14.11.07

Mistä asioista saamme keskustella?

Vastine Veikko Simpasen mielipidekirjoitukseen 7.11., julkaistu UP Demarissa 14.11.

Luin erittäin hämmästyneenä Veikko Simpasen Hämeenlinnaan 3.11. kokoontuneille tovereille kohdistettuja moitteita (UP 7.11.2007). Simpasen mielestä se, että ihmiset kokoontuvat vapaapäivänään jakamaan ajatuksiaan ja ehdotuksiaan SDP:n ja yhteiskunnan tilasta vaarantaa vakavasti puolueen yhtenäisyyttä ja on ylipäätään vastuutonta. Hämmästyttävää ja surullista.

Samassa kirjoituksessa Simpanen kuitenkin toivoo keskustelua puolueemme linjasta ja järjestötoiminnan kehittämisestä kaikissa puolueorganisaatiomme elimissä. ”Varjotilaisuudet” vain ovat kiellettyjä. Osallistuin itse tähän kyseiseen tilaisuuteen ja olen täten moitteen kohde. En välttämättä seiso kaikkien Simpasen selkää väristelleessä uutispätkässä esitettyjen mielipiteiden takana, mutta yhtä kaikki tilaisuus oli varsin onnistunut ja puheenvuoroja käytettiin laidasta laitaan.

Olen itse noin 40 vuotta puolueemme keski-ikää nuorempi. Liittyessäni sosialidemokraattiseen liikkeeseen kukaan ei kertonut minulle, mistä asioista, missä, milloin ja millä tavalla minä saan keskustella. Nytkään Simpanen ei kerro, mitä minä saan sanoa, mikäli hän ei tällaisena ohjeena tarkoita puoluehallituksen esitystä toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2008. Hän vain toteaa, että vaaransin puolueen yhtenäisyyttä osallistumalla Hämeenlinnan seminaariin. Oletan, että jostain vielä löytyy dokumentti, jossa ilmoitetaan sallitut keskustelun aiheet sekä oikeat ja hyväksytyt mielipiteet näihin aiheisiin. Toivon, että aikanaan myös selviää, kuka tämän dokumentin päivittämisestä vastaa.

Simpasen kirjoituksen kaltaiset puheenvuorot ovat valaisevia puolueemme toimintakulttuurin kannalta. Harras toiveeni on, että mainittu kirjoitus ei ole koko totuus. Muutoin on todella syytä puolueen jäsenyyden ja sen mielekkyyden pohdinnalle.

Veikko Simpanen tuntuu kuvittelevan, että ”kenttäväki” on kuin puolueen johtohenkilöiden perässä liehuva häntä, joka uskollisena seuraa kulloistakin johtoa ja toistelee opetettuja fraaseja. Näin tuskin on asian laita. Puolueeseen liittyvä uusi jäsen ei innokkaana odota kuukauden kulumista päästäkseen jälleen yhdistyksen kokoukseen toteamaan saapuneen postin määrää, vaan haluaa olla mukana keskustelemassa politiikasta ja tuoda oman näkemyksensä keskusteluun. Jäsen ei totta tosiaan odota saavansa moitteita osallistumisestaan tai mielipiteensä esittämisestä.

Edelleen, Simpanen varoittelee puoluehajaannuksesta. Vastauksena kysymykseen voin todeta, että olen lukenut puoluehajaannuksen ajasta, mutta omakohtaista kokemusta minulla ei ole. Keskustelun tukahduttamisen ja mielipiteiden rajoittamisen kuitenkin koen tehokkaaksi hajaannuksen aiheuttajaksi. Puolue ei välttämättä jakaannu kahtia, mutta aate irtaantuu puolueesta ja aatteen mukana ne jäsenet, jotka olisivat halunneet olla mukana kansanliikkeessä rakentamassa parempaa maailmaa. Puolue on näet olemassa kootakseen samanlaisen arvomaailman omaavat ihmiset yhteen, ei päinvastoin.

Lopulta kuukausikokouksissa ovat postia lukemassa enää ne mohikaanit, jotka nurisematta ottavat vastaan mitä puolueen johdosta määrätään. Toiminnan ja puolueen kehittämistä ei juuri pohdita, onhan sama resepti toiminut jo sata vuotta. Kohtaloksi koituu näidenkin ihmisten kykenemättömyys taistella väistämätöntä, eli vuosien vierimistä vastaan. Olkoon niin. Muistakaa sopia, kuka sammuttaa valot.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Hyvä Pasi. Erinomainen kirjoitus. Etenkin loppu lämmitti mieltä! TOSYlaiset eivät jätä Simpasta rauhaan, kun Anssin kanssa molemmat seurasitte Pärän jäljillä. ;)

Anssi Pirttijärvi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, itse päätin yrittää olla ylikorrekti ja kirjoittaa vain lyhyesti. Samoja ajatuksia kävi munkin mielessä.

Rivit halutaan suoriksi ja vaaditaan yhtenäisyyttä tietäen, että se yhtenäisyys toteutuisi kuitenkin tietyn porukan ehdoilla. Muut olkoot hiljaa.

Se nyt on kaikkien tiedossa, että kyllä SDP:ssä ja muissakin puolueissa on aina osasttu keskenään tapella.

Välillä tuntuu, että käytännössä puoluekoneisto muistuttaa enemmän sotakonetta kuin kansalaisjärjestöä. Kun talvisodan jälkeen tapeltiin ensin kommunisteja vastaan, sitten keskenään, niin ehkä puolueessa ihan oikeasti pelätään sitä, että joku tulisi ja valloittaisi SDP:n uusien ajatusten kanssa. Siksi puolueessa on monimutkainen järjestörakenne ja puolueosastojen tulee hyväksyä jäsenet.