31.5.12

Päivän uutiskatsaus


Perjantai 13.6.2008 klo 11:37 - Pasi

Tänään oli niin mielenkiintoinen aamukahvi, että kokoan tähän päivän Turun Sanomista muutaman uutisen. Jälleen kiitos Turkkarille siitä, että koko lehti löytyy verkosta.

Kirjoitin aiemmin, että Paimalan koulussa aloittaa syksyllä 2008 yksi ekaluokkalainen. Pitää korjata. Uusimman tiedon mukaan uusia oppilaita tulee nolla, eli ei yhtään. Olisi kyllä todella mielenkiintoista saada tietää koulun säilyttämistä kannattaneiden perustelut asialleen. Tämä uutinen ei ainakaan ole sellainen.

Eduskunnan kyselytunnilla käsiteltiin vaalirahasekoilua. Aluksi mainittakoon, että käy kyllä sääliksi kepun kehittämispäällikkö Lasse Kontiolaa. Ei ole mukavaa, kun tekee työnsä kuten käsketään, ja tosipaikan tullen kaikki loka kaadetaan päälle. Ei näin.

Kyselytunnilla pääministerin venkoilusta ei ole tarvetta mainita. Mainio kommentti sen sijaan tuli kansanedustaja Markku Laukkaselta (kesk), joka kysyi, "pitäisikö ay-liikkeeltä saatu talkootyö ja soppatykit ilmoittaa".

Laukkanen varmasti tietää, että nykyisen lain puitteissa "Tueksi luetaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla korvauksetta saatu suoritus ottamatta kuitenkaan huomioon tavanomaista talkootyötä ja tavanomaisia ilmaispalveluja." (Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta 3 § 6 mom).

Ehkä edustaja viittaa tulevaan lain uudistukseen, joka määräisi myös talkootyön ilmoittamaan. Nyt pitää kysyä, oletteko aivan tosissanne? Toki edustaja voi tarkoittaa myös aivan kirjaimellisesti sitä mitä sanoo; nimenomaan ay-liikkeeltä saatu talkootyö pitää ilmoittaa. Kyläyhdistykset ja tanhuseurat saisivat edelleen valvomatta jakaa mainoksia. Tämäkään ei yllättäisi.

Irlannissa äänestettiin eilen Lissabonin sopimuksesta. Käytännössä kielteinen tulos olisi omiaan saattamaan koko unionin kriisiin. Kansan ääni selviää myöhemmin. Lainaus uutisesta:
"Dublinin itäisessä kantakaupungissa osa myönsi myös suoraan, ettei ollut vaalipäivänäkään aivan varma, mistä oikeastaan äänestää.

- En vieläkään tiedä, mistä tässä loppujen lopuksi on kyse, paikallisella koululla äänestänyt Pat Harris kertoi hyväntuulisena.

Hän äänesti ei, koska ei ollut löytänyt syitä äänestää sopimuksen puolestakaan, eikä hän luottanut sopimusta tukeviin poliitikkoihin."

Sillä lailla. Minun käsitykseni demokratiasta on sillä tavalla vajavainen, etten oikein näe kansanäänestyksen tuomaa lisäarvoa, mikäli kansa ei tiedä mistä äänestetään. Nämä ovat vakavia asioita, eikä mitään hilipatiheijaa-käynpä varmuuden vuoksi äänestämässä ei -leikkejä.

Tästä syystä länsimaissa on laajalti käytössä edustuksellinen demokratia, jossa päättäjinä toimivat päätoimiset henkilöt. Heidän tehtävänsä on tutustua taustoihin ja tehdä vastuulliset päätökset. Jos Suomessa olisi päädytty aiheesta kansanäänestykseen, moniko olisi iltalukemisenaan kahlannut läpi Lissabonin sopimuksen ja tehnyt muistiinpanoja?

Irlannissa on turvauduttu myös tilanteen vaatimiin propagandakeinoihin. Ylen mukaan perusteluina sopimuksen vastustamiselle on käytetty mm. sitä, että "Lissabonin sopimus vie Irlannilta sotilaallisen liittoutumattomuuden ja sallii abortit". 
Hurraa kansanvalta.

Ei kommentteja: