

Mistä asioista saamme keskustella?

Vastine Veikko Simpasen mielipidekirjoitukseen 7.11., julkaistu UP Demarissa 14.11.

Luin erittäin hämmästyneenä Veikko Simpasen Hämeenlinnaan 3.11. kokoontuneille tovereille kohdistettuja moitteita (UP 7.11.2007). Simpasen mielestä se, että ihmiset kokoontuvat vapaapäivänään jakamaan ajatuksiaan ja ehdotuksiaan SDP:n ja yhteiskunnan tilasta vaarantaa vakavasti puolueen yhtenäisyyttä ja on ylipäätään vastuutonta. Hämmästyttävää ja surullista.

Samassa kirjoituksessa Simpanen kuitenkin toivoo keskustelua puolueemme linjasta ja järjestötoiminnan kehittämisestä kaikissa puolueorganisaatiomme elimissä. ”Varjotilaisuudet” vain ovat kiellettyjä. Osallistuin itse tähän kyseiseen tilaisuuteen ja olen täten moitteen kohde. En välttämättä seiso kaikkien Simpasen selkää väristelleessä uutispätkässä esitettyjen mielipiteiden takana, mutta yhtä kaikki tilaisuus oli varsin onnistunut ja puheenvuoroja käytettiin laidasta laitaan.

Olen itse noin 40 vuotta puolueemme keski-ikää nuorempi. Liittyessäni sosialidemokraattiseen liikkeeseen kukaan ei kertonut minulle, mistä asioista, missä, milloin ja millä tavalla minä saan keskustella. Nytkään Simpanen ei kerro, mitä minä saan sanoa, mikäli hän ei tällaisena ohjeena tarkoita puoluehallituksen esitystä toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2008. Hän vain toteaa, että vaaransin puolueen yhtenäisyyttä osallistumalla Hämeenlinnan seminaariin. Oletan, että jostain vielä löytyy dokumentti, jossa ilmoitetaan sallitut keskustelun aiheet sekä oikeat ja hyväksytyt mielipiteet näihin aiheisiin. Toivon, että aikanaan myös selviää, kuka tämän dokumentin päivittämisestä vastaa.

Simpasen kirjoituksen kaltaiset puheenvuorot ovat valaisevia puolueemme toimintakulttuurin kannalta. Harras toiveeni on, että mainittu kirjoitus ei ole koko totuus. Muutoin on todella syytä puolueen jäsenyyden ja sen mielekkyyden pohdinnalle.

Veikko Simpanen tuntuu kuvittelevan, että ”kenttäväki” on kuin puolueen johtohenkilöiden perässä liehuva häntä, joka uskollisena seuraa kulloistakin johtoa ja toistelee opetettuja fraaseja. Näin tuskin on asian laita. Puolueeseen liittyvä uusi jäsen ei innokkaana odota kuukauden kulumista päästäkseen jälleen yhdistyksen kokoukseen toteamaan saapuneen postin määrää, vaan haluaa olla mukana keskustelemassa politiikasta ja tuoda oman näkemyksensä keskusteluun. Jäsen ei totta tosiaan odota saavansa moitteita osallistumisestaan tai mielipiteensä esittämisestä.

Edelleen, Simpanen varoittelee puoluehajaannuksesta. Vastauksena kysymykseen voin todeta, että olen lukenut puoluehajaannuksen ajasta, mutta omakohtaista kokemusta minulla ei ole. Keskustelun tukahduttamisen ja mielipiteiden rajoittamisen kuitenkin koen tehokkaaksi hajaannuksen aiheuttajaksi. Puolue ei välttämättä jakaannu kahtia, mutta aate irtaantuu puolueesta ja aatteen mukana ne jäsenet, jotka olisivat halunneet olla mukana kansanliikkeessä rakentamassa parempaa maailmaa. Puolue on näet olemassa kootakseen samanlaisen arvomaailman omaavat ihmiset yhteen, ei päinvastoin.

Lopulta kuukausikokouksissa ovat postia lukemassa enää ne mohikaanit, jotka nurisematta ottavat vastaan mitä puolueen johdosta määrätään. Toiminnan ja puolueen kehittämistä ei juuri pohdita, onhan sama resepti toiminut jo sata vuotta. Kohtaloksi koituu näidenkin ihmisten kykenemättömyys taistella väistämätöntä, eli vuosien vierimistä vastaan. Olkoon niin. Muistakaa sopia, kuka sammuttaa valot.

2.11.07

Laput pois silmiltä!

Yliopisto-opiskelijoiden muodostama yhteisö on tavattoman tiivis. Se toimii moitteettomasti ja luo jäsenilleen turvaa sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Akateemisten muurien suojassa on hyvä olla.

Aika ajoin tuntuu, että kaikkine hyvine ominaisuuksineen tuo yhteisö on eristäytynyt ja jatkaa eristäytymistään muusta yhteiskunnasta. Opiskelijat ovat saarekkeella, johon päästäkseen ja jolla pysyäkseen tulee täyttää tietyt kriteerit. Opiskelijat ovat ”me”, muilla ei aina ole niin väliäkään.

Epävirallisen yhteisön lisäksi ylioppilaat ovat järjestäytyneet ylioppilaskunniksi ja edelleen Suomen ylioppilaskuntien liitoksi (SYL). Liitto edustaa sitä joukkovoimaa, joka tunnetaan ylioppilasliikkeenä. Paitsi, että suurin osa opiskelijoista elää mainitulla saarekkeella, tuntuvat he eristäytyneen myös ylioppilasliikkeestä. Liikkeen koetaan olevan ”siellä jossain”.

Ylioppilasliike on aikoinaan ollut yhteiskunnallinen uudistusvoima. Se on ollut aloitteellinen ja tarttunut aktiivisesti huomaamiinsa epäkohtiin. Tuo aloitteellisuus on luovutettu pois. Ylioppilasliike on nykyään lähes pelkästään reaktiivinen yhteisö, joka vastaa muualta tulleisiin päänavauksiin. Liike kulkee siis jatkuvasti vähintään yhden askeleen perässä.

Näihin seikkoihin, joita kutsuisin myös epäkohdiksi, voidaan löytää useita syitä. Ehkä merkittävin on se kummallinen ajatus, jonka mukaan ylioppilasliikkeen tulee ajaa vain ja ainoastaan omien jäsentensä etua. Tälle ajatukselle en ole vielä milloinkaan kuullut järkevää perustelua. Eräs yritelmä on se, että liikkeen ei pidä ottaa kantaa ”ulkopuolisiin” asioihin, koska ei voida tietää, että kaikki jäsenet ovat asiasta samaa mieltä. Mikäli asia todella olisi näin, ei kantaa voitaisi ottaa mihinkään asiaan. Esimerkiksi TYYllä on 13000 jäsentä, jotka tuskin ovat mistään asiasta kaikki samaa mieltä.

Toinen syy voisi olla poliittisen debatin sekä ylipäätään poliittisten mekanismien karsastaminen. Osa ylioppilaspolitiikan toimijoista pitää opiskelijaliikettä politiikasta ”puhtaana” ja pelkää ”todellisen” politiikan tahraavan sen. Tämä ajatuskulku on vähintään keskivahvaa itsepetosta. Ylioppilaskuntien toiminta on silkkaa parlamentarismia, joka on jo itsessään poliittista. Turussakin tiettyjen ryhmien itsensä luonnehdinta ”politiikasta vapaiksi” on varsin kummallista populismia, jonka tarkoitusta tai edes kohdetta en ainakaan minä ymmärrä.

Edustajistovaalit ovat tätä kirjoitettaessa parin viikon päässä. Ylioppilaskunnat ja edustajistoryhmät taistelevat kaikki enemmän tai vähemmän nukkuvien ryhmää vastaan. Enpä ihmettele. Äänestysaktiivisuus tuskin kokee järin radikaalia nousua niin kauan kuin ylioppilaspolitiikka keskittyy kinasteluun siitä, pitääkö sosiaalipolitiikkaa olla agendalla, vai viekö se vain turhaan tilaa ”kuningaslaji” koulutuspolitiikalta.

Kaikkien etu olisi, että ylioppilasliike ryhdistäytyisi ja valtaisi takaisin tilansa aktiivisena toimijana yhteiskunnassa. Tämä ei liene helppoa jo liikkeen sisäisen vastustuksen vuoksi. Aloitteentekijän rooli vaatisi yhteiskunnallisen päätöksenteon realiteettien tunnustamista. Realiteeteilla en tarkoita budjettikehyksiä, vaan mekanismia ylipäätään. Tehdäkseen vaikutustyötä lainsäätäjään päin, tulee olla tekemisissä poliittisten puolueiden kanssa ja jopa vaarantaa oma ”puhtoisuutensa”.

Tulee myös osoittaa muille yhteiskunnallisille toimijoille, että ylioppilasliike ei kulje yksisuuntaista raidetta laput silmillä koulutuspolitiikka ja edunvalvonta korvissa soiden. Liike ei ole erillinen saareke, vaan osa ympäröivää yhteisöä, jonka hyvinvointi kokonaisuutena huolettaa ja koskettaa ylioppilasliikettä.

Kirjoitus julkaistu Indeksi-lehdessä 3/2007.

31.10.07

Vallankumousta suunnittelemaan?

Helsingin Sanomien Politiikan kulmapöytä -palstalla tehdään tänään mielenkiintoinen ja yllättävä huomio liittyen lauantaina Hämeenlinnassa järjestettävään "Sosialidemokratian suunta ja tulevaisuus" -seminaariin.

"Vaikka seminaarin järjestelyistä huolehtivat sosiaalidemokraattien opiskelijat ja nuoret sekä hämeenlinnalaiset demarit, seminaarissa on myös muuta kaikua: Eero Heinäluomaan tyytymättömiä on liikkeellä."

Niinpä niin. Saapa nähdä, löytääkö toimittaja itse seminaarista jotain kirjoitettavaa, vai menevätkö sisältöasiat jo liian monimutkaisiksi. Henkilökysymyksistä saa skuuppeja ja jos sellaisia asioita ei muuten ole ilmassa, keksii poliittinen laatujournalismi ne itse.

Tehtäköön tiettäväksi; minua ei ole kutsuttu vallankumousta suunnittelemaan, enkä ole sellaiseen kokoukseen menossa. Toistaiseksi olen varsin tyytyväinen puheenjohtajan toimintaan ja toivon hänelle työrauhaa. Mikäli lauantaina jossain kahvipöydässä toverit keskustelevat puheenjohtajakysymyksestä, olkoon sitten niin. Spekulaatiot "tyytymättömien kokoontumisesta" ovat yhtä kaikki yliampuvia ja perusteettomia.

Jos kuitenkin olen nyt väärässä ja puolueessa todella on niin selkeä Heinäluomaa vastustava blokki, joka järjestää Hämeenlinnan tapahtuman, voisiko joku ystävällisesti kertoa. Tiedän sitten perua ilmoittautumiseni. Minä en nimittäin siihen blokkiin kuulu.

29.10.07

Vaalimainontaa


Kiitos Arton, hoksasin että pitäähän täälläkin mainita TYYn edustajistovaaleista.

Listamme nimi on Demariopiskelijat - TOSY ja sillä on 41 ehdokasta. Ehdokkaat näkee vaikkapa täältä. Lista on rakenteeltaan erinomainen, kokemusta ja uutta intoa sekä ihmisiä muualtakin kuin yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta. Listan äänisaalis tulee olemaan monille varsin positiivinen yllätys, väitän.

Jos olet TYYn jäsen, käy äänestämässä! Näissä vaaleissa äänestämisestä on tehty erityisen helppoa ottamalla käyttöön sähköinen ennakkoäänestys. Äänestää voi äänestyssivulla vielä 1. marraskuuta, sen jälkeen pitää mennä uurnalle.

Niin, itse olen ehdolla numerolla 311. Kaikki äänet otan ilolla vastaan, syvällisiä pohdintojani yo-politiikasta löytyy vaalikoneesta.

Kuvan oikeudet omistanee The Polk County Supervisor of Elections.

12.10.07

Ajoittain ihaillaan meitäkin


Lainauksen lainaus Janus-lehden pääkirjoituksesta (3/2007):

Kuvitelkaa maailmaa, jossa äidit voisivat ottaa muutamia kuukausia vapaata palkkatyöstä lapsen syntymän tai adoption takia ilman pelkoa työpaikan menettämisestä taikka tulotason romahtamisesta. Kuvitelkaa maailmaa, jossa isä tai äiti voisi hoivata lastaan lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana kotona saamalla lähes saman tulon kuin työssä ollessaan. Kuvitelkaa maailmaa jossa normaali viikkotyöaika olisi 37 tuntia tai vähemmän, jossa lapsilla olisi oikeus laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen tai ilmaiseen päivähoitoon, jossa lapsianne hoitaa korkeasti koulutetut ammattilaiset.

Gornick & Meyers: Families that work - Policies for Reconciling Parenthood and Employment, 2003

11.10.07

Työtaisteluista ja palkankorotuksista

Tähän alkuun, ai niin. Vertasin aiemmin Yhdysvaltain sotakustannuksia amerikkalaisten, vähävaraisten lasten terveysvakuutusohjelman kustannuksiin. Kongressi esitti viime viikolla 35 miljardin dollarin lisärahoitusta ohjelmalle, viiden vuoden ajaksi. Ei mennyt läpi. Presidentti Bush käytti veto-oikeuttaan, koska ohjelman laajentaminen olisi tarkoittanut siirtymistä kohti valtiollista terveydenhuoltoa. Demokraatteja parjattiin myös yrityksestä "sosialisoida" terveydenhuoltoa sekä pyrkimyksestä kohti "kuubalaistyylistä terveydenhoitoa kiintiöineen, pitkine odotusaikoineen ja mikä pahinta, ilman valinnanvaraa" (HS 9.10.2007).

Niin, sitten aiheeseen. Tehy on päättänyt katsoa kortit loppuun asti. Mainitsin viime jälkikirjoituksessa, että tämä on mielestäni typerää. On edelleen. Tämä seuraavista syistä: 1) kunnat ovat vaikeuksissa jo sovittujen kunta-alan palkankorotusten kanssa, 2) uhkapelin onnistuminen vaatisi erillisen sopimuksen sorvaamista tehyläisille, johon en usko ja 3) joskus on viisaampi todeta, että nyt mentiin vipuun eikä tähän hätään kannata enempää tapella. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Sympatiani ovat kuitenkin kaikesta huolimatta Tehyn puolella. Hoitajat taistelevat nyt sen puolesta, mitä valtion kassakirstua tätä nykyä valvova puolue heille lupasi ennen vaaleja. Eihän se voi olla moraalisesti väärin tai tuomittavaa? Mikäli Tehy olisi nyt peräytynyt, olisi Kokoomus päässyt kuin koira veräjästä.

Tarjotulla sopimuksella ei nimittäin ollut juurikaan tekemistä hallitusohjelman hengen tai "tasa-arvotupon" kanssa. Sopimus koskettaa 90 prosenttia kunta-alan työntekijöistä, joiden ammattinimikkeitä voi selailla vaikka täältä. Näin laajaa joukkoa koskeva sopimus ei oikein sovi ajatukseen "koulutettujen, naisvaltaisten alojen" palkkojen korjaamisesta oikeudenmukaiseen suuntaan.

Mopo on nyt joka tapauksessa lähtenyt käsistä, ja vain Luoja tietää miten tässä hommassa lopulta käy. Ja sekään ei kerro. Toivottavasti tästä jupakasta on taas opittu, että palkkaneuvottelut ovat työmarkkinajärjestöjen asia. Mikäli palkankorotuksia luvataan vastineeksi vaalivoitosta, on lupauksista pidettävä myös kiinni. Lienee myös viisasta jatkossa rajata korotusten kohteet riittävän tarkasti.

