Kuka pääsee Valkoiseen taloon?

Suomen eduskuntavaaleja edeltäneessä keskustelussa suomalaisen ulkopolitiikan onnistumisia ja epäonnistumisia ruodittiin lähinnä sillä absurdilla perusteella, että miten kauan aikaa on kulunut valtiovierailusta Yhdysvaltain presidentin pakeille.

Sattumalta törmäsin knoppitietoon Valkoisen talon aikaisemmista vieraista. Tällä tuikitärkeällä maailmanhistoriallisella yksityiskohdalla on tuskin mitään varsin konkreettista poliittista merkitystä nykypäivänä, mutta voi tällä yrittää virittää kahvipöytäkeskustelua. Hyvät naiset ja herrat:

Presidentti George Bush ensimmäisen virkakautena ensimmäinen (afrikkalainen tai ylipäätään ulkomaalainen, riippuu lähteestä) valtiovieras oli Zairen presidentti, mahtava ja kunnioitettu valtiomies Mobutu Sese Seko Nkuku wa za Banga ("Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen"), arkinimenä Mobutu Sese Seko.

Presidentit Bush ja Mobutu olivat läheisiä ystäviä, ainakin George I:n ylistyksistä päätellen: "President Mobutu, one of our most valued friends"; "Always, I have been impressed by his insight and vision"; "Together (we) have sought to bring to Zaire, and to all of Africa, real economic and social progress..."; ja vielä "He has personally worked to bring about the peaceful resolution of conflicts".

Kaunista. Ja epäilemättä tulee Suomenkin valtionjohdon kaikin keinoin kilpailla audienssista Valkoiseen taloon, Presidentti Mobutu Sese Sekokin kun löytyy Diktaattoripörssistä vasta sijalta yhdeksän. Varmasti mainio liittolainen siis.

Vakavasti ottaen, joka väittää, että Yhdysvaltain toimet maailmassa ovat poikkeus, joka johtuu nykyisestä hallinnosta eikä vastaavaa ole ennen nähty eikä ole vastaisuudessa näkyvissä, astukoon esiin ja esittäköön perustelunsa.

Ja toiseksi, Yhdysvalloilla vaikuttaa olevan niin irrationaaliset (tai ehkä jopa pelottavan rationaaliset) perusteet laittaa ystävänsä paremmuusjärjestykseen, ettei ainakaan allekirjoittaneella ole valtavaa tarvetta saada Suomea sillä listalla ylöspäin.

Kuvassa Zairen presidentti Mobutu Sese Seko (1930-1997).

Korkeampaa matematiikkaa TES-neuvotteluissa

Nyt on aika yrittää pukea sanoiksi pohdintoja kunta-alan tes-neuvottelujen tiimoilta. En ole milloinkaan opiskellut tuntiakaan mitään aiheeseen liittyvää, ainakaan ohjatusti, joten olkaatten hyvät ja korjatkaa mikäli virheitä ilmenee.

Olen seurannut neuvotteluja siitä lähtökohdasta, että yhteisen hyvän näkökulmasta tavoitteena on pienentää nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroja. Lisäksi taustalla kummittelee kokoomuksen tasa-arvotupo, jonka sisällöstä ovat edelleen oikeastaan kaikki osapuolet eri mieltä.

Teknologiateollisuus sekä kemianteollisuus ovat jo omat sopimuksensa solmineet, joissa vuosittaiset palkankorotukset asettuvat neljän-viiden prosentin hujakoille. Luonnollisesti tätä tasoa pidetään lähtökohtana myös kunta-alan neuvotteluissa. Mainittua pienemmät korotukset kunta-alalle olisivat vahvasti "ajan henkeä" vastaan julkisen puolen työntekijöiden jäädessä jälkeen ansiokehityksessä.

Seuraavaksi nousee kysymys, miten kunnat kykenevät vastaamaan tällaisiin korotuksiin? Ari Korhonen kirjoittaa kolumnissaan, että esimerkiksi Turussa viiden prosentin vuosittainen palkankorotus tarkoittaisi kunnallisveron korotusta kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä tuskin on toivottavaa tai tarkoituksenmukaista.

Toisena kysymysmerkkinä on suuret odotukset koulutetuilla ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevien palkkojen erityiskorotukset. Vaalipuheissa viitattiin erityisesti sairaanhoitoalalle ja tähän Tehy ja Super ovatkin tarttuneet. Hallitusohjelmassa ei toisaalta mainita mitään erityistä alaa, vaan puhutaan yleisesti naisvaltaisista, koulutetuista aloista.

"Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä.

Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta."

Nyt on pohdinnassa merkittävää, seurataanko hallitusohjelman kirjausta vai sen henkeä. Kirjauksessa mainitaan varsin selkeästi sana "palkkaratkaisu". Ymmärtääkseni kunta-alan neuvotteluissa toisella puolella pöytää istuu kuntatyönantaja ja toisella puolella liuta työntekijöiden edustajia. Löytyisikö työntekijöiden puolelta äkkiseltään niin paljon solidaarisuutta, että saataisiin sorvattua palkkaratkaisu, joka kohdentuu selkeästi "koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta"? Tuskin, kun jo pelkästään mainittujen alojen määrittely on ainakin lähes mahdotonta.

Hallitusohjelman kirjaus on siis ympäripyöreydessään ja takaportteineen varsin taitava. Valtava osa oikeudenmukaisten palkankorotusten toivossa kokoomusta äänestäneistä ei kuitenkaan lue hallitusohjelmaa. He odottavat puolueen toimivan ohjelman hengen mukaisesti. Riippumatta siitä, millainen palkkataulukko kunta-alalle neuvottelujen jälkeen muodostuu, on kokoomus vastuussa niin sairaanhoitajien, opettajien, kirjastotyöntekijöiden kuin sosiaalityöntekijöidenkin palkkauksen parantamisesta vaaleissa luvatulla tavalla. Hallituksen tulee myös olla vastuussa siitä, että kuntien rahoitus kestää nämä korotukset.

Samaan soppaan liittyvät myös hallituksen veroratkaisut sekä inflaatio. Inflaatio on Suomessa nousussa, eikä sitä ainakaan hillitse napakka energiaveron korotus tai hieman vähemmän napakka alkoholiveron korotus. Joissakin kirjoituksissa todetaan inflaation nousevan jo sellaisiin lukemiin, että palkankorotukset lopulta mitätöityvät, osalla työntekijöistä muodostuvat miinusmerkkisiksi. Puhumattakaan siitä osasta väestöä, joka ei pääse lainkaan osalliseksi palkankorotuksista. Mikä neuvoksi?

PS. Opiskelijat kiittävät hallitusta opintososiaalisten etuuksiensa kohentamisesta. Kakkosasunnon verovähennyskelpoiseksi tekemisestä opiskelijat eivät todellakaan kiitä. Massiivisia investointeja opiskelija-asuntoihin, kiitos! Viimeistään nyt loppuvat opiskelijoiden rahkeet yksityisillä asuntomarkkinoilla.

Miten kuulua al-Qaidaan?

Ylen uutisten mukaan toinen turkkilaisen lentokoneen viikonloppuna kaapanneista miehistä kuuluu terroristijärjestö al-Qaidaan.

Tuosta kaappauksesta sinänsä voisi sanoa, että lentokoneiden kaappaaminen on tietenkin väärin, mutta jos kerran sellaista tekee, niin voisi sen tehdä kunnolla. Suunnittelussa on täytynyt joku asia jäädä huomiotta, jos kaappauksen aikana pääsee karkuun ainoat lentotaitoiset ihmiset sekä toistasataa panttivankia. Amatöörimeininkiä.

Joka tapauksessa, kun nyt jälleen kerran rikollisuuksiin ryhtyneen ihmisen kerrotaan kuuluvan al-Qaidaan, minua alkoi pohdituttaa että miten al-Qaidaan voi kuulua?

Yritin pintapuolisesti selvittää asiaa. Nopealla googletuksella ei löytynyt al-Qaidan nettisivua, jossa olisi ollut linkki "Join now!". Hakutuloksissa on lähinnä wikipediasivuja eri kielillä. Suomalaisessa versiossa kerrotaan, että "yhtä ja yhtenäistä al-Qaida-organisaatiota ei ole". No, tulee olla kriittinen ja wikipediahan on kenen tahansa muokattavissa.

Helsingin Sanomien verkkoliitteestä löytyy juttu otsikolla "Al-Qaidassa ei kysellä jäsenkortteja". Artikkelissa mainitaan, että "asiantuntijoiden mukaan al-Qaida tarkoittaa nykyisin paremminkin terroristiryhmien yhteisiä tavoitteita, ideologiaa ja metodeja". Nyt lainauksessa viitataan jo "asiantuntijoihin", joten riittävä uskottavuus tiedoille on olemassa.

