Liian pieni maa vaalirahoitukselle

Tiistai 11.8.2009 klo 11:16 - Pasi

Vaalirahoituskeskustelu jatkuu ja jatkuu, kun tutkiva journalismi saa lähes päivittäin selville uusia tukijoita eri puolueille. Samalla pääkirjoitukset muistavat säännöllisesti todeta, että puolueiden tukemisessa ei ole mitään laitonta tai paheksuttavaa, kunhan tuki on avointa ja äänestäjien tiedossa. Amen.

Keskusta on päässyt sopuun rahoittajiensa kanssa, kun se on luvannut ilmoittaa kaikki saamansa yli 5000 euron tuet. Ilmeisesti Kokoomuksen ja SDP:n tukijat ovat ajatukselle nihkeämpiä, koska molemmat puolueet väittävät olevansa itse valmiita julkistamiselle, kunhan tukijat siihen suostuvat. Mikseivät suostuisi?

Miksi tieto Sammon suurtuesta Kokoomukselle olisi skandaali? Mikäli Sampo toivoo itseään miellyttävää uudistusta rahoitusta, säästämistä ja arvopaperikauppaa koskeviin lakeihin, sen on aivan luonnollista tukea porvaripuoluetta. Onhan luultavampaa, että porvarit suhtautuvat asiaan vasemmistoa liberaalimmin.

Miksi on ihmeellistä, että ay-liike tukee voimakkaasti vasemmistopuolueita? Kai kaikille pitäisi olla jo historiallisista syistä selvää, että palkansaajaan suhtaudutaan myönteisemmin puoluekentän vasemmalla laidalla. Kyllä minä olisin pirun nihkeänä, mikäli oma ammattijärjestöni taikka SAK tukisi porvaria samalla lailla kuin demareita.

Väitteet siitä, että eri yhteisöjen tuet puolueille ovat vailla odotuksia vastapalveluksista, ovat silkkaa puppua. Vaikka yksityiskohtaista toimenpideohjelmaa ei lahjoituksen yhteydessä annettaisikaan, tekee suuri tuki eittämättä lähtökohtaisen suhtautumisen tukijan intressejä kohtaan positiivisemmaksi. Tämä on yksi vaalirahoituksen tarkoitus.

Toinen tarkoitus on se, minkä Kehittyvien Maakuntien Suomi -kollegium lausuikin ääneen. Herrat sijoittivat yritystensä rahoja siihen, että maahan saadaan porvarihallitus. Sijoitus mitä ilmeisimmin kantoi hedelmää.

Nyt päästäänkin homman pihviin. Miksi ihmeessä KMS-yritysten tai Sammon tai ay-liikkeen tai minkään muunkaan yhteisön (tai toisaalta puolueiden) pitäisi peitellä omaa tukeaan?

Jos Björn Wahlroos on sitä mieltä, että Suomea johtaa parhaiten porvarihallitus, jota mieluusti vielä vetäisi Kokoomus (voiko tämä tulla jollekin yllätyksenä?), niin hän laittaa Sammon rahat kiinni Kokoomukseen.

Mikäli tämä ei miellytä Sammon asiakkaita, niin he etsivät toisen tarjoajan tarvitsemilleen palveluille. Mikäli taas Kokoomuksen toiminta ei miellytä Sampoa, niin puolueen on varmaan turha odottaa vastaavaa tukea seuraavissa vaaleissa.

Ay-liike puolestaan odottaa myötämielisyyttä omille poliittisille linjauksilleen ja tukea jäsenistönsä asialle. Aivan varmasti rahoittaja painostaa oman tukensa kohdetta silloin, kun tärkeä asia on käsiteltävänä tai on nähtävissä selkeä epäkohta rahoittajalle merkittävässä asiassa.

Jos ammattiyhdistyksen jäsen kokee vääryyttä oman järjestönsä tukipolitiikassa, niin silloin pitää tarttua toimeen. Eroaminen on varsin huono vaihtoehto, mutta ay-järjestöissä toimii samanlainen demokratia kuin muissakin yhdistyksissä. Enemmistön diktatuuri pelaa. Hanki enemmistö ja laita tuki porvareille tai lopeta puolueiden tukeminen kokonaan.

Puolueiden tai ehdokkaiden rahallinen tukeminen on yhteisön tai yksityishenkilön poliittinen mielenilmaus. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tämän asian pitäisi olla niin kovin salamyhkäistä, peiteltyä ja jopa häpeärangaistusten arvoista.

Jokin aika sitten julkaistiin kuulemma hätkähdyttävä tutkimustulos. Tutkijat olivat hämmästyneitä siitä, että nuoriso ei enää kokenut samaistuvansa vuoden 1918 osapuoliin, punaisiin tai valkoisiin.

En nyt tiedä miten hätkähdyttävä tieto tämä oli, mutta voisiko olla, että puolueiden rahoituksen yhteydessä todella pelätään leimautumista porvariksi tai vasemmistolaiseksi ja edelleen, että tämä määrittäisi ihmistä tai yhteisöä niin paljon, että ystävät ja liikekumppanit kaikkoaisivat? Ehkäpä nuorempi sukupolvi sitten kokee tämän asian eri tavalla.

Toisaalta viime vaalien yhteydessä äänestäjät valittelevat, että puolueet ja poliitikot ovat olleet niin vähän esillä, että on vaikeaa löytää ehdokastaan. Näkymistä on kovin vaikea tehdä ilman rahaa, mikäli nimi ei satu olemaan Sauli Niinistö tai Timo Soini.

Vaalibudjetit ovat niin yksittäisillä ehdokkailla kuin puolueillakin räjähtäneet aivan täysin käsiin, ja puhutaan jo näkymättömästä vaalikynnyksestä; kynnysbudjetista. On turhaa toivoa tulevansa valituksi eduskuntaan, jos ei ole mahdollisuutta sijoittaa vähintään 30000 euroa kampanjaansa. Tämä on sairasta, ja yksi painava argumentti listavaaliin siirtymisen puolesta.