Ala-arvoista journalismia

Tiistai 13.5.2008 klo 13:33 - Pasi

Eilen maanantaina järjestettiin SDP:n puheenjohtajakiertueen Varsinais-Suomen paneeli Salossa, ja tätä ennen ehdokkaat olivat Turun kävelykadulla kansalaisia tapaamassa.

Sekä katutapahtuma että paneeli olivat varsin raikkaita ja onnistuneita tapahtumia, joissa kiinnostunutta kansaa riitti. Turun Sanomat oli eri mieltä, joskin hieman epäilen, olivatko toimittajat paikalla lainkaan.
Toimittaja maalaili katutapahtumasta kuvan, jossa puheenjohtajaksi haluavat patsastelevat karamellikori kädessä "paikallisten demareiden, toimittajien sekä kaupungin virkamiesten ja ei ihan Nuorten Kotkien -ikäisten kuulijoiden ympäröiminä".

Toimittaja pettyi, koska kävelykadulla "ei päästy aatteen syövereihin tai käytännön uudistuksiin". Luonnollisesti muistettiin esittää moitteet siitä, että Erkki Tuomioja ja Pia Viitanen eivät päässeet paikalle. Likasangon kaatamisen jälkeen toimittaja tyytyy referoimaan virkkeen mittaisia lausahduksia paikalla olleilta.

En osaa arvata, mitä toimittaja tapahtumalta odotti. Aiemmin SDP on haukuttu jopa liiasta poliittisuudesta, jargonista johon tavallinen kansa ei pääse kiinni. Nyt olisikin pitänyt uppoutua "aatteen syövereihin".

Yhtä kaikki, eilen sosialidemokraatit todella jalkautuivat kansan pariin, tarjottiin kahvia ja karamellia. Valtuuston puheenjohtaja Jukka Mikkola esitti ehdokkaille muutaman lämmittelykysymyksen, jonka jälkeen kansalaiset saivat esittää omia kysymyksiään. Yhden kandidaatin ollessa mikrofonin ääressä olivat kaikki muut keskustelemassa yleisön joukossa.

Aiemminkin esillä olleista, toimittajia häiritsevistä harmaista hapsista sen verran, että tapahtuma alkoi kello 14. Tuolloin suurin osa keski-ikäisistä ja nuoremmista on - toimittajalle tiedoksi - estynyt osallistumaan, vaikka tapahtuma kiinnostaisikin. Voisi myös olla hieman arveluttavaa, jos demarit ilmoittaisivat, että eläkeläisiä ei meidän tapahtumissamme kaivata.

No, varsinaisen pohjanoteerauksen tekee artikkeli Salon paneelista. Toimittajan mukaan paneelia "leimasi ideologinen keskustelu ja yksimielisyys". Mahdoimmeko olla samassa paneelissa?

Ideologista keskustelua, varsinkin keskustelua ideologiasta, oli minusta varsin vähän. Puheenjohtaja Jouni Backman johdatti paneelia laittamalla panelistit käyttämään paljon kyllä/ei -lappusia, ja keskustelua käytiin lähinnä niistä asioista, joista oltiin jo lähtökohtaisesti erimielisiä. Esimerkiksi energiakeskustelu kirvoitti oikeinkin pirteää debattia.

Paneelin sisällön toimittaja kuittaa kokoamalla kultakin ehdokkaalta kolme virkkeen pituista kohtaa, ja kirjoittaa nämä allekkain. Anteeksi nyt vain, mutta jos minä olisi ammatiltani toimittaja, minun ammattiylpeyteni ei antaisi periksi tällaiselle artikkelille.

Kontrastia antaa samassa lehdessä oleva juttu, jossa kerrotaan RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallinin ja puoluesihteeri Ulla Achrénin asettuvan ehdolle Turun kunnallisvaaleissa. Teksti on kirjoitettu varsin positiiviseen sävyyn, ja Wallin pääsee esittelemään puolueensa tavoitteita ja ajatuksia. Hyvä teksti.

Kiinnostaisi vain tietää, miksi juttu Wallinin ehdokkuudesta on niin positiivisesti kirjoitettu. Nimittäin, ministerin ja puoluesihteerin ehdokkuutta kunnallisvaaleissa olisi varsin helppoa moittia melko ala-arvoiseenkin sävyyn. Voisiko toimittajilla olla ammattiylpeyttä ja "ammattiylpeyttä"?

Jotta ei menisi ihan pelkäksi nillittämiseksi, annetaan Turun Sanomille pisteet siitä, että koko lehti on aina luettavissa verkossa. Hienoa työtä.

Askel kohti parlamentarismia

Perjantai 9.5.2008 klo 13:18 - Pasi

Kokoomuksen puoluehallitus esittää ulkopolitiikan johtamisen asettamista kokonaan valtioneuvoston käsiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että presidentille jäisi puolustusvoimien ylipäällikkyyden lisäksi joitain nimitysoikeuksia.

Esitystä on syytä kiittää, se johdattaa järjestelmää oikeaan suuntaan eikä ainakaan sorru populismiin. Uudistus on kuitenkin vasta askel kohti parlamentarismia.

Ilkka Suomisen johtaman työryhmän lausunnon mukaan presidentti olisi edelleen ulkopolitiikan toimija, vaikka ei osallistuisikaan päätöksentekoon. Yhteistyötä tehtäisiin niin kauan, kuin presidentti ja valtioneuvosto ovat samaa mieltä asioista. Erimielisyyden sattuessa toimittaisiin valtioneuvoston tahdon mukaisesti.

Kuten sanottua, ihailen Kokoomuksen rohkeutta esityksen tuomisessa esiin. Mielipidetiedustelujen mukaan katajainen kansa on varsin eri mieltä presidentin valtaoikeuksien vähentämisestä. Ilmeisesti poliitikot nähdään niin kieroina kelmeinä, että kansan suoraan valitsemaa johtajaa kaivataan pitämään valitsijoidensa puolta.
Vaikuttaa siltä, että ainakaan SDP:n johdossa ei ole halua puuttua presidentin asemaan. Tämä harmittaa minua, ainakin jos syynä ovat gallup-tulokset. Mielipidetiedusteluja on hyvä seurata, mutta niitä ei pidä päästää ohittamaan edustuksellisen demokratian periaatteita. Jos SDP on valittu vaaleilla valtaan, voi SDP tehdä mitä huvittaa. Riippumatta gallupeista.

Presidentin valtaoikeuksia näkee perusteltavan usein sillä, että suoralla kansanvaalilla on turha valita "mannekiinia" tai "kiiltokuvapresidenttiä". Tästä olen täysin samaa mieltä, ja Kokoomuksen esitys jää juuri tämän takia puolitiehen.

Valtaoikeuksia tulee johdonmukaisesti siirtää eduskunnalle ja valtioneuvostolle, kunnes presidentillä ei enää todella ole poliittista valtaa. Tämän jälkeen ei enää valita "mannekiinia" suoralla vaalilla, koska koko instituutio lakkautetaan.

Uudessa nokkimisjärjestyksessä valtakunnan muodollinen päämies on eduskunnan puhemies, ja pääministeri johtaa politiikkaa. Näin toimin ollaan paljon pidemmällä parlamentaarisessa, ja siten demokraattisessa poliittisessa järjestelmässä.

Presidentti-instituutiota ei voi perustella sillä, että presidentin vaali kerää suurimman äänestysaktiivisuuden. Esimerkiksi viime vaalin alla ei juurikaan keskusteltu sellaisista asioista, joihin presidentti todella puuttuu. On aika kornia, jos äänestyspäätös presidenttiehdokkaiden kesken tehdään eläkkeiden indeksikorotusten tai verotuksen pohjalta.

Nämä asiat, kuten muutkin sisä- ja ulkopolitiikan asiat, tulee käsitellä eduskuntavaaleissa, joissa valta jaetaan.

Kerro, kerro gallup...

Sunnuntai 4.5.2008 klo 17:29 - Pasi

Yleisradio julkaisi mielenkiintoisen gallupin Sdp:n puheenjohtajaehdokkaiden kannatuksesta. Totean vain, että ihan hyvältä näyttää. Mainiot analyysit löytyvät mm. Peteltä ja Tagelta.

Menneellä viikolla on julkaistu myös uusimmat puolueiden kannatusmittaukset.

Vappuaattona asialla oli Helsingin Sanomat ja TNS Gallup, tänään sunnuntaina YLE ja Taloustutkimus. Kuten aina, tulokset poikkesivat samalla tavoin kuin ennenkin.

TNS Gallupin mukaan kärjessä ovat Kokoomus ja Sdp 22 prosentin kannatuksella (Taloustutkimus 22,9 ja 21,8 sinisten eduksi), ja perässä roikkuu Keskusta 21,6 prosentilla (21,7).

Olen aika hämmästynyt Vihreiden kannatuksen kehityksestä. Taloustutkimuksen mukaan vihreät ovat kasvattaneet kannatustaan eduskuntavaaleista 1,4 prosenttiyksikköä. Ottaen huomioon porvarihallituksen politiikan, tämä oli ainakin minulle varsin odottamatonta.

YLE haastatteli Keskustan Paula Lehtomäkeä puolueen kannatuksen laskemisen tiimoilta. Vastaus kuulosti jotenkin tutulta:

"En tietystikään lähde luettelemaan, että meissä erityistä vikaa olisi sinänsä. Ehkä yhden sellaisen haasteen koen meidän omassa toiminnassamme - ja se on se, että meillä on valtavan vahva taipumus aina kiinnittää huomiota siihen, mikä on jäänyt saavuttamatta kuin siihen kaikkeen hyvään, mitä olemme saavuttaneet."

Se on kovaa touhua, kun puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jatkavansa pääministerinä vuoteen 2015 ja varapuheenjohtaja ilmoittaa, ettei puolueen toiminnassa ole mitään vikaa. Voivathan molemmat olla oikeassakin, mutta eikö kuulosta edes hieman ylimieliseltä?

Taloustutkimuksen ja TNS Gallupin eriävistä tuloksista muuten sen verran, että huvittaa pohtia työväen puhemies Sauli Niinistön vaikutusvaltaa kaiken valtakunnan asioihin. Taisi olla eduskuntavaalien (maaliskuu 2007) jälkeen, kun Sauli haukkui Taloustutkimuksen tutkivan Kokoomukselle liian alhaisia kannatuslukuja.

Huhtikuusta 2007 alkaen Kokoomus on lokakuuta lukuun ottamatta ollut ykkönen jokaisessa mittauksessa...

Puheita ja vaalipuheita

Lauantai 3.5.2008 klo 13:15 - Pasi

Muistaako joku vielä, miten reilu vuosi sitten sosialidemokraatit olivat "kehityksen jarruja", kun ei oltu aivan niin innostuneita mm. ruoan arvonlisäveron alennuksesta tai palkkaratkaisujen siirtämisestä liittoihin ja työpaikoille? Vain vuoden kuluessa ovat sävyt muuttuneet.

Kaiken kansan suosikkivirkamies, valtiovarainministeriön ykkönen Raimo Sailas puuttui perjantaina Kauppalehden haastattelussa alv-alennukseen. Sailas sanoo "epäilevänsä veron keventämisen järkevyyttä", vaikka ei "kritisoikaan hallitusohjelmaa".

VATTin, PTT:n ja Turun yliopiston laskelmissa ruoan arvonlisäveron alentamisen hinnaksi laskettiin 450 miljoonaa euroa. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä olisi tämän päivän luku. Varmaa on, että ei ainakaan pienempi.

Turun Sanomien pääkirjoitusta mukaillen totean, että olen edelleen sitä mieltä, että yli 450 miljoonaa euroa voisi käyttää myös oikeudenmukaisemmin kuin laskemalla Japanista tuodun kobe-lihan kilohintaa 15 eurolla ja paistijauhelihan 30 sentillä.

