Oih, Silvia vilkuttaa!

Keskiviikko 26.8.2009 klo 10:35 - Pasi

Eilen oli varsin kuninkaallinen päivä. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia olivat presidentin vieraina Naantalissa ja Turussa. Illalla sai syventyä Englannin kuningashuoneen saloihin elokuvan Kuningatar (The Queen) parissa. Molemmat tapahtumat aiheuttivat hämmästystä ja kummastusta.

Seurasin kuningasparin vierailua vain radion välityksellä. Selväksi kävi, että turkulainen rahvas oli enemmän kuin kiinnostunut näkemään ainakin vilauksen naapurimaan kuninkaallisista.  Naapureita oltiin vastassa jo lentokentällä ja Aurajoen rannat olivat täynnä alamaisia, kun arvovaltainen joukko saapui Naantalista Turkuun presidentin veneellä.

Radiotoimittaja oli asemoitunut täpötäydelle Teatterisillalle. Lähetykseen oli valjastettu myös muodin asiantuntija, joka antoi heti kruunupäiden näkyessä arvionsa kuningattaren asustuksesta. Kehut tulivat, toki tyylikkäästi oli pukeutunut myös Tasavallan Presidentti.

Selostus oli kuin urheilukilpailuista. "Sieltä he saapuvat Kultaranta-aluksella. Mitä mieltä olet kuningattaren asusta? Kyllä, ihana on. Ihmiset ovat täällä erityisen kiinnostuneita. Rouva, mitä Te odotatte tältä tapahtumalta? Ahaa, koko ikänne olette seurannut kuningasparia? No niin, sieltä alus saapuu Teatterisillan kohdalle. Ihmiset vilkuttavat! Oih, nyt kuningatar Silviakin vilkuttaa punaisissa kengissään!"

Kyllä siinä kohdin harmitti olla vasta matkalla Turkuun. Olisi nähnyt Silvian vilkuttavan.

Illalla katsoin elokuvaa Kuningatar. Mainio raina kertoi Englannin kuningashuoneen tunnelmista prinsessa Dianan kuoleman jälkimainingeissa. Jos elokuva ei ollut kannanotto tasavallan puolesta monarkiaa vastaan (vaan objektiivinen esitys), niin hämmästelen kyllä monarkkien nauttimaa suosiota.

Toisaalta, ehkäpä elokuva ottikin kantaa siten, että monarkia on kyllä hyvä juttu, mutta ehkäpä sen pitäisi siirtyä jo eteenpäin 1700-luvulta. Vaikka elokuvan kuvaamina aikoina monarkian suosio laski, oli vellonnan syynä kuitenkin itse asiassa kansan rakkaus monarkiaa ja kuningashuonetta kohtaan.

Yhtä kaikki, kuvaavaa oli, että ehkäpä elokuvan vaikuttavin ja ajatuksia herättävin kohta oli, kun tuhansien metsästysmaahehtaariensa keskellä kuningatar moittii tuoretta pääministeriä Tony Blairia. "Kukaan ei tunne tätä kansaa ja sen tuntoja yhtä hyvin kuin minä."

Jep, edellisen kerran kuningatar oli ollut ihmisten ilmoilla siinä heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

No, mikäpä minä olen silti moittimaan, pahainen sähköasentajan poika. Kuninkaalliset tuntuvat olevan kansan suosiossa ja kiinnostuksen kohteena, samalla kun poliitikkojen suosio ja luotettavuus rämpii. Ehkäpä kruunupäät eivät olekaan poliittisia?

Suomalaisilla ei sattuneista syistä ole omaa kunkkua, mutta ei se mitään. Lahden yli kyetään seuraamaan Ruotsin hovia, ja voidaanhan sitäkin pitää vähän niinkuin omana. En tosin tiedä, onko Seiskalla toimittajaa, joka keskittyy vain Ruotsin hoviin, mutta kyllä täällä tunnutaan tietävän prinsessojen rakkauselämän ja vävykokelaiden urheiluharrastusten kiemurat.

Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä, mikä kuninkaallisissa on niin kovin kiinnostavaa. En edes ymmärrä, miksi kuninkaallisia pitää olla olemassa. Kansa kuohuu kiukuissaan, kun politiikan rötösherrat riistävät, ja samalla ihastellaan, kun Silvia vilkuttaa. Eikö näillä asioilla pitäisi olla jokin yhteys?

Suomessakin on jo muutaman vuoden rakennettu ikiomaa kuningasparia. Työ otti aimo askeleen eteenpäin, kun Sauli Niinistö suostui ankaran pohdinnan jälkeen Palloliiton johtoon. Pieni askel poliitikolle, mutta valtava loikka suomalaiselle monarkian haikailulle. Enää kolme vuotta, ja kansa saa kruunata oman Sauli Ensimmäisensä.