Vapaata iltapohdintaa aatteesta ja ideologiasta

En ole kesätyöpaikallani peitellyt sosialidemokraattiuttani, pikemminkin päinvastoin. Välillä tulee mieleen, että pitäisi kirjoittaa ylös kaikki ne erinäiset arkiset ilmiöt ja tapahtumat, joihin työtoverini löytävät syyn demariudestani. Leikkimielellä, toki.

On hassunkurista kuunnella vanhempien puoluetovereiden juttuja niistä ajoista, kun työpaikoilla kommunistit ja demarit ovat taistelleet elintilastaan. Totisesti on se aika nyt takana. Olen havainnut, että kun vaivihkaa yrittää kääntää kahvipöytäkeskustelun päivänpolitiikkaan saati johonkin ideologiseen kysymykseen, viedään keskustelu nopeasti huumorilinjalle ankaralla karrikoinnilla ja liioittelulla. Onko työpaikoilla nähtävissä sama ilmiö kuin yliopistokampuksella, väistetään kannan ottamista leimautumista peläten?

Olen toki saanut aikaan muutaman puolittaisen "debatinkin", lähinnä perintöverosta ja maataloustukiaisista. Kepulaisten kanssa on aina mukava kinata. Keskustelu ei tosin ole mitään argumentoinnin suurjuhlaa. Eipä tuo silti haittaa, pääasia on, että puhutaan ja ehkä herätetään ajatuksiakin. Enkä itsekään mikään argumentaatioguru ole.

Politiikasta keskusteleminen on perin hankalaa ja varsin hedelmätöntä, jos tiettyjä argumentteja tai ne kumoavia argumentteja ei yksinkertaisesti hyväksytä. Jos väitteeseen vastataan "ei se noin ole", loppuu ainakin meikäläiseltä niksit, ehkä mielenkiintokin. Toisaalta joku ei hyväksy omaa argumenttiaan ideologisista syistä perustelluksi. Onko niin, että jos henkilöllä ei ole puoluekirjaa, ei hänellä voi myöskään olla ideologisia mielipiteitä?

Menneenä viikonloppuna minut esiteltiin eräälle henkilölle "vasemmistolaisena". Kun vielä tarkensin olevani sosialidemokraatti, heräsi hänen mielenkiintonsa ja alkoi kysymysten tulva. Sain pitää kolmen vartin luennon siitä, miksi olen demari enkä vasemmistoliittolainen, omasta sosialistisesta aatemaailmastani, sosialistisesta ja porvarillisesta vapauskäsityksestä, pasifismista, EU:sta, Natosta ja vaikka mistä. Oli kyllä mukavaa. Tällaisia luentoja ei sallita työmaaparakissa.

Tätä köyhää aasinsiltaa pitkin voi johtaa ajatuksen poliittisen keskustelun alennustilaan. Ideologiat verhotaan yksittäisiin (yksinkertaistettuihin) asioihin siten, että itse ideologiasta ei tarvitse puhua. Onko tämä kansalaisten suojaamista leimautumiselta vai poliitikkojen ja/tai median keino esittää politiikka silkkana yksinkertaisena valtionhoitona? Onko liian tuskaista esittää perintöveron poistoa puoltava kanta ideologisena valintana, kun se pitää pukea kukkaiseen "oikeudenmukaisuuden" kaapuun?

Miksi porvarihallitus ei suostu kutsumaan itseään porvarihallitukseksi, vaan on keksinyt olevansa "sinivihreä"? Koska porvari-sanassa haiskahtaa ideologia.

Eivät aatteet ole politiikasta mihinkään hävinneet, ne on peitetty ja piilotettu. Pelkääkö poliitikkokin leimautumista? Vai onko sittenkin niin, että aate liitetään automaattisesti poliittisen kentän laidalla oleviin, keskellä ovat sitten ne luotettavat ja maltilliset, jotka eivät lähde hömpötyksiin. Höpönlöpön. Luetaanpa uudelleen kepun vaaliohjelma, mikäs muu sieltä rivien välistä kurkkii, kuin ideologia. Hallitusohjelmassa se ei enää ole edes kovin piilossa, sitä vain ei sanota.

Minä haluan sosialidemokraattista ideologiaa enemmän esille. Haluan debattia sosialidemokraattisesta ideologiasta. Tuokaamme ideologinen ilosanomamme kaiken kansan kuuluviin ja ulottuville! Vielä pitää keksiä sellainen aine, joka vesijohtoveteen sekoitettuna saa ihmiset kiinnostumaan erilaisista vapauskäsityksistä. Tai ehkä kiinnostumisesta vain pitää tehdä sallittua.