Jyrki Kataisen ja Kokoomuksen vastuuttomuus tässä asiassa ärsyttää. Ärsytti jo ennen vaaleja. Kokoomus tunsi takuulla kunnallisen neuvottelujärjestelmän sekä sairaanhoitajien palkanmaksajan taloudellisen tilanteen. Nyt pestään kädet takalukkoon ajautuneesta tilanteesta ja jätetään sekä kunnat että sairaanhoitajat oman onnensa nojaan. Ilmeisesti siniset toverit luottavat siihen, että kansan poliittinen muisti on samaa luokkaa kuin kultakalalla. Saapa nähdä.

1.10.07

Jyrkkä ei Natolle

Lokakuu on hyvä aloittaa nostalgisella vetäytyvyydellä ja silmät ummistavalla idealistisuudella. Eli vastustamalla Suomen Nato-jäsenyyttä ja kyseenalaistamalla kokoomuslaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun "aktiivisuuden, realistisuuden ja tavoitteellisuuden". (Linkki)

Kokoomus korostaa ulkopolitiikassaan valtioiden kahdenvälisiä suhteita kansainvälisten järjestöjen kustannuksella. Tämä on mitä suurin virhe. Suomen kaltaisen valtion tulisi vaikuttaa nimenomaan YK:n ja EU:n päätöksenteossa ja niiden kautta. Pyrkimys aktiiviseksi toimijaksi korostamalla kahdenvälisyyttä Kiinan, Intian, Venäjän tai Yhdysvaltojen kanssa luo vaaran jättäytymisestä suurvallan uskolliseksi vasalliksi. Ehkä jonkun mielestä se olisi järkevää, minusta ei.

Kokoomus kuitenkin näkisi Suomen mielellään Naton jäsenenä ja julistaa "geopolitiikan paluuta". Näitä ajatuksia minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on nyt kuulemma päivitetty nykyajan haasteisiin jättämällä kylmän sodan haamut ja suomettumiset historiaan. Päinvastoin, sanon minä. Keskustelu on tällä hetkellä 20-30 vuotta myöhässä ja (uus)suomettuminen on tosiasia, ilmansuunta vain eri kuin joskus ennen.

Nato-jäsenyyttä perustellaan uusilla turvallisuuspoliittisilla haasteilla ja järjestön tarjoamilla turvatakuilla. Voisiko joku nyt jo viimein kertoa, mitä nämä turvallisuushaasteet ovat? Mikä on se uhka, jota vastaan Suomi puolustautuu Naton avulla? Tulkoon esiin se, joka uskoo vahvistuvan Venäjän marssivan yli rajan! Samoin se, joka uskoo Naton suojaavan Suomea kansainväliseltä rikollisuudelta, terrorismilta, kulkutaudeilta tai vaikkapa globaalistetun talouden ristiriitaisuuksilta.

"Mikä niiden turvatakuiden vastaanottamisessa on niin vaikeaa?", kysytään. Tämä on mielestäni absurdia. Syntyy mielikuva kansainvälisestä suurtoimijasta, joka hopealautasella tyrkyttää Suomelle turvaa ja onnea maailman loppuun asti ja ihmettelee, miksi ei kelpaa. Mitä tarkoittaa "turvatakuu"? Kyllä, onhan olemassa Naton viides artikla, siihenkö me turvaamme? Mitä uhkaa vastaan, hyvät ystävät? Venäjääkö? Norjan puolustusministerillä Sverre Diesenillä lienee mielipide tämän vision realistisuudesta.

Nostalgista vetäytyvyyttä ja silmät ummistavaa ideologisuutta, sanoisi Jyrki.

Väitän, että suomalaisella keskustelulla Natosta ei ole mitään tekemistä turvallisuuspolitiikan kanssa. Todellinen argumentti jäsenyyden puolesta on se, että kunnollisen länsivaltion on yksinkertaisesti kuuluttava Natoon. Hämmästelen, että jotkut patoutumat muka purkautuisivat liittymällä ja samalla Suomi lopulta irtautuisi Neuvostoliiton vaikutusvallasta. Tämäkö nykyaikaista keskustelua?

PS. Oikeus voitti.

PPS. Tehy hylkäsi sopimusehdotuksen. Se oli typerästi tehty. Palaan asiaan myöhemmin.

13.9.07

Lätkä on täällä taas!

Pitkä kesä on lusittu ja päästään taas itse asiaan, eli lätkäkauteen! HIFK ja HPK ottivat jo aiemmin tällä viikolla varaslähdön kauteen, toden teolla pelit pyörähtävät käyntiin tänään. Omalta osaltani kausi alkaa huomenna, kun rakas kotiseurani Ässät ottaa mittaa verivihollisestaan Rauman Lukosta täpötäydessä Isomäen hornankattilassa.

Yhtä varmaa kuin auringonnousu, on eri tahojen ennustukset Ässien taaperruksesta kulloinkin alkavalla liigakaudella. Jälleen Pata taistelee jumbopaikasta Kuopion ylpeyden, Kalpan kanssa. Eipä tuo haittaa, porilaiseen luonteenlaatuun sopii "asiantuntijoiden" näpäyttäminen kuin nenä päähän. Lähinnä ihmetyttää, että mitä Ässien pitäisi todella tehdä saavuttaakseen uskottavan liigaseuran aseman?

Toissakauden hopeahuuma pelasti tulevaksi tuhanneksi vuodeksi Ässien talouden. Supervelkainen seura muuttui koko Suomen herättäneen kevään myötä vakavaraiseksi, velattomaksi yhtiöksi. Huuma on profeettojen mukaan nyt ohi, eikä Ässät enää kiinnosta. Vai niin. Perjantain kotiavaus myytiin loppuun reilussa vuorokaudessa ja jälleen kolkutellaan ennätyksiä kausikorttimyynnissä. Nappuloita tulvii seurajohdon käyttöön ja johto vastaa toivotulla tavalla.

Tulevan kauden merkittävin hankinta tehtiin jo keväällä, kun Marko "Fakiiri" Kivenmäki kiinnitettiin tiettävästi Ässä-historian suurimmalla sopimuksella patapaitaan kolmeksi vuodeksi. Fakiirin toteamus, "kyllähän se vähän niin on, että muut tekee kentällä mitä osaa, mä teen mitä haluan" pitää todella paikkansa. Porilaisyleisöä hemmottelevat tulevalla kaudella myös nimet Kimmo Kapanen, Henrik Petre, Teemu Virkkunen, Pasi Saarela, Markku Tähtinen, Nick Kuiper, sekä velikulta Rob Hisey. (Kannattaa katsoa linkki.)

Erityisellä ilolla seuraan vanhan pelikaverini Patrik Forsbackan uran etenemistä. "Valkoinen intiaani" tekee illasta toiseen omaa työtään ja olisi tervetullut mihin tahansa liigajoukkueeseen. Patu on kiistattomasti liigan rouhijaosaston eliittiä. Kannattaa myös huomioida joukkueen toinen ihmiskuula Petteri Tasku. Pitäkää päät ylhäällä!

Se nimistä. Ässäläisyys on kuitenkin jotain aivan muuta. Aikoinaan, kun tulin ensimmäistä kertaa Turkuun opiskelemaan, kysyivät toverit parin kuukauden jälkeen, olenko jo alkanut kannattamaan Tepsiä. Mikä kysymys! Kerran Pata, aina Pata. Pata on elämäntapa, Pata on rakkaus. Erästä pataveljeä hieman mukaillen, "ei sil oo kato välii mitä siäl seläs lukee, vaa sil o välii mitä o siin rinnas, siin mainoste keskel".

Ja rinnassahan sykkii Patasydän. Periksi ei anneta milloinkaan!

26.8.07

Kuka pääsee Valkoiseen taloon?


Suomen eduskuntavaaleja edeltäneessä keskustelussa suomalaisen ulkopolitiikan onnistumisia ja epäonnistumisia ruodittiin lähinnä sillä absurdilla perusteella, että miten kauan aikaa on kulunut valtiovierailusta Yhdysvaltain presidentin pakeille.

Sattumalta törmäsin knoppitietoon Valkoisen talon aikaisemmista vieraista. Tällä tuikitärkeällä maailmanhistoriallisella yksityiskohdalla on tuskin mitään varsin konkreettista poliittista merkitystä nykypäivänä, mutta voi tällä yrittää virittää kahvipöytäkeskustelua. Hyvät naiset ja herrat:

Presidentti George Bush ensimmäisen virkakautena ensimmäinen (afrikkalainen tai ylipäätään ulkomaalainen, riippuu lähteestä) valtiovieras oli Zairen presidentti, mahtava ja kunnioitettu valtiomies Mobutu Sese Seko Nkuku wa za Banga ("Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen"), arkinimenä Mobutu Sese Seko.

Presidentit Bush ja Mobutu olivat läheisiä ystäviä, ainakin George I:n ylistyksistä päätellen: "President Mobutu, one of our most valued friends"; "Always, I have been impressed by his insight and vision"; "Together (we) have sought to bring to Zaire, and to all of Africa, real economic and social progress..."; ja vielä "He has personally worked to bring about the peaceful resolution of conflicts".

Kaunista. Ja epäilemättä tulee Suomenkin valtionjohdon kaikin keinoin kilpailla audienssista Valkoiseen taloon, Presidentti Mobutu Sese Sekokin kun löytyy Diktaattoripörssistä vasta sijalta yhdeksän. Varmasti mainio liittolainen siis.

Vakavasti ottaen, joka väittää, että Yhdysvaltain toimet maailmassa ovat poikkeus, joka johtuu nykyisestä hallinnosta eikä vastaavaa ole ennen nähty eikä ole vastaisuudessa näkyvissä, astukoon esiin ja esittäköön perustelunsa.

Ja toiseksi, Yhdysvalloilla vaikuttaa olevan niin irrationaaliset (tai ehkä jopa pelottavan rationaaliset) perusteet laittaa ystävänsä paremmuusjärjestykseen, ettei ainakaan allekirjoittaneella ole valtavaa tarvetta saada Suomea sillä listalla ylöspäin.

Kuvassa Zairen presidentti Mobutu Sese Seko (1930-1997).

22.8.07

Korkeampaa matematiikkaa TES-neuvotteluissa

Nyt on aika yrittää pukea sanoiksi pohdintoja kunta-alan tes-neuvottelujen tiimoilta. En ole milloinkaan opiskellut tuntiakaan mitään aiheeseen liittyvää, ainakaan ohjatusti, joten olkaatten hyvät ja korjatkaa mikäli virheitä ilmenee.

Olen seurannut neuvotteluja siitä lähtökohdasta, että yhteisen hyvän näkökulmasta tavoitteena on pienentää nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroja. Lisäksi taustalla kummittelee kokoomuksen tasa-arvotupo, jonka sisällöstä ovat edelleen oikeastaan kaikki osapuolet eri mieltä.

Teknologiateollisuus sekä kemianteollisuus ovat jo omat sopimuksensa solmineet, joissa vuosittaiset palkankorotukset asettuvat neljän-viiden prosentin hujakoille. Luonnollisesti tätä tasoa pidetään lähtökohtana myös kunta-alan neuvotteluissa. Mainittua pienemmät korotukset kunta-alalle olisivat vahvasti "ajan henkeä" vastaan julkisen puolen työntekijöiden jäädessä jälkeen ansiokehityksessä.

Seuraavaksi nousee kysymys, miten kunnat kykenevät vastaamaan tällaisiin korotuksiin? Ari Korhonen kirjoittaa kolumnissaan, että esimerkiksi Turussa viiden prosentin vuosittainen palkankorotus tarkoittaisi kunnallisveron korotusta kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä tuskin on toivottavaa tai tarkoituksenmukaista.

Toisena kysymysmerkkinä on suuret odotukset koulutetuilla ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevien palkkojen erityiskorotukset. Vaalipuheissa viitattiin erityisesti sairaanhoitoalalle ja tähän Tehy ja Super ovatkin tarttuneet. Hallitusohjelmassa ei toisaalta mainita mitään erityistä alaa, vaan puhutaan yleisesti naisvaltaisista, koulutetuista aloista.

"Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä.

Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua
onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta."

Nyt on pohdinnassa merkittävää, seurataanko hallitusohjelman kirjausta vai sen henkeä. Kirjauksessa mainitaan varsin selkeästi sana "palkkaratkaisu". Ymmärtääkseni kunta-alan neuvotteluissa toisella puolella pöytää istuu kuntatyönantaja ja toisella puolella liuta työntekijöiden edustajia. Löytyisikö työntekijöiden puolelta äkkiseltään niin paljon solidaarisuutta, että saataisiin sorvattua palkkaratkaisu, joka kohdentuu selkeästi "koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta"? Tuskin, kun jo pelkästään mainittujen alojen määrittely on ainakin lähes mahdotonta.

Hallitusohjelman kirjaus on siis ympäripyöreydessään ja takaportteineen varsin taitava. Valtava osa oikeudenmukaisten palkankorotusten toivossa kokoomusta äänestäneistä ei kuitenkaan lue hallitusohjelmaa. He odottavat puolueen toimivan ohjelman hengen mukaisesti. Riippumatta siitä, millainen palkkataulukko kunta-alalle neuvottelujen jälkeen muodostuu, on kokoomus vastuussa niin sairaanhoitajien, opettajien, kirjastotyöntekijöiden kuin sosiaalityöntekijöidenkin palkkauksen parantamisesta vaaleissa luvatulla tavalla. Hallituksen tulee myös olla vastuussa siitä, että kuntien rahoitus kestää nämä korotukset.

Samaan soppaan liittyvät myös hallituksen veroratkaisut sekä inflaatio. Inflaatio on Suomessa nousussa, eikä sitä ainakaan hillitse napakka energiaveron korotus tai hieman vähemmän napakka alkoholiveron korotus. Joissakin kirjoituksissa todetaan inflaation nousevan jo sellaisiin lukemiin, että palkankorotukset lopulta mitätöityvät, osalla työntekijöistä muodostuvat miinusmerkkisiksi. Puhumattakaan siitä osasta väestöä, joka ei pääse lainkaan osalliseksi palkankorotuksista. Mikä neuvoksi?

PS. Opiskelijat kiittävät hallitusta opintososiaalisten etuuksiensa kohentamisesta. Kakkosasunnon verovähennyskelpoiseksi tekemisestä opiskelijat eivät todellakaan kiitä. Massiivisia investointeja opiskelija-asuntoihin, kiitos! Viimeistään nyt loppuvat opiskelijoiden rahkeet yksityisillä asuntomarkkinoilla.

20.8.07

Miten kuulua al-Qaidaan?


Ylen uutisten mukaan toinen turkkilaisen lentokoneen viikonloppuna kaapanneista miehistä kuuluu terroristijärjestö al-Qaidaan.

Tuosta kaappauksesta sinänsä voisi sanoa, että lentokoneiden kaappaaminen on tietenkin väärin, mutta jos kerran sellaista tekee, niin voisi sen tehdä kunnolla. Suunnittelussa on täytynyt joku asia jäädä huomiotta, jos kaappauksen aikana pääsee karkuun ainoat lentotaitoiset ihmiset sekä toistasataa panttivankia. Amatöörimeininkiä.

Joka tapauksessa, kun nyt jälleen kerran rikollisuuksiin ryhtyneen ihmisen kerrotaan kuuluvan al-Qaidaan, minua alkoi pohdituttaa että miten al-Qaidaan voi kuulua?

Yritin pintapuolisesti selvittää asiaa. Nopealla googletuksella ei löytynyt al-Qaidan nettisivua, jossa olisi ollut linkki "Join now!". Hakutuloksissa on lähinnä wikipediasivuja eri kielillä. Suomalaisessa versiossa kerrotaan, että "yhtä ja yhtenäistä al-Qaida-organisaatiota ei ole". No, tulee olla kriittinen ja wikipediahan on kenen tahansa muokattavissa.

