31.5.12

Maksuton päivähoito on ideologinen kysymys


Sunnuntai 15.6.2008 klo 10:37 - Pasi

Peruspalveluministeri Paula Risikko ei aikaillut poteroon kaivautumisessa tyrmätessään Sdp:n asettaman tavoitteen maksuttomasta päivähoidosta. Risikko pitää tavoitetta ”utopistisena” ja maalailee sen nostavan päivähoidon kustannukset kahteen miljardiin euroon.

Luku pitää paikkansa, mutta Risikko jättää mainitsematta kustannusten todellisen nousun. Päiväkotihoidon ja perhepäivähoidon menot olivat vuonna 2006 yhteensä noin 1,7 miljardia euroa, josta perheet maksoivat päivähoitomaksuina 247 miljoonaa euroa. On syytä huomioida tämä luku, jotta kustannusvaikutuksia voidaan asiallisesti suhteuttaa ilman pirujen maalailua seinille.

Rahasummien lisäksi on välttämätöntä pohtia kysymystä ideologisena. Sosialidemokraatit ovat avoimesti tuoneet julki tavoitteensa, jonka mukaan ilmaisen koulutuksen lisäksi myös päivähoidon tulee olla maksutonta. Samoin ovat Kokoomus ja Paula Risikko tuoneet esiin omansa, jonka mukaan näin ei tule olla.

Kokoomus on määrätietoisesti siirtämässä päivähoitoa opetusministeriön alaisuuteen perustellen tätä päivähoidon varhaiskasvatusluonteella. Kysyn, miten Kokoomus perustelee perusopetuksen maksuttomuuden rinnalla varhaiskasvatuksen maksullisuutta? Vai onko lausumattomana pitkän aikavälin tavoitteena, että myös perusopetuksesta voitaisiin alkaa periä maksuja?

Vuonna 1903 sosialidemokraatit vaativat maksutonta opetusta kaikissa oppilaitoksissa. Tuolloin vaatimus oli härski, absurdi ja ”utopistinen”. Tavoite kuitenkin toteutui, ja nyt saamme nauttia sen tuloksista koko maailman ihaillessa suomalaisen koulutusjärjestelmän saavutuksia.

Nyt, yli vuosisata myöhemmin on korkea aika ulottaa maksuttomuus myös päivähoitoon. Edellä mainittu kustannuksen lisäys ei ole niin suuri, ettei poliittisella tahdolla asiaa voitaisi nopeastikin toteuttaa. Istuva hallitus ja Kokoomus ovat jo tuoneet ilmi, että heillä ei ole tätä tahtoa. Kun tarkastellaan hallituksen jo toteutettuja hankkeita voidaan todeta, että saman mittaluokan uudistuksiin – tai taantumuksiin, miten vain – poliittista tahtoa on ollut.

Sdp on lähtenyt ennakkoluulottomasti aloitteentekijän tielle. Kyseessä oleva aloite ei ole missään tapauksessa utopistinen, päinvastoin. Nyt odotamme, onko nykyinen hallituspohja aloitteellinen vain parhaiten menestyvien kansalaisten rälssin etujen ajamisessa samalla taantuen ei-liikkeeksi koko kansan hyvinvointia koskevissa kysymyksissä.

Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 15.6.2008.
 
Edit. Tarja Vuontela vastasi kirjoitukseen Turun Sanomien mielipideosastolla 23.6.2008.

Edit2. Sdp:n puoluesihteeri Ari Korhonen jatkoi keskustelua 27.6.2008.

Ei kommentteja: