Jyrkkä ei Natolle

Lokakuu on hyvä aloittaa nostalgisella vetäytyvyydellä ja silmät ummistavalla idealistisuudella. Eli vastustamalla Suomen Nato-jäsenyyttä ja kyseenalaistamalla kokoomuslaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun "aktiivisuuden, realistisuuden ja tavoitteellisuuden". (Linkki)

Kokoomus korostaa ulkopolitiikassaan valtioiden kahdenvälisiä suhteita kansainvälisten järjestöjen kustannuksella. Tämä on mitä suurin virhe. Suomen kaltaisen valtion tulisi vaikuttaa nimenomaan YK:n ja EU:n päätöksenteossa ja niiden kautta. Pyrkimys aktiiviseksi toimijaksi korostamalla kahdenvälisyyttä Kiinan, Intian, Venäjän tai Yhdysvaltojen kanssa luo vaaran jättäytymisestä suurvallan uskolliseksi vasalliksi. Ehkä jonkun mielestä se olisi järkevää, minusta ei.

Kokoomus kuitenkin näkisi Suomen mielellään Naton jäsenenä ja julistaa "geopolitiikan paluuta". Näitä ajatuksia minä en kertakaikkiaan ymmärrä. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on nyt kuulemma päivitetty nykyajan haasteisiin jättämällä kylmän sodan haamut ja suomettumiset historiaan. Päinvastoin, sanon minä. Keskustelu on tällä hetkellä 20-30 vuotta myöhässä ja (uus)suomettuminen on tosiasia, ilmansuunta vain eri kuin joskus ennen.

Nato-jäsenyyttä perustellaan uusilla turvallisuuspoliittisilla haasteilla ja järjestön tarjoamilla turvatakuilla. Voisiko joku nyt jo viimein kertoa, mitä nämä turvallisuushaasteet ovat? Mikä on se uhka, jota vastaan Suomi puolustautuu Naton avulla? Tulkoon esiin se, joka uskoo vahvistuvan Venäjän marssivan yli rajan! Samoin se, joka uskoo Naton suojaavan Suomea kansainväliseltä rikollisuudelta, terrorismilta, kulkutaudeilta tai vaikkapa globaalistetun talouden ristiriitaisuuksilta.

"Mikä niiden turvatakuiden vastaanottamisessa on niin vaikeaa?", kysytään. Tämä on mielestäni absurdia. Syntyy mielikuva kansainvälisestä suurtoimijasta, joka hopealautasella tyrkyttää Suomelle turvaa ja onnea maailman loppuun asti ja ihmettelee, miksi ei kelpaa. Mitä tarkoittaa "turvatakuu"? Kyllä, onhan olemassa Naton viides artikla, siihenkö me turvaamme? Mitä uhkaa vastaan, hyvät ystävät? Venäjääkö? Norjan puolustusministerillä Sverre Diesenillä lienee mielipide tämän vision realistisuudesta.

Nostalgista vetäytyvyyttä ja silmät ummistavaa ideologisuutta, sanoisi Jyrki.

Väitän, että suomalaisella keskustelulla Natosta ei ole mitään tekemistä turvallisuuspolitiikan kanssa. Todellinen argumentti jäsenyyden puolesta on se, että kunnollisen länsivaltion on yksinkertaisesti kuuluttava Natoon. Hämmästelen, että jotkut patoutumat muka purkautuisivat liittymällä ja samalla Suomi lopulta irtautuisi Neuvostoliiton vaikutusvallasta. Tämäkö nykyaikaista keskustelua?

PS. Oikeus voitti.

PPS. Tehy hylkäsi sopimusehdotuksen. Se oli typerästi tehty. Palaan asiaan myöhemmin.