Helsingin Sanomien verkkoliitteestä löytyy juttu otsikolla "Al-Qaidassa ei kysellä jäsenkortteja". Artikkelissa mainitaan, että "asiantuntijoiden mukaan al-Qaida tarkoittaa nykyisin paremminkin terroristiryhmien yhteisiä tavoitteita, ideologiaa ja metodeja". Nyt lainauksessa viitataan jo "asiantuntijoihin", joten riittävä uskottavuus tiedoille on olemassa.

No niin, tämän tarkoitushakuisen liirumlaarumin loppupäätelmän voinette jo arvata. Esitän, että lopetettaisiin jo puhuminen al-Qaidan jäsenyydestä tai al-Qaidan operaatioista tai al-Qaidan sitä ja tätä. Al-Qaida on nykyisin mediaseksikäs väritys terrorismille. Asiat, ihmiset ja tapahtumat leimataan suurimman pahan tekosiksi viittaamalla al-Qaidaan. Syitä, seurauksia ja taustoja ei tämän viittauksen jälkeen enää tarvita. Niiden vaatiminenhan olisi epäkunnioittavaakin.

Kuvassa noin 190-senttinen parrakas, turbaanipäinen mies. Kuvassa voi myös olla al-Qaida-johtaja Osama Bin Laden.

7.8.07

Is it just me?

Kaksi lainausta eräästä uutisesta: 1. "... hallitus haluaa luoda epävakautta kaikkialla missä se toimii." 2. "... hallitus ei työskentele hyvän puolesta."

Kuka on äänessä ja mistä hallituksesta puhutaan? Ei, arvasitte kaikki väärin. Kyllä tässä presidentti George W. Bush moittii Iranin hallitusta. Bush työskenteleekin sellaisessa asemassa, jossa voi huoletta sanoa: "Älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon."

Kolme lainausta eräästä toisesta uutisesta: 1. "Amerikkalaisten Irakin turvallisuusjoukoille toimittamista aseista lähes 200 000 on hävinnyt." 2. "Aseiden pelätään ajautuneen kapinallisjoukkojen käsiin." 3. "GAO:n mukaan amerikkalaisjoukot ovat jakaneet aseita kiireessä usein umpimähkäisesti."

Kommenttinne, Jyri Häkämies?

Palatakseni otsikkoon, onko Turun Sanomien ulkomaat-osasto tänään jopa surkuhupaisa, vai onko vika nyt minussa?

edit. Suomen sodanajan joukkojen vahvuus vuonna 2009 tulee olemaan 350 000 henkeä (PV). Jokaisella sotilaalla on henkilökohtainen ase. 200 000 asetta on siis reilu puolet siitä määrästä, joka on Suomen armeijan käytössä. Ja sen verran on nyt hukassa. Voisi myös kuvitella, että vastarintajoukoilla oli jo valmiiksi jonkin verran omiakin. Onkohan Valkoisessa Talossa kuulunut iso "Ups!", kun tämä pikku moka on tullut julki? Legendaarista.

10.7.07

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot

Edellisessä kirjoituksessa päivittelin Yhdysvaltain Alaskaan rakenteilla olevan ohjustukikohdan kustannuksia. Onhan seitsemän miljardia euroa vuodessa sekin rahaa, mutta lopulta aika nappuloita.

Yhdysvallat on käyttänyt Afganistanin ja Irakin sotaretkiin tähän mennessä 610 miljardia dollaria, kertoo Yle. Arvio "terrorismin vastaisen sodan" kustannuksista vuoteen 2017 mennessä on 1,4 biljoonaa dollaria. "Biljoona on miljoona miljoonaa". Länsimaisen hyvän levittämiseen USA käyttää 12 miljardia dollaria kuukaudessa(!).

Biljoonat ja ziljoonat ovat niin käsittämättömiä lukuja, että niitä on vaikea hahmottaa ilman vertailukohtaa. Passeli verrokki löytyy tämän päivän Turun Sanomista.

Vuoden 2005 tilaston mukaan 47 miljoonaa amerikkalaista on vailla sairausvakuutusta (16 prosenttia väestöstä). Näistä 8,3 miljoonaa on lapsia. USA:ssa on olemassa valtiollinen lasten sairausvakuutusohjelma, jonka avulla esimerkiksi viime vuonna 7,4 miljoonalle lapselle tarjottiin jonkinlainen perusterveydenhuolto. Valtiolle ohjelmasta aiheutuu kuluja vuosittain viisi miljardia dollaria. Siis vuodessa, huom.

Viime aikoina on alettu vaatia ohjelmalle lisärahoitusta, jotta ohjelman piiriin voitaisiin ottaa enemmän perheitä. Mm. Kalifornian kuvernööri Arnold Scwarzenegger on vaatinut seuraavan viiden vuoden aikana ohjelmalle 50 miljardin dollarin lisärahoitusta.

Suora lainaus TS:n jutusta: "Valkoinen talo vierastaa suunnitelmaa (ohjelman laajentamista) sanoen sen tulevan liian kalliiksi, ja sen mukaan vastahankaan on myös 'filosofisia ja ideologisia' syitä."

Eli lyhyesti, Yhdysvallat paukuttaa sotimiseen 12 miljardia dollaria kuukaudessa, mutta viisi miljardia dollaria vuodessa maksavan ohjelman laajentaminen helpottamaan 8,3 miljoonan ilman sairausvakuutusta olevan amerikkalaisen lapsen tilannetta on aivan liian kallista. En minä osaa tähän oikeastaan mitään sanoa. Arvovalintoja.

ps. Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan 78 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyistä yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää. Kommenttien perusteella kuria vain pitäisi lisätä. Eläköön.

6.7.07

Rautaa rajalle!

Yhdysvallat rakentaa ohjuspuolustustukikohtaa Alaskaan, kertoo Yle.

Kolmen vuoden kuluttua asemissa on määrä olla 40 ohjusta, jotka torjuvat Pohjois-Korean yrityksen pommittaa USA ydinjätemaaksi. Pitää vain toivoa, ettei Rakas Johtaja Kim Jong Il tartu toimeen ennen tukikohdan valmistumista.

Muutoin tämä uutinen oli tuttua kauraa jenkkien toiminnasta, mutta järjestelmän hinta pisti silmään. Puolustautuminen mahtavan Pohjois-Korean ydinasehyökkäystä maksaa vaivaiset seitsemän miljardia euroa vuodessa. Seitsemän miljardia, vuodessa!! Uskomatonta.

Millainen ajatuksenjuoksu johtaa sellaiseen lopputulemaan, että turvallisuus taataan laittamalla hirvittävät määrät rahaa kiinni erilaisiin puolustusjärjestelmiin samalla kun kuljetaan ympäri maailmaa "levittämässä demokratiaa ja vapautta" ja soitetaan suuta muslimeille? Eikö olisi viisasta siirtää rahat puolustusjärjestelmistä suoraan hyökkäykseen ja lahdata saman tien kaikki muut maailman valtiot tyhjiksi potentiaalisista vihollisista? Olisi tilaa rancheille.

Suomen porvarihallituskin on nyt ottanut lakin kauniisti käteen ja ryhtynyt parhaansa mukaan miellyttämään maailman suurinta turvallisuusuhkaa. Jyri Häkämiehen mielestä Afganistanista tehdään turvallinen ja leppoisa paikka nopeasti ja helposti viemällä sinne lisää rynnäkkökivääreitä. Tuskin kivääreistä siellä pulaa on, mutta onhan se komeampaa kun saa ampua mutka molemmissa käsissä. Samalla logiikalla YK voisi järjestää maailman jokaiselle yli 12-vuotiaalle henkilökohtaisen rynnäkkökiväärin ja maailmanrauha olisi taattu.

En ole suorittanut tarkkoja laskelmia, mutta minulla on vahva mutu-tuntuma, että murto-osalla tappamiseen käytettävästä rahamäärästä voitaisiin oikeasti lisätä maailman turvallisuutta. Resepti on melko yksinkertainen. Huolehditaan, että maailman jokaisella lapsella on vatsa täynnä sapuskaa, he käyvät koulua ja (ainakin) kaikki naiset opetetaan lukemaan. Jos itsellä ja lähimmäisillä on perusasiat kunnossa, loppuu nopeasti syyt kiinnittää itseensä räjähdevyö ja mennä räjäyttämään itsensä.

Tässä on toki muutamia ongelmia. Reseptin tehotessa viimeinen jäljelle jäänyt ja samalla maailmanhistorian suurin roistovaltio joutuisi suuriin ongelmiin. Ei olisi enää tekosyitä hyökkäillä öljyvaltioiden kimppuun turvaamaan omaa energian saantia, vaan öljyn joutuisi ostamaan markkinahintaan ihan niin kuin kaikki muutkin kuolevaiset joutuvat. Samalla kotimainen aseteollisuus romahtaisi, eikä vaalikampanjoihin siksi saisi enää niin helppoa rahoitusta. Kyynel.

27.6.07

Vapaata iltapohdintaa aatteesta ja ideologiasta

En ole kesätyöpaikallani peitellyt sosialidemokraattiuttani, pikemminkin päinvastoin. Välillä tulee mieleen, että pitäisi kirjoittaa ylös kaikki ne erinäiset arkiset ilmiöt ja tapahtumat, joihin työtoverini löytävät syyn demariudestani. Leikkimielellä, toki.

On hassunkurista kuunnella vanhempien puoluetovereiden juttuja niistä ajoista, kun työpaikoilla kommunistit ja demarit ovat taistelleet elintilastaan. Totisesti on se aika nyt takana. Olen havainnut, että kun vaivihkaa yrittää kääntää kahvipöytäkeskustelun päivänpolitiikkaan saati johonkin ideologiseen kysymykseen, viedään keskustelu nopeasti huumorilinjalle ankaralla karrikoinnilla ja liioittelulla. Onko työpaikoilla nähtävissä sama ilmiö kuin yliopistokampuksella, väistetään kannan ottamista leimautumista peläten?

Olen toki saanut aikaan muutaman puolittaisen "debatinkin", lähinnä perintöverosta ja maataloustukiaisista. Kepulaisten kanssa on aina mukava kinata. Keskustelu ei tosin ole mitään argumentoinnin suurjuhlaa. Eipä tuo silti haittaa, pääasia on, että puhutaan ja ehkä herätetään ajatuksiakin. Enkä itsekään mikään argumentaatioguru ole.

Politiikasta keskusteleminen on perin hankalaa ja varsin hedelmätöntä, jos tiettyjä argumentteja tai ne kumoavia argumentteja ei yksinkertaisesti hyväksytä. Jos väitteeseen vastataan "ei se noin ole", loppuu ainakin meikäläiseltä niksit, ehkä mielenkiintokin. Toisaalta joku ei hyväksy omaa argumenttiaan ideologisista syistä perustelluksi. Onko niin, että jos henkilöllä ei ole puoluekirjaa, ei hänellä voi myöskään olla ideologisia mielipiteitä?

Menneenä viikonloppuna minut esiteltiin eräälle henkilölle "vasemmistolaisena". Kun vielä tarkensin olevani sosialidemokraatti, heräsi hänen mielenkiintonsa ja alkoi kysymysten tulva. Sain pitää kolmen vartin luennon siitä, miksi olen demari enkä vasemmistoliittolainen, omasta sosialistisesta aatemaailmastani, sosialistisesta ja porvarillisesta vapauskäsityksestä, pasifismista, EU:sta, Natosta ja vaikka mistä. Oli kyllä mukavaa. Tällaisia luentoja ei sallita työmaaparakissa.

Tätä köyhää aasinsiltaa pitkin voi johtaa ajatuksen poliittisen keskustelun alennustilaan. Ideologiat verhotaan yksittäisiin (yksinkertaistettuihin) asioihin siten, että itse ideologiasta ei tarvitse puhua. Onko tämä kansalaisten suojaamista leimautumiselta vai poliitikkojen ja/tai median keino esittää politiikka silkkana yksinkertaisena valtionhoitona? Onko liian tuskaista esittää perintöveron poistoa puoltava kanta ideologisena valintana, kun se pitää pukea kukkaiseen "oikeudenmukaisuuden" kaapuun?

Miksi porvarihallitus ei suostu kutsumaan itseään porvarihallitukseksi, vaan on keksinyt olevansa "sinivihreä"? Koska porvari-sanassa haiskahtaa ideologia.

Eivät aatteet ole politiikasta mihinkään hävinneet, ne on peitetty ja piilotettu. Pelkääkö poliitikkokin leimautumista? Vai onko sittenkin niin, että aate liitetään automaattisesti poliittisen kentän laidalla oleviin, keskellä ovat sitten ne luotettavat ja maltilliset, jotka eivät lähde hömpötyksiin. Höpönlöpön. Luetaanpa uudelleen kepun vaaliohjelma, mikäs muu sieltä rivien välistä kurkkii, kuin ideologia. Hallitusohjelmassa se ei enää ole edes kovin piilossa, sitä vain ei sanota.

Minä haluan sosialidemokraattista ideologiaa enemmän esille. Haluan debattia sosialidemokraattisesta ideologiasta. Tuokaamme ideologinen ilosanomamme kaiken kansan kuuluviin ja ulottuville! Vielä pitää keksiä sellainen aine, joka vesijohtoveteen sekoitettuna saa ihmiset kiinnostumaan erilaisista vapauskäsityksistä. Tai ehkä kiinnostumisesta vain pitää tehdä sallittua.

26.6.07

Kesäloma!!

...tavallaan.

Tiedättehän sen ahdistavan tunteen, kun pitää nyt heti välittömästi päästä lukemaan sähköposti, tarkastamaan uutisotsikot tai kirjoittamaan blogiin? Minulla alkoi vieroitusleiri.

Torstaina matkustin bussilla kotiseudulle viettämään viikonloppua(!), matkalla hääräten tietokoneen parissa kirjoitellen ja musiikkia kuunnellen. Perille päästyäni aioin lähettää erään tuotokseni sähköpostilla, avasin läppärin ja - "Please insert boot device and press any key." tai jotain sinne päin. Nostin kädet pystyyn ja huusin apua.

Pari paikalla ollutta gurua antoi pikatuomion. Kovalevy on lauennut, sori. Maanantaina tuomio sai vahvistuksen. Näin voi kuulemma joskus käydä. Kone lähtee takuuhuoltoon (kesälomilla?) ja palaa entistä ehompana sitten aikanaan, omalla painollaan. Olen orientoitunut jälleennäkemiseen syyskuussa.

Muutama päivä ilman juuri sitä omaa tietokonetta herättää ajatuksia. Sitä huomaakin, että suurin tappio ei ole se, ettei kotona pääse verkkopankkiin tai sähköpostiin. Siellä kovalevyllähän oli puhelinlaskuja, vuokrasopimusta ja ajokorttia lukuunottamatta kaikki merkitykselliset dokumenttini vähintään vuoden ajalta! Nyt niitä ei enää ole. Saan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Tarinassa on opetus. Palovakuutus kannattaa hankkia ennen kuin liekit lyö. (Vääräleuoille tiedoksi; tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä Nato-kantani kanssa.) Jos vain vielä joskus saan koneeni takaisin, lupaan hankkia sellaisen toisen kovalevyn, jolle kopioin vähintään kerran viikossa sen koneessa olevan kovalevyn sisällön. Onhan sekin jotain, että oppii omista virheistään. Onhan?

edit. Tänään keskiviikkona kuuluikin taas kummia edellisen tiimoilta. Hätä ei ollutkaan tämän näköinen ja kone palaa kotiin perjantaina sisältö tallella! Niin se elämä heittää. Varotoimiin vastaisen varalle aion silti pikimmiten ryhtyä.

21.6.07

Milloin on hyviä uutisia?

Eilen keskiviikkona oli surullinen aamukahvi Totuuden äärellä. Irakista saapuu järkyttäviä uutisia ihan niin paljon kuin niitä pystyy ottamaan vastaan ja täällä meillä synkkä liikennevuosi jatkuu. Tällä kertaa rysähti Kiikalassa ykköstiellä. Kuva kasasta metallia, joka ennen oli ollut matkailuauto, kertoo tapahtuneesta riittävästi. Nämä kaksi uutista ovat täysin erilaisia, mutta lopulta kyse on samasta asiasta. Inhimillisestä tragediasta, läheisen menetyksestä, surusta ja murheesta.

Kuten sanottu, kulunut vuosi tieliikenteessä on ollut ennenkuulumattoman murheellinen. Tieverkoston kunto ei mitä ilmeisimmin pysty vastaamaan jatkuvasti kasvaviin liikennemääriin. Kiikalassa menehtyneiden omaisia ei paljon lohduta, että vuoden päästä, moottoritien valmistuttua, onnettomuutta tuskin olisi tapahtunut.

Tapahtuneelle ei enää mitään voi. Tutkijalautakunta on ymmärtääkseni asetettu pohtimaan syitä ja seurauksia. Kait se on tarpeellista. Niin tässä tapauksessa kuin taannoisessa Konginkankaankin murhenäytelmässä on kaksi piirrettä, jotka allekirjoittanutta suuresti korpeavat.

Ensinnäkin, miksi aina tarvitaan uhreja, ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin turvallisuuden parantamiseksi? Turvavyöt linja-automatkustajille ovat maksaneet 23 ihmishenkeä. Riittävätkö Kiikalan onnettomuuden uhrit laajamittaiseen keskikaiteiden asennukseen? Jää nähtäväksi. Irtopisteitä kerätään puhumalla kaiteiden tarpeellisuudesta. Kommenteista päätellen luulisi, ettei asiasta vastaava henkilö jätä asiaa pelkästään puheiden tasolle.

Toinen ja vielä ärsyttävämpi seikka on pakottava tarve syyllisen löytymiselle. Konginkankaan rekkakuskin pää oli saatava pölkylle. Nyt jo kysellään, mitä Kiikalan matkailuaton kuljettaja teki väärin. Minä kysyn, mitä merkitystä sillä enää on? Onko täysin mahdotonta joskus hyväksyä, että tapahtui onnettomuus? Siis onnettomuus, joka tarkoittaa sitä, että ei ollut onnea matkassa. Onnettomuus, johon ainakaan kukaan suoranainen osallinen ei ole syyllinen, vaan sen sijaan satoja pikkuasioita meni saman silmänräpäyksen aikana pieleen. Syyllisen hakeminen ei tuo yhtään isää, äitiä tai lasta takaisin.

Murheellisille uutisille on luvassa jatkoa. Tulevana viikonloppuna vietetään kalenterijuoppojen suurjuhlaa, juhannusta. Jipii. Työpaikoilla lienevät vedonlyönnit käynnissä hukkuneiden ja/tai tapettujen saldosta. Mustaa huumoria sairaimmillaan.

Minua ei haittaisi sitten vähääkään, mikäli kansakuntamme äitihahmo, aina niin huolehtivainen Liisa Hyssälä (kesk) päättäisi väkipakolla pitää hieman enemmän suomalaisia hengissä lakkauttaen sekä juhannuksen että uudenvuoden. On nimittäin vähintäänkin kieroutunutta, että kahdesti vuodessa otamme kollektiivisen (pakko)kännin. Mikäli mainittuja juhlia ei olisi, saisi kukin päättää aivan omalla kohdallaan, minä viikonloppuna ottaa päänsä täyteen. Takaan, että miestapot ja morapuukkojen kysyntä vähenisivät.

Ymmärrän toki, että ministeri H tuskin täyttää toivettani. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, määrännee hän kuitenkin näihin juhliin liimattavaksi varoitustarrat. Kyllä se siitä.

Kaikille hyvää jussia, pitäkäähän itsenne ja lähimmäisenne hengissä.

12.6.07

Pahoinvointia

Nöyrimmät pahoittelut laiskasta päivityksestä. Aloittaessani blogin annoin itselleni luvan olla kirjoittamatta joka viikko, mutta tarkoitus ei ollut jättää ihan näin pitkiä taukoja. Koska tämä blogi ei ole päiväkirja, jätän päivitystaukoon johtaneet syyt muille foorumeille. Aihetta on kuitenkin puolittaiselle tunnevuodatukselle rakkaan synnyinkaupunkini Porin viimeaikaisista tapahtumista.

Viime vuosina uutiset Porista eivät ole olleet järin mieltä ylentäviä. Pitkin Suomea menettää henkensä joka viikonloppu ihmisiä "kirves ja viina" -kaavan mukaisesti, mutta aika ajoin otsikoidaan järkyttävän silmittömiä tapahtumia, Porista. Voi olla, että nämä koskettavat allekirjoittanutta ensi sijassa siksi, että ne tapahtuvat kotikulmilla, mutta tapahtuvat kuitenkin.

Kuolemaan johtaneita pahoinpitelyitä tai ampumisia, joissa uhri on valittu sattumanvaraisesti, toisen ihmisen kotiin tunkeutumista ja tappamista uhrin perheen silmien alla, käsittämättömän väkivaltaisia ja mielipuolisia surmia. Ihmisen tappaja ei milloinkaan (kirjaimellisesti milloinkaan) ole järjissään, mutta kyllä tämä Porin touhu menee kansan kielellä sanottuna aivan överiksi.

Aina tällaisen tapahtuman jälkeen kantautuu korviin huhuja tekotavoista ja motiiveista, joihin tulee luonnollisesti suhtautua kriittisesti. Tämän päivän Ilta-Sanomissa (lehti, johon tulee myös yleisesti ottaen suhtautua kriittisesti) porilainen rikoskomisario Juha Joutsenlahti puhuu viime viikon tragedian jäljiltä asiaa, jollaiseen ei torikeskusteluissa huomata puuttua ja jonka voi hyväksyä suoralta kädeltä.

"Viimeistään henkirikosten mielentilatutkimuksessa tulee yleensä ilmi, että tekijöillä on ollut jo nuoruudessa rajua meininkiä, joka olisi pitänyt pysäyttää." "Onko yhteiskunnalla halua ja aikaa puuttua oirehtivien nuorten ongelmiin?"

En siis missään olosuhteissa hyväksy väkivaltaa missään muodossa, mutta kyllä tuntuu aika pirun pahalta niin uhrien kuin syytetynkin (uhri kaiketi itsekin) osalta. Kun 19-vuotias nuori päättää ampua jalkajousella kaksi asunnossaan olevaa naista, on mennyt jo monen monta asiaa pieleen. Monen monta vuotta.

Sauli Niinistöä mukaillen, kysyn vaan, eikö olisi voitu tehdä jotain jo muutama vuosi sitten? Ei, huumeet eivät riitä selitykseksi. Eikä "se oli hullu". Ja auta armias sitä, joka ottaa esiin holhousyhteiskunta-kortin. Yhteiskunnan tulee huolehtia heikoimmistaan alusta pitäen. Ja kyllä, koen tässä tapauksessa heikoksi myös hänet, joka ampui.

Pahoittelut mahdollisesti sekavasta tekstistä, tästä syystä en pidä päiväkirjaa. Ainakaan netissä.

20.4.07

Retoriikka ja politiikka

Eduskuntavaalien jälkeen on käyty mielenkiintoista keskustelua SDP:n tulevaisuudesta. On vaadittu keskustelua liikkeen ideologiasta, politiikan kääntämistä oikealle tai vasemmalle sekä silkan retoriikan tarkastamista. Ja varmasti paljon muutakin.

On epäilemättä hyvin perusteltua väittää, että ideologialla tai poliittisilla suuntaviivoilla ei ole mitään merkitystä menestyksen kannalta, mikäli ne markkinoidaan huonosti eli retoriikka ja puolueen julkisuuskuva eivät ole kunnossa. Tältä osin voin allekirjoittaa Tölö Ungan kritiikin Heinäluomaa kohtaan; hän ei osannut sanoa ”lapsi” tai ”koti”, vaan puhui ”makrotasolla laitoksista ja instituutioista". Tätä kritisoidessa pitää silti muistaa katsoa myös peiliin. Tuskin kyse on ”SAK:laisesta voimapolitiikasta”, vaan sama ongelma vaivaa suurta osaa puolueväestä. Makrotasolla puhutaan sitä enemmän, mitä korkeammalla puolueorganisaatiossa tai politiikan kentällä vaikutetaan.

Moni on kanssani samaa mieltä siitä, että asiaosastolla Heinäluoma pärjäsi vaalikamppailussa erinomaisesti. Katainen kiersi järjestelmällisesti vaikeat ja asiantuntemusta vaativat aiheet siirtyen sujuvasti tasa-arvotupoon tai ”ikiaikaisen vastakkainasettelun” moittimiseen. Näin koiranpentu-Katainen voitti vaalit. Mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi tehdä?

Jos kunta- ja palvelurakenneuudistus on liian monimutkainen asia keskusteltavaksi vaalikamppailussa, niin tuleeko siitä olla vaiti? Pitääkö retoriikka ja politiikka eriyttää toisistaan siten, että puhumme mukavista asioista ja voitamme vaalit, jonka jälkeen alamme tehdä ”oikeaa” politiikkaa? Ketä tässä keskustelussa oikeasti yli- tai aliarvioidaan, jos vaalit voitetaan suunnattomalla yksinkertaistamisella ja hävitään olemalla ammattitaitoinen?

Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen lööpit ovat kirkuneet, miten Kokoomus petti sairaanhoitajat. Herätys. Ennen vaaleja yhden jos toisenkin huulilla pyöri tasa-arvotupo, tuo retoriikan riemuvoitto. Moniko äänestäjä, moniko julkisella, koulutetulla ja naisvaltaisella alalla työskentelevä todella perehtyi tuohon termiin ja sen sisältöön? Esa Suominen sanoo, että demokratia on aina oikeassa. Totta sinänsä, demokratian tuottamaan tulokseen ei ole nokan koputtamista. Demokratia voi silti mennä pahasti vipuun. Näin taisi vaaleissa käydä. Kenen syy?

On suunnattoman surullista, jos poliittinen keskustelu kuihtuu sille tasolle mitä se vaalikeskusteluissa oli. Ajatelkaa, jos jatkossakin Suomen ulkopolitiikan onnistumista arvioidaan sen perusteella, montako kertaa vaalikauden aikana presidentti, pää- tai ulkoministeri on vieraillut Valkoisessa talossa tapaamassa Yhdysvaltain presidenttiä. Onhan se helppoa ja yksinkertaista. Mitään tekemistä todellisuuden kanssa sillä ei ole.

Sosialidemokraattien (jatkossakin yhdellä a:lla) retoriikan tulevaisuudesta tulee käydä laaja keskustelu. Toivon, että keskustelu ei johda SDP:n siirtymiseen populismiin ja liialliseen yksinkertaistamiseen. Politiikka on monimutkaista. Se vaatii suurta osaamista ja laajaa asiantuntemusta. Tämä totuus näyttäisi unohtuneen. Asiaa voisi auttaa, jos mediakin lopettaisi poliitikkojen käsittelyn pelkästään omaa etuaan tavoittelevina rötösherroina.

25.3.07

Pelottelua palkankorotuksilla


Rakkaalla synnyinseudullani ilmestyvä Satakunnan Kansa ei ole peitellyt tyytyväisyyttään eduskuntavaalien tulokseen. Lehti on myös ihastunut sanoihin "pelottelu" ja "vastakkainasettelu", joilla on nyt mukava lyödä kaikkea, minkä jotenkin saa yhdistettyä sosialidemokraatteihin. Eilisessä pääkirjoituksessaan SK syyttää Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaa Jaakko Kianderia pelottelupolitiikasta ja pirujen maalailusta seinille.

Kyse on haastattelusta, jonka Kiander on antanut Uutispalvelulle. Haastattelussa Kiander puhuu Kokoomuksen vaalilupauksista ja niiden kustannuksista. Hän on aiheellisesti huolissaan siitä, että pelkästään tasa-arvotupon kustannukset ovat noin 800 miljoonaa euroa, eikä muiden luvattujen menolisäysten kanssa tällaiseen voi mitenkään olla varaa. Koska tasa-arvotupo oli merkittävä tekijä Kokoomuksen vaalivoitossa, ei sitä voida sivuuttaa hallitusohjelmassa. Kiander pelkää palkankorotusten kustannusten kaatuvan kokonaan kuntien harteille.

Satakunnan Kansan mielestä tämä on pelottelua. No, kieltämättä. Omituista on kuitenkin ensinnäkin se, että SK tässä yhteydessä syyttää Kianderia puolueettomuuden unohtamisesta. Mitä SK ekonomistilta sitten odottaa? Pitäisikö talousmiehen pokkana tulla julkisuuteen ja sanoa, että kahden miljardin vaalilupaukset voidaan vaivatta kattaa miljardin menolisäyksillä, kunhan muistetaan alentaa veroja kautta linjan? Sitä ei varmaankaan tulkittaisi "propagandaksi".

Toiseksi hämmästyttää työelämän vaikeuksista puhumisen leimaaminen "vaaralliseksi politiikaksi". Kerrataanpa nyt. Jaakko Kiander pelkää, että hoitoalan palkkoja nostetaan siten, että valtionosuuksia kunnille ei koroteta. Siitä seuraa, että kunnat eivät pysty palkkaamaan riittävästi hoitohenkilökuntaa. Tätä Kiander pitää Kokoomukselta johdonmukaisena, onhan Jyrki Katainen sanonut, että vanhustenhoidossa tulee turvautua kolmanteen sektoriin, vapaaehtoistyöhön ja omaishoitajiin. Siten Kokoomuksen aikomuskaan ei ole ollut lisätä hoitajien määrää, ainoastaan korjata palkkausta. Mikä näiden tosiseikkojen julkilausumisessa on "pelottelua" ja "vaarallista politiikkaa"?

SK paheksuu myös Ruotsin porvarihallituksen tekemisten analysointia. Se kun ei ole puolueetonta. Jos on puolueellista todeta, että Ruotsissa lakko-oikeutta on kavennettu, työttömyysturvaa heikennetty ja verohelpotuksia jaettu yrityksille ja suurituloisille, haluaisin tietää miten nämä toimenpiteet sanotaan puolueettomasti ja pelottelematta. Epäilemättä asia selviää seuraavan neljän vuoden aikana seuraamalla Satakunnan Kansan pääkirjoituksia.

My First Post

Olen avannut blogin. Tunnelma on juhlava. Tämä blogi oli avattava nyt, kun vielä kieriskelen vaalitappion tunnelmissa. Vaarana häämötti avauksen siirtäminen "parempaan aikaan", eli ajatus tulisi todennäköisesti mieleen kunnallisvaalien alla ensi vuonna. Tästä olisi seurauksena puolitoista vuotta tuskailua mielipidepalstojen sensuurin kanssa, mahdollisesti myös Hannan langettama elinikäinen kielto politiikasta puhumiseen. Näin kaikki voittavat.

Hassua, miten päässä pyörii kymmeniä ajatuksia, joista kirjoittaa. Vain foorumi puuttuu. Järkevä ihminen perustaa sen foorumin blogiavaruuteen ja naps - pää on tyhjä. Noloa. Luotan silti siihen, että media ja mediaa keppihevosenaan käyttävät henkilöt saavat allekirjoittaneessa kuohuntaa aikaan, jopa ennen porvarihallituksen ohjelman julkaisua. Sitä odotellessa.