Työtaisteluista ja palkankorotuksista

Tähän alkuun, ai niin. Vertasin aiemmin Yhdysvaltain sotakustannuksia amerikkalaisten, vähävaraisten lasten terveysvakuutusohjelman kustannuksiin. Kongressi esitti viime viikolla 35 miljardin dollarin lisärahoitusta ohjelmalle, viiden vuoden ajaksi. Ei mennyt läpi. Presidentti Bush käytti veto-oikeuttaan, koska ohjelman laajentaminen olisi tarkoittanut siirtymistä kohti valtiollista terveydenhuoltoa. Demokraatteja parjattiin myös yrityksestä "sosialisoida" terveydenhuoltoa sekä pyrkimyksestä kohti "kuubalaistyylistä terveydenhoitoa kiintiöineen, pitkine odotusaikoineen ja mikä pahinta, ilman valinnanvaraa" (HS 9.10.2007).

Niin, sitten aiheeseen. Tehy on päättänyt katsoa kortit loppuun asti. Mainitsin viime jälkikirjoituksessa, että tämä on mielestäni typerää. On edelleen. Tämä seuraavista syistä: 1) kunnat ovat vaikeuksissa jo sovittujen kunta-alan palkankorotusten kanssa, 2) uhkapelin onnistuminen vaatisi erillisen sopimuksen sorvaamista tehyläisille, johon en usko ja 3) joskus on viisaampi todeta, että nyt mentiin vipuun eikä tähän hätään kannata enempää tapella. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Sympatiani ovat kuitenkin kaikesta huolimatta Tehyn puolella. Hoitajat taistelevat nyt sen puolesta, mitä valtion kassakirstua tätä nykyä valvova puolue heille lupasi ennen vaaleja. Eihän se voi olla moraalisesti väärin tai tuomittavaa? Mikäli Tehy olisi nyt peräytynyt, olisi Kokoomus päässyt kuin koira veräjästä.

Tarjotulla sopimuksella ei nimittäin ollut juurikaan tekemistä hallitusohjelman hengen tai "tasa-arvotupon" kanssa. Sopimus koskettaa 90 prosenttia kunta-alan työntekijöistä, joiden ammattinimikkeitä voi selailla vaikka täältä. Näin laajaa joukkoa koskeva sopimus ei oikein sovi ajatukseen "koulutettujen, naisvaltaisten alojen" palkkojen korjaamisesta oikeudenmukaiseen suuntaan.

Mopo on nyt joka tapauksessa lähtenyt käsistä, ja vain Luoja tietää miten tässä hommassa lopulta käy. Ja sekään ei kerro. Toivottavasti tästä jupakasta on taas opittu, että palkkaneuvottelut ovat työmarkkinajärjestöjen asia. Mikäli palkankorotuksia luvataan vastineeksi vaalivoitosta, on lupauksista pidettävä myös kiinni. Lienee myös viisasta jatkossa rajata korotusten kohteet riittävän tarkasti.

Jyrki Kataisen ja Kokoomuksen vastuuttomuus tässä asiassa ärsyttää. Ärsytti jo ennen vaaleja. Kokoomus tunsi takuulla kunnallisen neuvottelujärjestelmän sekä sairaanhoitajien palkanmaksajan taloudellisen tilanteen. Nyt pestään kädet takalukkoon ajautuneesta tilanteesta ja jätetään sekä kunnat että sairaanhoitajat oman onnensa nojaan. Ilmeisesti siniset toverit luottavat siihen, että kansan poliittinen muisti on samaa luokkaa kuin kultakalalla. Saapa nähdä.

Jyrkkä ei Natolle

Lokakuu on hyvä aloittaa nostalgisella vetäytyvyydellä ja silmät ummistavalla idealistisuudella. Eli vastustamalla Suomen Nato-jäsenyyttä ja kyseenalaistamalla kokoomuslaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun "aktiivisuuden, realistisuuden ja tavoitteellisuuden". (Linkki)

Kokoomus korostaa ulkopolitiikassaan valtioiden kahdenvälisiä suhteita kansainvälisten järjestöjen kustannuksella. Tämä on mitä suurin virhe. Suomen kaltaisen valtion tulisi vaikuttaa nimenomaan YK:n ja EU:n päätöksenteossa ja niiden kautta. Pyrkimys aktiiviseksi toimijaksi korostamalla kahdenvälisyyttä Kiinan, Intian, Venäjän tai Yhdysvaltojen kanssa luo vaaran jättäytymisestä suurvallan uskolliseksi vasalliksi. Ehkä jonkun mielestä se olisi järkevää, minusta ei.

Kokoomus kuitenkin näkisi Suomen mielellään Naton jäsenenä ja julistaa "geopolitiikan paluuta". Näitä ajatuksia minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on nyt kuulemma päivitetty nykyajan haasteisiin jättämällä kylmän sodan haamut ja suomettumiset historiaan. Päinvastoin, sanon minä. Keskustelu on tällä hetkellä 20-30 vuotta myöhässä ja (uus)suomettuminen on tosiasia, ilmansuunta vain eri kuin joskus ennen.

Nato-jäsenyyttä perustellaan uusilla turvallisuuspoliittisilla haasteilla ja järjestön tarjoamilla turvatakuilla. Voisiko joku nyt jo viimein kertoa, mitä nämä turvallisuushaasteet ovat? Mikä on se uhka, jota vastaan Suomi puolustautuu Naton avulla? Tulkoon esiin se, joka uskoo vahvistuvan Venäjän marssivan yli rajan! Samoin se, joka uskoo Naton suojaavan Suomea kansainväliseltä rikollisuudelta, terrorismilta, kulkutaudeilta tai vaikkapa globaalistetun talouden ristiriitaisuuksilta.

"Mikä niiden turvatakuiden vastaanottamisessa on niin vaikeaa?", kysytään. Tämä on mielestäni absurdia. Syntyy mielikuva kansainvälisestä suurtoimijasta, joka hopealautasella tyrkyttää Suomelle turvaa ja onnea maailman loppuun asti ja ihmettelee, miksi ei kelpaa. Mitä tarkoittaa "turvatakuu"? Kyllä, onhan olemassa Naton viides artikla, siihenkö me turvaamme? Mitä uhkaa vastaan, hyvät ystävät? Venäjääkö? Norjan puolustusministerillä Sverre Diesenillä lienee mielipide tämän vision realistisuudesta.

Nostalgista vetäytyvyyttä ja silmät ummistavaa ideologisuutta, sanoisi Jyrki.

Väitän, että suomalaisella keskustelulla Natosta ei ole mitään tekemistä turvallisuuspolitiikan kanssa. Todellinen argumentti jäsenyyden puolesta on se, että kunnollisen länsivaltion on yksinkertaisesti kuuluttava Natoon. Hämmästelen, että jotkut patoutumat muka purkautuisivat liittymällä ja samalla Suomi lopulta irtautuisi Neuvostoliiton vaikutusvallasta. Tämäkö nykyaikaista keskustelua?

PS. Oikeus voitti.

PPS. Tehy hylkäsi sopimusehdotuksen. Se oli typerästi tehty. Palaan asiaan myöhemmin.

Lätkä on täällä taas!

Pitkä kesä on lusittu ja päästään taas itse asiaan, eli lätkäkauteen! HIFK ja HPK ottivat jo aiemmin tällä viikolla varaslähdön kauteen, toden teolla pelit pyörähtävät käyntiin tänään. Omalta osaltani kausi alkaa huomenna, kun rakas kotiseurani Ässät ottaa mittaa verivihollisestaan Rauman Lukosta täpötäydessä Isomäen hornankattilassa.

Yhtä varmaa kuin auringonnousu, on eri tahojen ennustukset Ässien taaperruksesta kulloinkin alkavalla liigakaudella. Jälleen Pata taistelee jumbopaikasta Kuopion ylpeyden, Kalpan kanssa. Eipä tuo haittaa, porilaiseen luonteenlaatuun sopii "asiantuntijoiden" näpäyttäminen kuin nenä päähän. Lähinnä ihmetyttää, että mitä Ässien pitäisi todella tehdä saavuttaakseen uskottavan liigaseuran aseman?

Toissakauden hopeahuuma pelasti tulevaksi tuhanneksi vuodeksi Ässien talouden. Supervelkainen seura muuttui koko Suomen herättäneen kevään myötä vakavaraiseksi, velattomaksi yhtiöksi. Huuma on profeettojen mukaan nyt ohi, eikä Ässät enää kiinnosta. Vai niin. Perjantain kotiavaus myytiin loppuun reilussa vuorokaudessa ja jälleen kolkutellaan ennätyksiä kausikorttimyynnissä. Nappuloita tulvii seurajohdon käyttöön ja johto vastaa toivotulla tavalla.

Tulevan kauden merkittävin hankinta tehtiin jo keväällä, kun Marko "Fakiiri" Kivenmäki kiinnitettiin tiettävästi Ässä-historian suurimmalla sopimuksella patapaitaan kolmeksi vuodeksi. Fakiirin toteamus, "kyllähän se vähän niin on, että muut tekee kentällä mitä osaa, mä teen mitä haluan" pitää todella paikkansa. Porilaisyleisöä hemmottelevat tulevalla kaudella myös nimet Kimmo Kapanen, Henrik Petre, Teemu Virkkunen, Pasi Saarela, Markku Tähtinen, Nick Kuiper, sekä velikulta Rob Hisey. (Kannattaa katsoa linkki.)

Erityisellä ilolla seuraan vanhan pelikaverini Patrik Forsbackan uran etenemistä. "Valkoinen intiaani" tekee illasta toiseen omaa työtään ja olisi tervetullut mihin tahansa liigajoukkueeseen. Patu on kiistattomasti liigan rouhijaosaston eliittiä. Kannattaa myös huomioida joukkueen toinen ihmiskuula Petteri Tasku. Pitäkää päät ylhäällä!

Se nimistä. Ässäläisyys on kuitenkin jotain aivan muuta. Aikoinaan, kun tulin ensimmäistä kertaa Turkuun opiskelemaan, kysyivät toverit parin kuukauden jälkeen, olenko jo alkanut kannattamaan Tepsiä. Mikä kysymys! Kerran Pata, aina Pata. Pata on elämäntapa, Pata on rakkaus. Erästä pataveljeä hieman mukaillen, "ei sil oo kato välii mitä siäl seläs lukee, vaa sil o välii mitä o siin rinnas, siin mainoste keskel".

Ja rinnassahan sykkii Patasydän. Periksi ei anneta milloinkaan!

Kuka pääsee Valkoiseen taloon?

Suomen eduskuntavaaleja edeltäneessä keskustelussa suomalaisen ulkopolitiikan onnistumisia ja epäonnistumisia ruodittiin lähinnä sillä absurdilla perusteella, että miten kauan aikaa on kulunut valtiovierailusta Yhdysvaltain presidentin pakeille.

Sattumalta törmäsin knoppitietoon Valkoisen talon aikaisemmista vieraista. Tällä tuikitärkeällä maailmanhistoriallisella yksityiskohdalla on tuskin mitään varsin konkreettista poliittista merkitystä nykypäivänä, mutta voi tällä yrittää virittää kahvipöytäkeskustelua. Hyvät naiset ja herrat:

Presidentti George Bush ensimmäisen virkakautena ensimmäinen (afrikkalainen tai ylipäätään ulkomaalainen, riippuu lähteestä) valtiovieras oli Zairen presidentti, mahtava ja kunnioitettu valtiomies Mobutu Sese Seko Nkuku wa za Banga ("Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen"), arkinimenä Mobutu Sese Seko.

Presidentit Bush ja Mobutu olivat läheisiä ystäviä, ainakin George I:n ylistyksistä päätellen: "President Mobutu, one of our most valued friends"; "Always, I have been impressed by his insight and vision"; "Together (we) have sought to bring to Zaire, and to all of Africa, real economic and social progress..."; ja vielä "He has personally worked to bring about the peaceful resolution of conflicts".

Kaunista. Ja epäilemättä tulee Suomenkin valtionjohdon kaikin keinoin kilpailla audienssista Valkoiseen taloon, Presidentti Mobutu Sese Sekokin kun löytyy Diktaattoripörssistä vasta sijalta yhdeksän. Varmasti mainio liittolainen siis.

Vakavasti ottaen, joka väittää, että Yhdysvaltain toimet maailmassa ovat poikkeus, joka johtuu nykyisestä hallinnosta eikä vastaavaa ole ennen nähty eikä ole vastaisuudessa näkyvissä, astukoon esiin ja esittäköön perustelunsa.

Ja toiseksi, Yhdysvalloilla vaikuttaa olevan niin irrationaaliset (tai ehkä jopa pelottavan rationaaliset) perusteet laittaa ystävänsä paremmuusjärjestykseen, ettei ainakaan allekirjoittaneella ole valtavaa tarvetta saada Suomea sillä listalla ylöspäin.

Kuvassa Zairen presidentti Mobutu Sese Seko (1930-1997).

Korkeampaa matematiikkaa TES-neuvotteluissa

Nyt on aika yrittää pukea sanoiksi pohdintoja kunta-alan tes-neuvottelujen tiimoilta. En ole milloinkaan opiskellut tuntiakaan mitään aiheeseen liittyvää, ainakaan ohjatusti, joten olkaatten hyvät ja korjatkaa mikäli virheitä ilmenee.