Raimo Sailas ottaa samaisessa haastattelussa kantaa myös viime syksyn palkankorotuksiin toteamalla, että "on ilmeinen riski, että suuret nimellispalkkaratkaisut jatkavat inflaatiota".

"Kukaan ei viime vuonna puhunut pienten nimelliskorotusten puolesta. Ei kukaan, eivät edes taloustoimittajat. Ketään ei enää kiinnostanut, että reaalisen ostovoiman kasvu on viime vuosina ollut erittäin hyvä pienistä nimelliskorotuksista huolimatta."

Niinpä niin. Tämä liittokierros-hype on varsin mielenkiintoinen, noin retoriikan kannalta. Ensin todettiin, että on viisainta tehdä palkkaratkaisut mahdollisimman pienissä ympyröissä, ja tämän jälkeen haukuttiin palkansaajat hintakilpailukyvyn heikentämisestä.

Näin teki myös EK:n johtaja Seppo Riski Suomen Kuvalehden haastattelussa (SK 14/2008). Riski toteaa, että "uhka työn siirtymisestä on pelottelematta tosi". Samalla hän moittii liittoja sortumisesta "pahemman kerran palkkakilpailuun".

"Keskusjärjestöjen haasteellisena tehtävänä on nyt miettiä tykönään, miten ne voivat jatkossa torjua vaarallisen palkkakilpailun ja toimia kansantalouden realiteettien esittäjänä."

Tätä minä en nyt ymmärrä. Millainen logiikka se on, että valta neuvotteluista halutaan pois keskusjärjestöiltä, mutta samalla keskusjärjestöjen tulee torjua vaarallista palkkakilpailua?

Minun käsittääkseni Riskin kaipaama sopimuspolitiikka on nimenomaan sitä, että yhdessä päätetään mitä tehdään. Eivät viimeisimmät palkankorotukset ole pelkästään palkansaajapuolen allekirjoittamia, kyllä niihin ovat myös työnantajat suostuneet. Jos työntekijöiden palkkavaatimus kerran ajaa työt ja tehtaat pois Suomesta, niin työnantaja ei silloin suostu sopimaan. Keep It Simple.

Luonnollisesti Riski ottaa kantaa myös valtiovallan vastuuseen huolehtia siitä, "että Suomi ei menetä osaajiaan ja kilpailukykyään ylikireän verotuksen takia".

Tämä on myös mielenkiintoista. Nyt on porvaripuolikin herännyt siihen, että palkkatulon ja pääomatulon erilainen verotus on valtava epäkohta yhteiskunnassa. Ratkaisu masentaa. Pitää tuoda tasavero.
Verotuksesta puheen ollen, toveri Vanhempi Rönnholm toi esiin huomioitavan pointin, jonka Kauppalehti uutisoi. Pörssiyhtiöiden osingon saajilla keskimääräinen pääomaveroprosentti vuonna 2006 oli 19,6, perheyritysten omistajien vastaava oli 4,9.

Siinäpä porukka, jonka epäoikeudenmukaiseen verotukseen tulisi puuttua. Vai onko sittenkään?

Reilua energiakauppaa

WWF julkaisi tilaamansa selvityksen EU:n päästökaupan vaikutuksista energia-alan windfall-voitoille. Raportissa selvitettiin viiden maan (Iso-Britannia, Saksa, Espanja, Italia ja Puola) energiayhtiöiden ansiottomia tuottoja, jotka nousevat raportin arviossa 23-71 miljardiin euroon viiden vuoden päästökauppakauden aikana.

Hurjalta kuulostavassa systeemissä on kyse siitä, että EU:n päästöoikeuksia jaetaan ilmaiseksi huutokauppaamisen sijaan. Energiayhtiöt puolestaan siirtävät päästöoikeuksien laskennalliset (siis kuvitteelliset) kustannukset kuluttajahintoihin, kasvattaen myyntivoittojaan.

Myös Pohjoismaissa osataan. Suomessa ansiottomien voittojen suuruudeksi on vuositasolla arvioitu 350-500 miljoonaa euroa. Pohjoismaisessa sähköpörssissä on itse asiassa kehitetty yksinkertaisuudessaan nerokas menetelmä voittojen maksimoimiseksi.

Pohjoismaissa kaikki energian tuottajat saavat saman hinnan tuotokselleen kalleimman käytettävissä olevan tuotantomuodon mukaan. Eli suomeksi, jos Pohjoismaissa on yksi hiilivoimala käynnissä, maksetaan silloin kaikesta tuotetusta energiasta hiilivoiman, eli kalleimman tuotantomuodon, mukaan.

Sähkön tuotanto on Pohjoismaissa keskittynyt varsin harvojen energiayhtiöiden käsiin. Esimerkiksi Fortum (josta valtio omistaa 50,86%) omistaa Loviisan ydinvoimalaitoksen sekä 26,6% Teollisuuden Voimasta, joka omistaa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen. Lisäksi Fortum omistaa Ruotsissa yhdessä Vattenfallin kanssa ydinvoimaloita.

56,8% Teollisuuden Voimasta muuten omistaa Pohjolan Voima, joka joko itse tai tytäryhtiöidensä kautta omistaa useita vesi-, lauhde- ja tuulivoimalaitoksia ympäri Suomea. Pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon, että Pohjolan Voima myy tuottamansa sähkön ja lämmön omakustannushintaan. Kun lukee jutun loppuun, huomaa, että tuntuu hassulta kun UPM-Kymmene (omistus 42% Pohjolan Voimasta) ja Stora Enso (15,6%) valittavat korkeiden sähkön hintojen heikentävän tuottavuutta.

Voimaloiden yhteisomistukset antavat yhtiöille mahdollisuuden ohjailla tuotantorakennetta. On siis järkevää sopia, että jokin hiilivoimala pidetään aina käynnissä, jotta energiasta saa korkeamman hinnan.

Nyt astuu mukaan myös päästökauppa. Hiilivoimalle joutuu luonnollisesti hankkimaan esimerkiksi ydinvoimaa enemmän päästöoikeuksia. Näin ollen hiilivoiman hintaan lisätään näiden oikeuksien laskennalliset kustannukset, jolloin ydin- ja vesivoiman hintaero hiilivoimaan kasvaa entisestään. Samassa suhteessa kasvaa ansioton (oikeastaan jo tuplasti ansioton) voitto.

Pohjoismaiset sähkömarkkinat on aikanaan perustettu sillä ajatuksella, että markkinoiden sääntely poistetaan ja vapaa kilpailu koituu lopulta asiakkaan eduksi. Nykyisellä kilpailulla lähinnä kilpaillaan siitä, kuka kehtaa mennä kertomaan lehdistölle sähkön hinnan noususta milloin päästökaupan, milloin sateiden, sateettomuuden, kylmän, kuuman tai Lähi-Idän epävakauden perusteella.

Tehdessäni pientä selvittelykierrosta Googlen avulla pohdiskelin Kokoomuksen juttuja oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta. Katainen puhuu näistä aiheista hyvin ja tunteisiin vetoavasti, arjen sankarina. No, Jyrki, kyllä esimerkiksi edellä sepustettu energiavehkeily on kaukana reilusta ja minua ainakin korpeaa oikein kunnolla.

Aiotaanko jotain tehdä asian korjaamiseksi? Energiayhtiöt eivät sitä itse tee, kenellepä ei ilmainen raha kelpaisi. Kyseeseen tulee sääntely, lait ja asetukset. Paitsi että ei käy.

Avoimet markkinathan koituvat aina lopulta kaikkien parhaaksi. Jos edellä todettuunkin menisi valtiovalta sorkkimaan, niin epäilemättä herkät kysynnän ja tarjonnan lait horjahtaisivat.

Kehitys kehittyy

...ja yritän kaikin keinoin pysyä mukana.

Arvoisa lukijakunta, jatkossa viiltävää analyysia voi seurata täällä. Toivottavasti analyysi muutoksen myötä myös päivittyy useammin. Eiköhän.