No niin, tämän tarkoitushakuisen liirumlaarumin loppupäätelmän voinette jo arvata. Esitän, että lopetettaisiin jo puhuminen al-Qaidan jäsenyydestä tai al-Qaidan operaatioista tai al-Qaidan sitä ja tätä. Al-Qaida on nykyisin mediaseksikäs väritys terrorismille. Asiat, ihmiset ja tapahtumat leimataan suurimman pahan tekosiksi viittaamalla al-Qaidaan. Syitä, seurauksia ja taustoja ei tämän viittauksen jälkeen enää tarvita. Niiden vaatiminenhan olisi epäkunnioittavaakin.

Kuvassa noin 190-senttinen parrakas, turbaanipäinen mies. Kuvassa voi myös olla al-Qaida-johtaja Osama Bin Laden.

Is it just me?

Kaksi lainausta eräästä uutisesta: 1. "... hallitus haluaa luoda epävakautta kaikkialla missä se toimii." 2. "... hallitus ei työskentele hyvän puolesta."

Kuka on äänessä ja mistä hallituksesta puhutaan? Ei, arvasitte kaikki väärin. Kyllä tässä presidentti George W. Bush moittii Iranin hallitusta. Bush työskenteleekin sellaisessa asemassa, jossa voi huoletta sanoa: "Älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon."

Kolme lainausta eräästä toisesta uutisesta: 1. "Amerikkalaisten Irakin turvallisuusjoukoille toimittamista aseista lähes 200 000 on hävinnyt." 2. "Aseiden pelätään ajautuneen kapinallisjoukkojen käsiin." 3. "GAO:n mukaan amerikkalaisjoukot ovat jakaneet aseita kiireessä usein umpimähkäisesti."

Kommenttinne, Jyri Häkämies?

Palatakseni otsikkoon, onko Turun Sanomien ulkomaat-osasto tänään jopa surkuhupaisa, vai onko vika nyt minussa?

edit. Suomen sodanajan joukkojen vahvuus vuonna 2009 tulee olemaan 350 000 henkeä (PV). Jokaisella sotilaalla on henkilökohtainen ase. 200 000 asetta on siis reilu puolet siitä määrästä, joka on Suomen armeijan käytössä. Ja sen verran on nyt hukassa. Voisi myös kuvitella, että vastarintajoukoilla oli jo valmiiksi jonkin verran omiakin. Onkohan Valkoisessa Talossa kuulunut iso "Ups!", kun tämä pikku moka on tullut julki? Legendaarista.

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot

Edellisessä kirjoituksessa päivittelin Yhdysvaltain Alaskaan rakenteilla olevan ohjustukikohdan kustannuksia. Onhan seitsemän miljardia euroa vuodessa sekin rahaa, mutta lopulta aika nappuloita.

Yhdysvallat on käyttänyt Afganistanin ja Irakin sotaretkiin tähän mennessä 610 miljardia dollaria, kertoo Yle. Arvio "terrorismin vastaisen sodan" kustannuksista vuoteen 2017 mennessä on 1,4 biljoonaa dollaria. "Biljoona on miljoona miljoonaa". Länsimaisen hyvän levittämiseen USA käyttää 12 miljardia dollaria kuukaudessa(!).

Biljoonat ja ziljoonat ovat niin käsittämättömiä lukuja, että niitä on vaikea hahmottaa ilman vertailukohtaa. Passeli verrokki löytyy tämän päivän Turun Sanomista.

Vuoden 2005 tilaston mukaan 47 miljoonaa amerikkalaista on vailla sairausvakuutusta (16 prosenttia väestöstä). Näistä 8,3 miljoonaa on lapsia. USA:ssa on olemassa valtiollinen lasten sairausvakuutusohjelma, jonka avulla esimerkiksi viime vuonna 7,4 miljoonalle lapselle tarjottiin jonkinlainen perusterveydenhuolto. Valtiolle ohjelmasta aiheutuu kuluja vuosittain viisi miljardia dollaria. Siis vuodessa, huom.

Viime aikoina on alettu vaatia ohjelmalle lisärahoitusta, jotta ohjelman piiriin voitaisiin ottaa enemmän perheitä. Mm. Kalifornian kuvernööri Arnold Scwarzenegger on vaatinut seuraavan viiden vuoden aikana ohjelmalle 50 miljardin dollarin lisärahoitusta.

