Kotoa ei haeta - vai haetaanko?

Maanantai 5.4.2010 klo 12:12 - Pasi

Virittelin perheen kesken pääsiäisaterialla pientä keskustelua vaalikampanjoinnin muodoista. Minua kiinnosti tietää mielipiteitä siitä, voisiko Suomessakin yksi ihmisten tavoittamisen tapa olla tervehtiminen kotiovella, knacka dörren? Tuomio noudatteli aikaisempaa linjaa: ei onnistu. Voihan se niin olla, mutta vähän harmitti. Itse olen salaa alkanut ajattelemaan, että ovikellon soittaminen voisi lopulta tuottaa enemmän hyötyä kuin haittaa.

Oma koti on tietysti kaikkein pyhin - mutta kotiin tässä ei olla pyrkimässäkään. Porttiteoriauskovaisena näen tässä tietty mahdollisuudet suunnattoman ärsyttäviin ja rasittaviin vaalikampanjoihin tulevaisuudessa. Viime eduskuntavaaleissa oli iso juttu, kun pidettiin vaalikojua pystyssä vielä vaalisunnuntaina. Nyt pohditaan, voisiko vaalisunnuntaina mennä kotiovelle muistuttamaan vaalipäivästä. Mitä neljän vuoden kuluttua?

Takaisin ruokapöytään. Mielipiteitä kampanjoinnista ja äänestysaktiivisuuden nostamisesta tuli muutoinkin. Erityisesti mieleen jäi toive puolueettomasta kampanjoinnista äänestysaktiivisuuden nostamisen puolesta. Lauantaina kilahtaa sähköposti oikeusministeriöstä: muista äänestää huomenna! Miksei, varmaan se muistutus pitäisi kyllä itse tilata, mutta tuskinpa se haittaa.

Aktiivisuuskampanjoita on tehty, muistaakseni 2007 eduskuntavaaleihin ministeriö laittoi aika roppakaupalla rahaa nuorten äänestysprosentin nostamiseksi, heikolla menestyksellä. Jos ei nappaa, niin ei nappaa. Kampanjat, joiden ainoa tavoite on saada ihmiset vaaliuurnille, ovat lopulta minusta niin tulosten kuin moraalinkin valossa aika kyseenalaisia.

Pari juttua. Ensinnäkin, varsinaisen vaalipäivän lisäksi meillä on käytössä ennakkoäänestys. Joltisenkin viikon ajan äänestyshomman (joka kestää noin minuutin) saa hoidettua vaikkapa kauppareissulla, missä tahansa Suomessa. Ei pitäisi olla liian haastavaa (vrt. kyllä mä äänestäisin, jos sen saisi tehdä netissä), jos sen äänestämisen aikoo ylipäätään hoitaa.

Toiseksi, julkista keskustelua seuraillessa käy hyvin nopeasti selväksi, että suomalainen poliittinen järjestelmä on korruptoitunut ja mätä hyvä veli -verkosto, jossa ylipalkatut, omaa ja sukulaistensa etua ajavat opportunistiset kriminaalit kusettavat kansaa aina, kun hyvän presidentin silmä välttää (ei muuten ole mikään supersaavutus ne kriminaalit valinneilta).

Joten, miksi ihmeessä ylimmäksi tavoitteeksi pitäisi nostaa se, että ihmiset kävisivät äänestämässä? Aivan sama ketä äänestävät tai millaisella perehtymisellä, kunhan äänestävät, jotta äänestysprosentti ei putoa liian alas? Soopaa, sanon minä.

Edustuksellisen demokratian uskottavuutta ei saada ostettua sillä, että tekohengitetään äänestysprosenttia. Jos prosentit tippuvat alle viidenkymmenen, niin se on ollut kansan päätös, varsin demokraattinen sellainen. Kansa saa osakseen myös päätöstensä seuraukset, niin hyvässä kuin pahassa. Varovasti väittäisin, että nukkuvien puolueeseen kuuluville ei ihan hirveästi ole ollut hyötyä siitä, että ovat päättäneet nukkua.

Lopputuloksena siis päädymme siihen, että kukin hoitakoon oman pesänsä. Jos joku ei käy äänestämässä, niin se on minun puolestani ihan fine. Minä en a) jaksa selittää aikuiselle suomalaiselle ihmiselle, että äänestäminen on tärkeää, enkä b) halua valehdella, että oikeasti kaikki muuttuu hyväksi, jos juuri sinä viitsit raahautua äänestämään.

Toisaalta poliitikkojen ja poliittisen järjestelmän (johon sisältyy myös poliittinen media, huom) on katsottava peiliin. Onko järjestelmä itse rakentamassa itsestään sellaista huomioapparaattia, jossa pieniä ja keskisuuria skandaaleja on ihan pakosta saatava aikaan parin kuukauden välein?

Ja no, kiinnittäkääpä huomiota siihen, montako Kehittyvien Maakuntien Suomen kansanedustajaa äänestäjät pudottavat eduskunnasta 2011.