Muutama huomio Ike-härdellistä

Niin siinä sitten kävi. Iken oli aika väistyä ulkoministerin tehtävistä liian vilkkaan tekstarien näpyttelyn johdosta. Kun iso pyörä lähti pyörimään, ministerin vaihto taisi olla vain ajan kysymys.

Muutamia huomioita jo toivottavasti päättyneestä "skandaalista":

1) Kriisiviestintä, kriisiviestintä. Kanerva munasi kriisiviestinnän omalta osaltaan alusta loppuun. "Nej, nej, nej" oli jo virhe. Näistä tapauksista kannattaa itse kunkin ottaa opiksi, milloinkaan ei tiedä koska arpa osuu omalle kohdalle.

2) Ike lähti vielä viimeisen valheen saattelemana. Vielä maanantaina uupuneen näköinen ministeri vakuutti, että "mies on täysin kunnossa". Tiistaina mies olikin jo sairauslomalla. Voiko sairauslomalle pakottaa?

3) Pohdituttaa. Voidaanko nyt sanoa, että media sai ulkoministerin vaihdettua? Uutisointia seuratessa mielessäni on jatkuvasti pyörinyt Pekka Ervastin toteamus, "vuoden suurin skuuppi satuttaa aina jotakuta, mielellään tuhoaa". Onko media nyt tehnyt tehtävänsä, kun ministeri vaihtui? Onko tarkoitus vain saada aikaan crash&burn?

Itse näen asian niin, että mediassa puhuttiin vain tekstiviesteistä neiti Tukiaiselle. Puhuttiinko sisäpiireissä muistakin asioista, sitä ei koskaan saada tietää. Mutta oliko nimenomaan 200 tekstaria riittävä syy ministerin vaihtamiseen? Vai oliko sen sijaan kyse harkitsemattomalla teolla mässäilystä ja sitä kautta mittasuhteiden vääristelystä? Vai oliko sittenkin kyse siitä, että Kanerva valehteli? Oliko itse asia sinänsä merkityksetön ja huomio kiinnittyi Kanervan epäjohdonmukaiseen todisteluun?

Eli yhteenvetona, minusta on aivan yhdentekevää, jos ministeri lähettää epätavallisen paljon tekstareita nuorelle naiselle, vaikka sitten veronmaksajien laskuun. Tietenkin olettaen, että näihin viesteihin on jossain vaiheessa myös vastattu. Eli jos kyse oli vain tekstareista, on ministeri nyt savustettu. Jos kyse oli jostain muusta, niin asia on eri.

Olen myös miettinyt paljon politiikassa vaikuttavan henkilön yksityisyyden suojaa. Poliitikkoja kohdellaan aivan samoin kuin rock-tähtiä ja bb-tyyppejä. Ero vain on siinä, että bb-tyyppi toivoo pääsevänsä Seiskaan keräämään uskottavuutta, poliitikon örvellys ravintolajonossa tuottaa ison kasan ongelmia.

Eli kysymys kuuluu: miksi minä saan nyt ottaa rauhallisin mielin muutaman paukun liikaa ja kontata kotiin, mutta en enää tultuani valituksi näkyvään luottamustoimeen? Vai saanko sittenkin?

4) En sak till. Minusta on ollut hämmästyttävää, miten luonnollisena kokoomuslaiset ovat pitäneet sitä, että Kanervan kohtalosta päättää puheenjohtaja Katainen. Eikä tätä ole kukaan ulkopuolinenkaan hämmästellyt.

Minkälainen kaaos seuraisikaan, jos nyky-SDP ilmoittaisi julkisesti jonkun asian olevan yksin Eero Heinäluoman päätettävissä? Diktaattoripuolue, harvainvaltaa, vanhojen äijien valtaa, missä on jäsendemokratia? Kokoomukselle tämä on aivan fine.

Näin. Alexander Stubbista tuli tänään ulkoasiainministeri. En osaa sanoa, mitä nyt pitäisi odottaa, mutta olen ihan positiivisilla fiiliksillä. Alexin tyyli on minua viehättänyt. Kielitaitoa, charmia ja asiantuntemusta ainakin EU-asioista riittää.