Suora lainaus TS:n jutusta: "Valkoinen talo vierastaa suunnitelmaa (ohjelman laajentamista) sanoen sen tulevan liian kalliiksi, ja sen mukaan vastahankaan on myös 'filosofisia ja ideologisia' syitä."

Eli lyhyesti, Yhdysvallat paukuttaa sotimiseen 12 miljardia dollaria kuukaudessa, mutta viisi miljardia dollaria vuodessa maksavan ohjelman laajentaminen helpottamaan 8,3 miljoonan ilman sairausvakuutusta olevan amerikkalaisen lapsen tilannetta on aivan liian kallista. En minä osaa tähän oikeastaan mitään sanoa. Arvovalintoja.

ps. Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan 78 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyistä yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää. Kommenttien perusteella kuria vain pitäisi lisätä. Eläköön.

Rautaa rajalle!

Yhdysvallat rakentaa ohjuspuolustustukikohtaa Alaskaan, kertoo Yle.

Kolmen vuoden kuluttua asemissa on määrä olla 40 ohjusta, jotka torjuvat Pohjois-Korean yrityksen pommittaa USA ydinjätemaaksi. Pitää vain toivoa, ettei Rakas Johtaja Kim Jong Il tartu toimeen ennen tukikohdan valmistumista.

Muutoin tämä uutinen oli tuttua kauraa jenkkien toiminnasta, mutta järjestelmän hinta pisti silmään. Puolustautuminen mahtavan Pohjois-Korean ydinasehyökkäystä maksaa vaivaiset seitsemän miljardia euroa vuodessa. Seitsemän miljardia, vuodessa!! Uskomatonta.

Millainen ajatuksenjuoksu johtaa sellaiseen lopputulemaan, että turvallisuus taataan laittamalla hirvittävät määrät rahaa kiinni erilaisiin puolustusjärjestelmiin samalla kun kuljetaan ympäri maailmaa "levittämässä demokratiaa ja vapautta" ja soitetaan suuta muslimeille? Eikö olisi viisasta siirtää rahat puolustusjärjestelmistä suoraan hyökkäykseen ja lahdata saman tien kaikki muut maailman valtiot tyhjiksi potentiaalisista vihollisista? Olisi tilaa rancheille.

Suomen porvarihallituskin on nyt ottanut lakin kauniisti käteen ja ryhtynyt parhaansa mukaan miellyttämään maailman suurinta turvallisuusuhkaa. Jyri Häkämiehen mielestä Afganistanista tehdään turvallinen ja leppoisa paikka nopeasti ja helposti viemällä sinne lisää rynnäkkökivääreitä. Tuskin kivääreistä siellä pulaa on, mutta onhan se komeampaa kun saa ampua mutka molemmissa käsissä. Samalla logiikalla YK voisi järjestää maailman jokaiselle yli 12-vuotiaalle henkilökohtaisen rynnäkkökiväärin ja maailmanrauha olisi taattu.

En ole suorittanut tarkkoja laskelmia, mutta minulla on vahva mutu-tuntuma, että murto-osalla tappamiseen käytettävästä rahamäärästä voitaisiin oikeasti lisätä maailman turvallisuutta. Resepti on melko yksinkertainen. Huolehditaan, että maailman jokaisella lapsella on vatsa täynnä sapuskaa, he käyvät koulua ja (ainakin) kaikki naiset opetetaan lukemaan. Jos itsellä ja lähimmäisillä on perusasiat kunnossa, loppuu nopeasti syyt kiinnittää itseensä räjähdevyö ja mennä räjäyttämään itsensä.

Tässä on toki muutamia ongelmia. Reseptin tehotessa viimeinen jäljelle jäänyt ja samalla maailmanhistorian suurin roistovaltio joutuisi suuriin ongelmiin. Ei olisi enää tekosyitä hyökkäillä öljyvaltioiden kimppuun turvaamaan omaa energian saantia, vaan öljyn joutuisi ostamaan markkinahintaan ihan niin kuin kaikki muutkin kuolevaiset joutuvat. Samalla kotimainen aseteollisuus romahtaisi, eikä vaalikampanjoihin siksi saisi enää niin helppoa rahoitusta. Kyynel.

Vapaata iltapohdintaa aatteesta ja ideologiasta

En ole kesätyöpaikallani peitellyt sosialidemokraattiuttani, pikemminkin päinvastoin. Välillä tulee mieleen, että pitäisi kirjoittaa ylös kaikki ne erinäiset arkiset ilmiöt ja tapahtumat, joihin työtoverini löytävät syyn demariudestani. Leikkimielellä, toki.

On hassunkurista kuunnella vanhempien puoluetovereiden juttuja niistä ajoista, kun työpaikoilla kommunistit ja demarit ovat taistelleet elintilastaan. Totisesti on se aika nyt takana. Olen havainnut, että kun vaivihkaa yrittää kääntää kahvipöytäkeskustelun päivänpolitiikkaan saati johonkin ideologiseen kysymykseen, viedään keskustelu nopeasti huumorilinjalle ankaralla karrikoinnilla ja liioittelulla. Onko työpaikoilla nähtävissä sama ilmiö kuin yliopistokampuksella, väistetään kannan ottamista leimautumista peläten?

Olen toki saanut aikaan muutaman puolittaisen "debatinkin", lähinnä perintöverosta ja maataloustukiaisista. Kepulaisten kanssa on aina mukava kinata. Keskustelu ei tosin ole mitään argumentoinnin suurjuhlaa. Eipä tuo silti haittaa, pääasia on, että puhutaan ja ehkä herätetään ajatuksiakin. Enkä itsekään mikään argumentaatioguru ole.

Politiikasta keskusteleminen on perin hankalaa ja varsin hedelmätöntä, jos tiettyjä argumentteja tai ne kumoavia argumentteja ei yksinkertaisesti hyväksytä. Jos väitteeseen vastataan "ei se noin ole", loppuu ainakin meikäläiseltä niksit, ehkä mielenkiintokin. Toisaalta joku ei hyväksy omaa argumenttiaan ideologisista syistä perustelluksi. Onko niin, että jos henkilöllä ei ole puoluekirjaa, ei hänellä voi myöskään olla ideologisia mielipiteitä?

Menneenä viikonloppuna minut esiteltiin eräälle henkilölle "vasemmistolaisena". Kun vielä tarkensin olevani sosialidemokraatti, heräsi hänen mielenkiintonsa ja alkoi kysymysten tulva. Sain pitää kolmen vartin luennon siitä, miksi olen demari enkä vasemmistoliittolainen, omasta sosialistisesta aatemaailmastani, sosialistisesta ja porvarillisesta vapauskäsityksestä, pasifismista, EU:sta, Natosta ja vaikka mistä. Oli kyllä mukavaa. Tällaisia luentoja ei sallita työmaaparakissa.

Tätä köyhää aasinsiltaa pitkin voi johtaa ajatuksen poliittisen keskustelun alennustilaan. Ideologiat verhotaan yksittäisiin (yksinkertaistettuihin) asioihin siten, että itse ideologiasta ei tarvitse puhua. Onko tämä kansalaisten suojaamista leimautumiselta vai poliitikkojen ja/tai median keino esittää politiikka silkkana yksinkertaisena valtionhoitona? Onko liian tuskaista esittää perintöveron poistoa puoltava kanta ideologisena valintana, kun se pitää pukea kukkaiseen "oikeudenmukaisuuden" kaapuun?

Miksi porvarihallitus ei suostu kutsumaan itseään porvarihallitukseksi, vaan on keksinyt olevansa "sinivihreä"? Koska porvari-sanassa haiskahtaa ideologia.

Eivät aatteet ole politiikasta mihinkään hävinneet, ne on peitetty ja piilotettu. Pelkääkö poliitikkokin leimautumista? Vai onko sittenkin niin, että aate liitetään automaattisesti poliittisen kentän laidalla oleviin, keskellä ovat sitten ne luotettavat ja maltilliset, jotka eivät lähde hömpötyksiin. Höpönlöpön. Luetaanpa uudelleen kepun vaaliohjelma, mikäs muu sieltä rivien välistä kurkkii, kuin ideologia. Hallitusohjelmassa se ei enää ole edes kovin piilossa, sitä vain ei sanota.

Minä haluan sosialidemokraattista ideologiaa enemmän esille. Haluan debattia sosialidemokraattisesta ideologiasta. Tuokaamme ideologinen ilosanomamme kaiken kansan kuuluviin ja ulottuville! Vielä pitää keksiä sellainen aine, joka vesijohtoveteen sekoitettuna saa ihmiset kiinnostumaan erilaisista vapauskäsityksistä. Tai ehkä kiinnostumisesta vain pitää tehdä sallittua.