25.3.07

Pelottelua palkankorotuksilla


Rakkaalla synnyinseudullani ilmestyvä Satakunnan Kansa ei ole peitellyt tyytyväisyyttään eduskuntavaalien tulokseen. Lehti on myös ihastunut sanoihin "pelottelu" ja "vastakkainasettelu", joilla on nyt mukava lyödä kaikkea, minkä jotenkin saa yhdistettyä sosialidemokraatteihin. Eilisessä pääkirjoituksessaan SK syyttää Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaa Jaakko Kianderia pelottelupolitiikasta ja pirujen maalailusta seinille.

Kyse on haastattelusta, jonka Kiander on antanut Uutispalvelulle. Haastattelussa Kiander puhuu Kokoomuksen vaalilupauksista ja niiden kustannuksista. Hän on aiheellisesti huolissaan siitä, että pelkästään tasa-arvotupon kustannukset ovat noin 800 miljoonaa euroa, eikä muiden luvattujen menolisäysten kanssa tällaiseen voi mitenkään olla varaa. Koska tasa-arvotupo oli merkittävä tekijä Kokoomuksen vaalivoitossa, ei sitä voida sivuuttaa hallitusohjelmassa. Kiander pelkää palkankorotusten kustannusten kaatuvan kokonaan kuntien harteille.

Satakunnan Kansan mielestä tämä on pelottelua. No, kieltämättä. Omituista on kuitenkin ensinnäkin se, että SK tässä yhteydessä syyttää Kianderia puolueettomuuden unohtamisesta. Mitä SK ekonomistilta sitten odottaa? Pitäisikö talousmiehen pokkana tulla julkisuuteen ja sanoa, että kahden miljardin vaalilupaukset voidaan vaivatta kattaa miljardin menolisäyksillä, kunhan muistetaan alentaa veroja kautta linjan? Sitä ei varmaankaan tulkittaisi "propagandaksi".

Toiseksi hämmästyttää työelämän vaikeuksista puhumisen leimaaminen "vaaralliseksi politiikaksi". Kerrataanpa nyt. Jaakko Kiander pelkää, että hoitoalan palkkoja nostetaan siten, että valtionosuuksia kunnille ei koroteta. Siitä seuraa, että kunnat eivät pysty palkkaamaan riittävästi hoitohenkilökuntaa. Tätä Kiander pitää Kokoomukselta johdonmukaisena, onhan Jyrki Katainen sanonut, että vanhustenhoidossa tulee turvautua kolmanteen sektoriin, vapaaehtoistyöhön ja omaishoitajiin. Siten Kokoomuksen aikomuskaan ei ole ollut lisätä hoitajien määrää, ainoastaan korjata palkkausta. Mikä näiden tosiseikkojen julkilausumisessa on "pelottelua" ja "vaarallista politiikkaa"?

SK paheksuu myös Ruotsin porvarihallituksen tekemisten analysointia. Se kun ei ole puolueetonta. Jos on puolueellista todeta, että Ruotsissa lakko-oikeutta on kavennettu, työttömyysturvaa heikennetty ja verohelpotuksia jaettu yrityksille ja suurituloisille, haluaisin tietää miten nämä toimenpiteet sanotaan puolueettomasti ja pelottelematta. Epäilemättä asia selviää seuraavan neljän vuoden aikana seuraamalla Satakunnan Kansan pääkirjoituksia.

3 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Hyvä aihe. Tasa-arvotupo tulee olemaan syksyn kiinnostava asia. Yrittääkö Kokoomus edes runtata lisää rahaa kunnille, korvamerkitä sitä ja saada yleiskorotukset ratkaisevaan tupoon eriarvoistavaa elementtiä vai onko asia helpompi yksinkertaisesti unohtaa?

Se on selvää, että asiasta olisi helpompi keskustella, mikäli Kokoomus avaisi ideaa hieman. Onko kyse ainoastaan "koulutetusta" hoitohenkilökunnasta vai koko hoitohenkilökunnasta? Sairaanhoitajien keskipalkka lisineen on hyvin lähellä suomalaista keskipalkkaa, kun taas "vähemmän koulutetut" hoitohenkilökunnan työntekijät tienaavat selvästi vähemmän..

Sinänsä oli hienoa, että Kokoomus nosti palkkaepätasa-arvon teemakseen. Nyt on aika arvioida esitetyt toimenpiteet.

Johannes kirjoitti...

Perusteltu kirjoitus tärkeästä aiheesta.

Kokoomuksen piiristä tulevia keskustelunavauksia on sinänsä aiheellista arvostaa keskustelunavauksina. Onko kokoomuksella sitten muuttaa keskustelunavauksensa kestäväksi tai uskottavaksi poliittiseksi sisällöksi, onkin sitten toinen kysymys.

Väitän, että tasa-arvotupon motiivina on ollut osoittaa, ettei kokoomus peesaa SDP:tä vaan vetelee omia linjojaan työmarkkinapolitiikassa. Tämä manööveri onnistui vaaleissa, oikeistolainen protesti SDP:tä kohtaan kanavoitui nimenomaan kokoomuksen kautta. Tasa-arvotupo on siten täyttänyt tärkeimmän tehtävänsä jo nyt ennen hallitusneuvotteluiden alkua. Pidänkin lähtökohtana sitä, että kokoomus tulee nyt hautaamaan teeman melko perusteellisesti, kenties joitakin näytösluonteisia näpertelyjä lukuunottamatta.

pasi kirjoitti...

Luulenpa, että tasa-arvotupo on tehtävänsä täyttänyt ja hautautuu samaan paikkaan kuin Hyssälän eläkelupaukset.

Tasa-arvotupo oli kyllä kadehdittavan hieno vaaliveto. Lyhyt, ytimekäs sana joka kuulostaa kivalta mutta kukaan ei oikein tiedä mitä se tarkoittaa. Ei ole epäilystäkään, etteikö sanalla "tasa-arvotupo" saisi aikaan positiivisemman viestin kuin sanoilla "kehitetään", "parannetaan" tai "panostetaan".

Jos tätä luomusta vielä tullaan pitämään esillä, niin odotan mielenkiinnolla mitä se itse asiassa sisältää. Katainen puhui korkeasti koulutetuista naisvaltaisista aloista, mutta keskustelua käytiin kuitenkin vain terveydenhoitohenkilökunnasta. Entä muut määritelmään sopivat alat (kirjastonhoitajat, anyone)?

Yhdyn siis täysin Arton toivomukseen idean avaamisesta, mutta tasa-arvotupo vaikuttaa olevan vähän samaa sarjaa kuin vihreiden perustulo. Otsikkoa rummutetaan siellä täällä, mutta syvemmälle asiassa ei haluta tai uskalleta mennä. Toimenpiteillä kun tapaa olla seurauksia. Kuluja tai sellaisia.