Olen seurannut neuvotteluja siitä lähtökohdasta, että yhteisen hyvän näkökulmasta tavoitteena on pienentää nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroja. Lisäksi taustalla kummittelee kokoomuksen tasa-arvotupo, jonka sisällöstä ovat edelleen oikeastaan kaikki osapuolet eri mieltä.

Teknologiateollisuus sekä kemianteollisuus ovat jo omat sopimuksensa solmineet, joissa vuosittaiset palkankorotukset asettuvat neljän-viiden prosentin hujakoille. Luonnollisesti tätä tasoa pidetään lähtökohtana myös kunta-alan neuvotteluissa. Mainittua pienemmät korotukset kunta-alalle olisivat vahvasti "ajan henkeä" vastaan julkisen puolen työntekijöiden jäädessä jälkeen ansiokehityksessä.

Seuraavaksi nousee kysymys, miten kunnat kykenevät vastaamaan tällaisiin korotuksiin? Ari Korhonen kirjoittaa kolumnissaan, että esimerkiksi Turussa viiden prosentin vuosittainen palkankorotus tarkoittaisi kunnallisveron korotusta kahdella prosenttiyksiköllä. Tämä tuskin on toivottavaa tai tarkoituksenmukaista.

Toisena kysymysmerkkinä on suuret odotukset koulutetuilla ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevien palkkojen erityiskorotukset. Vaalipuheissa viitattiin erityisesti sairaanhoitoalalle ja tähän Tehy ja Super ovatkin tarttuneet. Hallitusohjelmassa ei toisaalta mainita mitään erityistä alaa, vaan puhutaan yleisesti naisvaltaisista, koulutetuista aloista.

"Hallitus on valmis tukemaan korotetulla valtionosuudella sellaista kuntasektorille syntyvää palkkaratkaisua, joka edistää naisvaltaisten alojen palkkojen kilpailukykyä.

Korotetun valtionosuuden suuruus riippuu siitä kuinka selkeästi kuntasektorilla tehtävää palkkaratkaisua onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta."

Nyt on pohdinnassa merkittävää, seurataanko hallitusohjelman kirjausta vai sen henkeä. Kirjauksessa mainitaan varsin selkeästi sana "palkkaratkaisu". Ymmärtääkseni kunta-alan neuvotteluissa toisella puolella pöytää istuu kuntatyönantaja ja toisella puolella liuta työntekijöiden edustajia. Löytyisikö työntekijöiden puolelta äkkiseltään niin paljon solidaarisuutta, että saataisiin sorvattua palkkaratkaisu, joka kohdentuu selkeästi "koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta"? Tuskin, kun jo pelkästään mainittujen alojen määrittely on ainakin lähes mahdotonta.

Hallitusohjelman kirjaus on siis ympäripyöreydessään ja takaportteineen varsin taitava. Valtava osa oikeudenmukaisten palkankorotusten toivossa kokoomusta äänestäneistä ei kuitenkaan lue hallitusohjelmaa. He odottavat puolueen toimivan ohjelman hengen mukaisesti. Riippumatta siitä, millainen palkkataulukko kunta-alalle neuvottelujen jälkeen muodostuu, on kokoomus vastuussa niin sairaanhoitajien, opettajien, kirjastotyöntekijöiden kuin sosiaalityöntekijöidenkin palkkauksen parantamisesta vaaleissa luvatulla tavalla. Hallituksen tulee myös olla vastuussa siitä, että kuntien rahoitus kestää nämä korotukset.

Samaan soppaan liittyvät myös hallituksen veroratkaisut sekä inflaatio. Inflaatio on Suomessa nousussa, eikä sitä ainakaan hillitse napakka energiaveron korotus tai hieman vähemmän napakka alkoholiveron korotus. Joissakin kirjoituksissa todetaan inflaation nousevan jo sellaisiin lukemiin, että palkankorotukset lopulta mitätöityvät, osalla työntekijöistä muodostuvat miinusmerkkisiksi. Puhumattakaan siitä osasta väestöä, joka ei pääse lainkaan osalliseksi palkankorotuksista. Mikä neuvoksi?

PS. Opiskelijat kiittävät hallitusta opintososiaalisten etuuksiensa kohentamisesta. Kakkosasunnon verovähennyskelpoiseksi tekemisestä opiskelijat eivät todellakaan kiitä. Massiivisia investointeja opiskelija-asuntoihin, kiitos! Viimeistään nyt loppuvat opiskelijoiden rahkeet yksityisillä asuntomarkkinoilla.

Miten kuulua al-Qaidaan?

Ylen uutisten mukaan toinen turkkilaisen lentokoneen viikonloppuna kaapanneista miehistä kuuluu terroristijärjestö al-Qaidaan.

Tuosta kaappauksesta sinänsä voisi sanoa, että lentokoneiden kaappaaminen on tietenkin väärin, mutta jos kerran sellaista tekee, niin voisi sen tehdä kunnolla. Suunnittelussa on täytynyt joku asia jäädä huomiotta, jos kaappauksen aikana pääsee karkuun ainoat lentotaitoiset ihmiset sekä toistasataa panttivankia. Amatöörimeininkiä.

Joka tapauksessa, kun nyt jälleen kerran rikollisuuksiin ryhtyneen ihmisen kerrotaan kuuluvan al-Qaidaan, minua alkoi pohdituttaa että miten al-Qaidaan voi kuulua?

Yritin pintapuolisesti selvittää asiaa. Nopealla googletuksella ei löytynyt al-Qaidan nettisivua, jossa olisi ollut linkki "Join now!". Hakutuloksissa on lähinnä wikipediasivuja eri kielillä. Suomalaisessa versiossa kerrotaan, että "yhtä ja yhtenäistä al-Qaida-organisaatiota ei ole". No, tulee olla kriittinen ja wikipediahan on kenen tahansa muokattavissa.

Helsingin Sanomien verkkoliitteestä löytyy juttu otsikolla "Al-Qaidassa ei kysellä jäsenkortteja". Artikkelissa mainitaan, että "asiantuntijoiden mukaan al-Qaida tarkoittaa nykyisin paremminkin terroristiryhmien yhteisiä tavoitteita, ideologiaa ja metodeja". Nyt lainauksessa viitataan jo "asiantuntijoihin", joten riittävä uskottavuus tiedoille on olemassa.

No niin, tämän tarkoitushakuisen liirumlaarumin loppupäätelmän voinette jo arvata. Esitän, että lopetettaisiin jo puhuminen al-Qaidan jäsenyydestä tai al-Qaidan operaatioista tai al-Qaidan sitä ja tätä. Al-Qaida on nykyisin mediaseksikäs väritys terrorismille. Asiat, ihmiset ja tapahtumat leimataan suurimman pahan tekosiksi viittaamalla al-Qaidaan. Syitä, seurauksia ja taustoja ei tämän viittauksen jälkeen enää tarvita. Niiden vaatiminenhan olisi epäkunnioittavaakin.

Kuvassa noin 190-senttinen parrakas, turbaanipäinen mies. Kuvassa voi myös olla al-Qaida-johtaja Osama Bin Laden.

Is it just me?

Kaksi lainausta eräästä uutisesta: 1. "... hallitus haluaa luoda epävakautta kaikkialla missä se toimii." 2. "... hallitus ei työskentele hyvän puolesta."

Kuka on äänessä ja mistä hallituksesta puhutaan? Ei, arvasitte kaikki väärin. Kyllä tässä presidentti George W. Bush moittii Iranin hallitusta. Bush työskenteleekin sellaisessa asemassa, jossa voi huoletta sanoa: "Älä tee kuten minä teen, tee kuten minä sanon."

Kolme lainausta eräästä toisesta uutisesta: 1. "Amerikkalaisten Irakin turvallisuusjoukoille toimittamista aseista lähes 200 000 on hävinnyt." 2. "Aseiden pelätään ajautuneen kapinallisjoukkojen käsiin." 3. "GAO:n mukaan amerikkalaisjoukot ovat jakaneet aseita kiireessä usein umpimähkäisesti."

Kommenttinne, Jyri Häkämies?

Palatakseni otsikkoon, onko Turun Sanomien ulkomaat-osasto tänään jopa surkuhupaisa, vai onko vika nyt minussa?

edit. Suomen sodanajan joukkojen vahvuus vuonna 2009 tulee olemaan 350 000 henkeä (PV). Jokaisella sotilaalla on henkilökohtainen ase. 200 000 asetta on siis reilu puolet siitä määrästä, joka on Suomen armeijan käytössä. Ja sen verran on nyt hukassa. Voisi myös kuvitella, että vastarintajoukoilla oli jo valmiiksi jonkin verran omiakin. Onkohan Valkoisessa Talossa kuulunut iso "Ups!", kun tämä pikku moka on tullut julki? Legendaarista.